Sinne ja takaisin

Kolme viikkoa Euroopassa, kesäkuussa 2013

takaisin

Roskilde 2/5

viikinkilaivamuseo 1/2

5.6.2013 keskiviikko, Roskilde - Lejre - Odense

aurinkoista, ihan pirun kuuma

Ilmari:

Aamulla ihmeteltiin nättiä vierasvenesatamaan ja etenkin rapuallasta. Siellä ne saksivat menemään. Viikinkilaivamuseossa Roskildevuonon pohjasta nostettuja laivoja (no palasia) ja vanhan mallin mukaan tehtyjä toisintoja. Hienoja! Hullut kävivät ihan testimielessä kiertämässä Irlannin sellaisella.


Koko yön oli olo, että joku tuijotti. Tai kertoi samoja juttuja uudestaan.


Venesatama on päivällä hieman tylsempi.


Kengät jäivät laiturille odottamaan.


No hei taas, rapulainen.


Viikinkilaiva valmistuu, terva tuoksuu.


Viikinkilaivamuseoon, mars.


A tuostha mie saankii hyvän kokkapuun!


Hullut seilasivat Irlantiin ja takaisin. Ei ihan täysjärkisen touhua.


Siitä purjetta kutomaan.


Tällaisia rankoja nousi Roskildevuonon pohjasta kymmenisen vuotta sitten.


Melkoinen palapeli taisi olla.


Ai niillä olisi päässyt seiloroimaankin? Hyvä huomata nyt.


Ihan samaa mieltä joo.


Faces in places.


Jeebus on hieman venähtänyt käsistä, silmät ovat onneksi luonnolliset.


Hipitär viikinkilaivan puolikkaassa.


Soutulankun koristeellisella tuella oli oma nimi, tietenkin oli. Nimettömälläkö tuella istuen muka olisi pitänyt ihmisen soutaa?


Jääkarhusta irtosi henki tuossa taannoin.


Viikingitär on tyylikäs.


Suuresta sotapäälliköstä ei voi sanoa samaa. Missä olivat sarvelliset kypärät?


Museon arkkitehtuuri on ihan kiva, mutta hieman liian vähän 80-lukuinen.

takaisin

edellinen - seuraava