Sinne ja takaisin

Kolme viikkoa Euroopassa, kesäkuussa 2013

takaisin

Hampuri 3/11

näkymiä pommitetun kirkon tornista

Krista:

Välillä voisi ajatella, ennen kuin möläyttää asioita ääneen. Täällä on sellainen 2.maailmansodassa pillun päreiksi räjäytetty kirkko, josta on torni hädin tuskin pystyssä. St. Nikolai siis. Halusin käydä sitä katsomassa ja paikan päällä tajusin, että sinne torniin menee hissi ja sinne ylös pääsee parilla eurolla. Ding! - Hippi tykkää tollaisista näköalajutuista, ehdotanpa sille että mennään. Ja parin minuutin päästä seison siellä 75 metrin korkeudessa, 1800-luvulla rakennetun ja 1940-luvulla räjäytetyn kirkon tornissa, joka on ympäriinsä tuettu rakennustelineillä. Ei perkele, oliko taas hyvä idea?

Käytiin katsomassa paria typerää ja turhanpäiväista turistinähtävyyttä, jotka olisi voinut jättää väliin ja pidettiin tankkaustauko paikallisessa puistossa (ylläri). Juoppojen vapaana juoksentelevat koirat tarjosivat viihdettä häiriköimällä kanssaihmisiä ja seksuaalisesti häiriköimällä muita koiria. Vieressä hipsterit yritti koota jotain, mikä valmistuessaaan olisi saattanut olla kumivene, teltta tai leija. Matkaa jatkaessa kulman takaa löytyi n. 10 kivan oloista ravintolaa, jossa olisi voinut safkata (näin käy aina). Suurin osa portugalilaisia tai brasilialaisia! Paikallinen Little Lissabon?


Nytpä olet täällä ylhäällä. Hä-hää.


Järkälemäisen massiivinen satama, horisontissa tuulivoimaloita.


Taustalla moderni Hafen City.


Pulu istuu pään päällä, ei käden.


Vanhoja satamamakasiineja. Näihin palaamme vielä.


Raatihuone ja gargoili.


Huuda harkiten.


Varauloskäynti portaita pitkin. En taida mennä.


Oven tukirautoja ei taottu urakkahommina.


Blaargh.


Ainakin kolmea eri aikakautta - ja liukuportaat.


Täällähän on kanavia kuin Hollannissa.


Sulkuhärveli.


Anything for THAT shot.


Lähikuvassa kirkko.


Vanhinta säilynyttä osaa, joka on nykyään pelkkää krääsäkauppaa.


Tämä oli käsityöläisten aluetta joskus. Hipit eivät suosittele nykytilaa.


Kellarin perunayllätys.


Kioskit tappelevat. Tuolta saa kaljaa, tuolta ei.


Puistoon eväsretkelle. Moi, moai.


Hipstereiden puhallettava leija/puutarhakalusto/hydrokopteri. Ei tullut valmista.


Tuohonkin torniin pääsee. En mene sinnekään.


Hippi on löytänyt ruokaa, Becksiä ja ilmaisen wifin. Aurinkokin paistaa.


Äiti, mitä rekku tekee?

takaisin

edellinen - seuraava