12. kesäkuuta 2019, Ganløse Mørke, Tanska

Krista herättää aamuyöllä: kuuntele, hirveä ukkonen. Kuulen hiljaista sateenropinaa. No ihan varmasti oli äsken... Välähdys, välitön pamahdus - tai oikeastaan todella kova napsahdus, kuin luunappi ikkunaan mutta tuhatkertaisena. Vasta sitten repivä jylinä, joka kaikui neljä kertaa, koko ajan vaimeten. Iski todella lähelle - ja täällä kun ei korkeita kohtia juuri ole.

Hyvä aamiainen, maittavia tarjoomuksia, kananmunatkin samalta aamulta, tekijät jo tapasimmekin. Puolen tunnin välikuolema, virkistävä suihku ja pihan eläimiä ihmettelemään. Siat öhisivät innoissaan, kun tuli joku katsomaan - että jos ruokaa vaikka toi. parempi onni ensi kerralla. Kohtasin myös innokkaan vahtikoiran, joka talttui totuttuun tapaan niskaa rapsuttamalla. Hyvin vahdittu. Joku lähes chihuahuan kaltainen valmiste hän on, silmissä krapulaisen meksikaanin aamuinen katse. Si señor, tequila caliente todo semaña. Seuraavana rapsutusvuoroa odotti kahden kissan kokoinen oranssi karvapallo, oikein hellyydenkipeä tapaus. Ulkomuodosta huolimatta itse kissa oli pieni ja laiha, karvaa kuitenkin ilveksen tarpeiksi. Sitä löytyy varmaan vielä kotonakin jostain.

Hipit autoon ja rantaa kohti, Strandvejenin halpoja ja pienimuotoisen hillittyjä taloja katselemaan. Paikka on syystäkin haluttu: 25 kilometriä Helsingøriin, Kööpenhaminaan saman verran mutta eri suuntaan. Jatkuva, valkoinen hiekkaranta, ei kovin kovia tuulia, näkymä Juutinrauman yli Ruotsiin ja etelässä the sillalle.

Pysähdymme pariinkin otteeseen maisemia katsomaan, kohdat ovat ehkä vähän huonoja, mutta parkkitilaa ei ymmärrettävästi ole. Sää on oikein sopiva, parikymmentä astetta ja pilvipoutaa, toisinaan hetken aikaa harmaata ja sateisen näköistä mutta puolen tunnin jälkeen taas kirkastuu - eikä sada, vaikka lupailee.

Louisianan modernin taiteen museo, siellä on käytävä aina kun voi - ihan vaikka pelkän rakennuksen, näköalan ja kahvilan smørrebrødien takia. Itse näyttelykään ei ole koskaan pettänyt, eikä tee sitä nytkään. Joistakin töistä jää päällimmäisenä mieleen ikävä miksi ihmeessä tämä on täällä -kokemus, jopa sisällöttömyys - mutta suurin osa on erittäin loistavaa kamaa. En väitä olevani suuri taiteentuntija, tai -tulkitsija, mutta kyllähän kauneuden näkee, rumuudenkin takaa, jos sitä ylipäätään on. Aina ei ole. Erityisesti tänä vuonna miellyttää Pipilotti Rist:in näyttely, sen unenomaiset näyt ja yksityskohtien runsaus, joka ei kuitenkaan mene ison kuvan edelle. Kerroksellisuus taitaa olla hakemani sana. Hankala näitä on sanoin kuvailla, kuvin ehkä jotenkin onnistuisi, vaikka kalpeaksi sekin jää. Kuvaaminen oli muuten sallittua, ilman salamaa ja jalustaa toki.

Pää taiteesta sumeana kaupan kautta kämpille. Kylä taisi olla Ennarød, Birkerød tai Hillerød, en ole aivan varma - samaa seutua kuitenkin. Vielä pieni pysähdys paikalliseen metsään, joka on aivan erilainen kuin meillä - isoa lehtipuuta, eikä juurikaan aluskasvillisuutta. Parkkipaikan reunalta löysin kyltin: tervetuloa metsään, tämän QR-koodin avulla voit lukea miten täällä pitää olla. Hmm. Aurinko läikehti hienosti oksistojen lomasta, mutta visiitti jäi lyhyeksi - piti lähteä pois luonnosta, koska luonto kutsui.

Kämpille päästyä kävin tarkistamassa siat, olivat hyytyneet lättiinsä. Näin taas uusia kissoja, lukumäärä on tällä hetkellä ainakin kuusi - ja koiriakin näkyi neljä yhtä aikaa.

Kuvasin hetken aikaa läheisen laitumen hevosia, niillä oli jotain keskinäistä vääntöä. Kaksi söi kuivaheinää kaukalosta, toinen niistä ei antanut kolmannen tulla, vaikka olisi siihen mahtunut. Se katseli hetken, tajusi sitten että kasvaahan tässä tuorettakin, parempaahan se on. Alkoi jäytää sitä. Ilkeä hevonen sai saman ajatuksen samalla hetkellä - ja kun tilaa nyt oli, pääsi hyljeksitty kaukalon ääreen. Tämä sama piiri pyörii varmaan vieläkin.

Kävelin lammenrannan pusikkoista tietä eteenpäin, hyvien metsänäkymien toivossa. Löysin lähinnä hyttysiä ja nokkosia, mutta oli siellä muutama kiva kuvakin, ihan vaan ottamista odottamassa. Mutkan takaa tuli esiin laituri, sillä hengaili teinejä. Pakenin paikalta, akkukin loppui.

Illallista terassilla; käki kukkuu, fasaani poopottaa, kyyhkynen kujertaa, räystään alla linnunpoikaset sirrittävät. Herhiläisiä ei näy. Taivalla lentää varis, sitten kaksi, sitten viisi. Ne laskeutuvat lähimetsään yöpuulle. Rohinansa kutsuu paikalle lisää porukkaa, kohta niitä on useamman kymmenen parvi - joista kaikki tahtoisivat parhaalle oksalle. Seuraa vartin verran rähinää, sähläystä ja siipien läpsettä, kunnes puolet porukasta ymmärtää olevansa aivan liikaa ja suuntaa muihin puihin. Jäljelle jääneet ronksuttavat jonkun aikaa, mutta hiljenevät sitten.

Yksi koirista käy leikityttämässä itseään tennispallon kanssa. Palloa ei saisi ottaa häneltä pois, mutta heittää silti pitäisi. Kiinnisaatua palloa tapetaan hartaasti, kunnes se kuolee.

Huomenna lautta Ruotsiin, majoitus Grännassa, Visingön saarella. Ajoa vain viisi tuntia, jos ei laske taukoja - ehtii siis nähdäkin jotain. Loma lähenee vääjäämättä loppuaan, mutta niin nyt käy kaikille.