Södermalm, Tukholma, Ruotsi.

Taktikointi laivan buffetissa ei toiminut - söin ihan liikaa. Niin käy aina. Ja sitten sitä lupaa itselleen, ettei koskaan enää - vaan ei ehdi kulua vuottakaan, kun asetelma on taas sama. Tällä kertaa emme saanet ihmetellä lihapullien päälle vaniljakastiketta kauhovia japanilaisia, vaan yhtä pikkutyttöä, joka jaksoi juosta edestakaisin loputtomasti, aina eri annos lautasella. Lähtiessä kävi ilmi, että kyseessä olivat identtiset kaksoset. Hmm. Kannella tarkeni istuskella pitkään ja hartaasti, uusia matkasuunnitelmia punomassa. Yhteinen matka ja mitä näitä nyt on.

Yöllä herään varmana siitä, että herätys ei ole soinut ja kohta ollaan satamassa ja autokannella piti olla jo. Ensimmäisellä kerralla kello on kolme, toisella viisi, kolmannella puoli yhdeksän, jolloin herätyksen piti soida. Ei soinut. Autohan meillä ei ole mukana... Aamiaisella eilinen mässäily kostautuu, pekoni ei uppoa - onneksi ei laivakaan.

Laukut rulisten Slussenille, ankeinta mahdollista reittiä. Kylläpä se onkin ankea, etenkin kun ei ole vuosiin tullut mentyä. Matkakortit ja niihin kolmen päivän liput tunnelbanan kopin sedältä, hipit metroon ja Söderille. Kämppä löytyy parin korttelin päästä Skanstullin metriksestä, avain sovitusti maton alta. Hississä metallinen ääni ilmoittaa kerrokset, våning kuulostaa warningilta ja säpsäyttää, sitä odottamattoman. Asunto on tilava, huoneet isoja, tyyli sekava mutta kotoisa. Paljon kirjoja, sarjakuvia ja vinyylilevyjä. Ihan liian paljon pöllökoristeita ja toimimattomia jouluvalosarjoja. Tien toisella puolella kauppa, metriksellä isompi kauppakeskus ja systembolaget. Sieltä saa Jeveriä, ostan varmuuden vuoksi kuusi. Kaupassa en osaa valita piknik-eväitä, vaihtoehtoja on kertakaikkiaan liikaa.

Pienten päikkäreiden ja sängyn kanssa taistelun (parisänky, molemmissa oma petari, joiden päällä kolmas, liian kapea petari - jotka kaikki liikkuvat toisiinsa nähden kummallisissa muodostelmissa. Ja liian kapea lakana.) jälkeen järki alkaa palautua päähän. Suuntaamme eväsretkelle Vita Bergetille, sieltä näkee koko kaupungin. Tai ainakin pieniä pilkahduksia puiden lomasta.

Ilma on hyvin kesäinen, halvimmat eineslihapullat 80% lihaa, patongin päälle levitettävä tahna taivaallista ja Jeverkin melkein viileää. Paikallinen nuoriso ottaa aurinkoa nurmikolla, kirkon kello lyö neljä, puuteria lisätään. Polkua lähestyy virallinen äijäkoira - se tietynmerkkinen musta terrieri, jolla on parta ja sellainen ilme että suuhun sopisi piippu ja päähän lätsä - tai no, kyseessä on hyvin nuori pentu. Vastaan tulee noin viisi kertaa isompi koira, pikkumusta saa hellyyttävän raivokohtauksen; ärisee, haukkuu ja tempoo. Mamma nostaa pukarin syliin, hyvä ettei laita taskuun. Tuollaiselle katteettomalle vikisijälle sopisi kuuluisan sotalordin nimi, vaikkapa Bismarck, tuttujen kesken Otto vaan.

Seuraavaksi ohjelmassa Old town ghost walk. Vanhan ajan haudankaivajaksi pukeutunut opas sanoo nimekseen Callum ja ääntää ärrän kuin suomalainen - ilmiselvä skotti, vaikka brittinä esiintyy. Kierros vie pienille kujille ja toreille - jopa yhteen sellaiseen paikkaan, jossa en ole ennen käynyt. Herra opas kertoilee tarinoita hurjasta menneisyydestä, värittäen sopivissa kohdissa - mutta näyttelee homman niin yli, etten usko sanaakaan, vaikka tiedän osan jutuista tosiksi. Pikku tempuilla (mm. "veren yskiminen" rutosta kerrottaessa) saadaan hommaan eloa, mutta myös amatööriteatterin tönkköyttä; historia on ihan riittävän kiintoisaa ilmankin, jos tietää mistä kaivaa - esim. Gröna Lundissa ei kannata, se on rakennettu Pohjois-Euroopan suurimman ruttokalmiston päälle. Tai sitten ei.

Kolme vuotta sitten alkanut espanjalaisten mummojen kirous ei hellitä vieläkään - tälläkin kierroksella on mukana yksi, jolle tytär simultaanitulkkaa oppaan tarinat, varmuuden vuoksi kovaan ääneen. Mamma vastaa tuon tuostakin si si si ja välillä claro. Äyk, sanoisi Akkari.

Metrolla kämpille, kaupasta kolaa ja kakkosolutta (täkäläisillä oluthipstereillä on vaikeaa) ja tämän kirjoitus. Piti tulla lyhyt ja hauska, tulikin pitkä ja tylsä. No niin. Huomenna Skanssenille.

***

Pitää vielä vähän avautua huoneiston teknisistä varusteista. Toimivia lamppuja on keittiössä, eteisessä ja vessassa, makkarissa toimimaton, olohuoneessa ei sitäkään. Olohuonetta valaisee siis yksi pöytälamppu, muitakin on, mutta ne eivät syty. Jostain syystä täällä poltetaan paljon kynttilöitä, tuikkukuppeja löytyy sieltä sun täältä.

Vessan hanasta tulee vettä niin pienellä paineella, että se valuu lavuaarin sisäreunaa pitkin - hampaiden pesu on nautinto. Suihkussa paine riittää, mutta hana on melkein irti. Sitä kannattelevat seinään ruuvatut metallikorvakkeet hölskyvät koloissaan. Ammeen (jota ei saa käyttää kylpemiseen) reunalle on "unohtunut" ruuvinkantoihin sopiva voiveitsi - ruuvit pyörivät tyhjää. Kai se vesijohtojen varassa pysyy? No ei, putket ovat taipuisaa muoviletkua.

Vessan katossa on kummallinen, puolikaaren muotoinen ritilä, josta roikkuu naru. Narusta vetämällä käynnistyy tikittävä kellokoneisto, mitään muuta ei tapahdu. Itse ritilä on aivan täynnä pölyä. Mikä lienee, mekaaninen pölynannostelija?

Hellassa on iso on-off -kytkin, tavallisten säätimien lisäksi. Sitä hyödyntämällä voi kätevästi laittaa kaiken täysille samalla sekunnilla ja näin testata sulakkeiden kunnon - muuta käyttöä en keksi.