Etelänmatka

Vähän päälle viikko Virossa

takaisin

Tallinna: Patarei 1/2

Ilma ei haise enää kostealta homeelta, kuten viime käynnillä. Olennainen välittyy silti.

Vartijakoppi, luulisin.

Linnoitus on kolmion muotoinen, tämä on yksi kulmista.

Organisoitu hylly.

Aamutoimiin aikaa kaksi minuttia.

Ikkuna.

Ei mulla oikeastaan ollutkaan hätä.

Yhdestä kivestä kaiverrettu.

"Everybody in the whole cell block..."

Käytävät ovat hieman kaarevat, ettei pystyisi ampumaan päästä päähän. Kätevää linnoituksessa, vankilassa vähemmän.

Harmaan kaikki sävyt.

Seinät hikoilevat edelleen.

Oma eriö.

Jos poistaa vesilukosta veden, voi huudella toisiin selleihin viemärin kautta. Pullo tukkii hajujen pääsyn.

Elefantti huoneessa.

Toivottavasti näitä seiniä ei maalata koskaan.

Uudet sähköjohdot suorastaan hohtavat.

Kunniataulu.

Kuka saa high scoren?

Hometta seinällä ja proseduurikabinetti.

Tietoliikenneyhteys. Eli puhelinjohtoja.

Pikkulinnut lauloivat.

Ryhmäsellin lavereita.

Linnoituksen aikaan jokaisessa holvissa oli yksi tykki. Myöhemmin holvien keskelle rakennettiin seinät.

Kuvaaminen jatkuu.

2011 täällä roikkui oikeita kuvia - tosin valkoisiksi haalistuneita.

Ei filmi ole noin isoa. No, vaikutelma välittyy.

Suurennuskone ja suorat laatat.

Tee-se-itse -sähkötyöt.

Pistorasioita siellä täällä.

Sävyt kuin maalauksessa.

Vahtikoppi. Renkaiden kanssa kävi vaikeasti.

Kas päivää.

Kierros on aika lyhyt entiseen verrattuna.

Silloin sai vaellella vapaasti missä tahtoi.

Alkuperäisestä tunnelmasta sentään jotain jäljellä.

Kaide seinässä ja loppuvat portaat.

Kellariin, tuomiota kuulemaan.

On tästä jokunen muukin kävellyt.

Syyllinen!

Nyrkkeilysäkki ja lapio. Hmm.

Kun ovesta astui, kuului laukaus. Tietääkseni täällä teloitettiin hirttämällä, mutta se huone ei ollut auki.

Loputtomasti lavuaariasetelmia.

"It is happening again..."

Eikö muka löytynyt aitoa? Niitä luulisi riittävän.

Ulkona onkin asiaankuuluva sää.

Pilvet väistyvät -

- mutta vain hetkeksi.

Näihin kuviin.

takaisin

edellinen - seuraava