Sinne ja takaisin

Kolme viikkoa Euroopassa, kesäkuussa 2013

takaisin

Ribe 2/2

vinoja taloja, mylly, leivonnaisia

Krista:

Ribessä oli sen näköistä, mitä Køgessä olisi pitänyt olla. Oikeasti vanhoja ja joka suuntaan vinoja 1 1/2 tai 2-kerroksisia värikkäitä taloja, kukkaistutuksia kottikärryissä ym. idylliä. Noin neljästä eri tyylisestä ja eri aikakautisesta osiosta koottu kirkko kaiken keskellä ja torin laidalla Tanskan vanhin hotelli. Älytön tuuli ja kadut autioina, ihan kuin jossain kulisseissa olisi kävellyt. Ilmeisesti kaikki olivat brunsseilemassa, sellaista kun oli joka puolella tarjolla. Käytiin jossain kahvilakaupassa, jossa oli niin lämminhenkinen "koko-perhe-ja-ystävät-yhdessä-brunssilla" -fiilis, että sinne olisi voinut jäädä vain sen takia. Napattiin kuitenkin mukaan vain parit erikoisoluet ja mentiin piffiravintolaan syömään. Tanskassa on lounasaikaan safka suhteessa halpaa, joten silloin kannattaa syödä ravintoloissa. Tuoltakin sai pihvit ja ribsit n.9-10€ annos. Ja ihan heittämällä parhaita pihvejä mitä oon syönyt!

Vinoja taloja luvattiin, tässä muutama.

Mielikuvat englanninlakuista eivät jätä rauhaan.

Puusepän toiveuni/painajainen. Ei sovi vakio-ovi.

Torvet, täällä taas.

Vesimylly mylläilee.

Sisäpiha kutsuu. Halvalta näyttää.

Miten niin pizzakyltti ei sovi tänne?

Parmo Pedersenin Kjøbmandissa on spesialiteetteja tarjolla. Pizzerian tekstit... en edes aloita.

Ekspresso. Abrikose.

Pähkinöjä hinajassa. Sukaattia.

Haikaranpesä ja museo. Siellä on kai jotain vielä vanhempaa.

Vuodet ne vain vierivät.

Normiovi ei todellakaan sovi - yritettiin silti.

Erikoispuu.

Pubi.

Houkutuksia leipomolla, mm. "ruotsalaisia pätkiä" tai kikskage.

"Kermakakut tuoreesta vispikermasta." Piskefløde. Nyt oikeasti sen kielen kanssa.

Lienee museo.

Porttikongin katossa oli tuollainen.

"Kirjota ny jotai tähän." "Ny jotai."

Porttileijona on ystävällinen.

Katso nyt, se toi kukkia. Silmätkin harittavat.

Tanskan vanhin hotelli. Ei mikään helppo saavutus. Turisteilla oli jo silloin tuo eksynyt ilme.

What's so overly funny about that? Damn.

Jeebuksella oli aika pitkät kädet. Ja monta sormea.

Ei tuolla voi kolkuttaa - pelottaa, että taivaasta tömähtää välittömästi Monty Python -jalka.

takaisin

edellinen - seuraava