Sinne ja takaisin

Kolme viikkoa Euroopassa, kesäkuussa 2013

takaisin

Kööpenhamina - Jönköping

Juutinrauman silta, navigaattori eksyy taas, ruotsalaisia lehmiä

Krista:

Kohti Ruotsia. Tuborg Ultra Grøniä on vielä saatava, joten pari pysähdystä paikallisiin kauppoihin ja huoltoasemalle, ennen kuin löytyy. Setä sekoilee, kuski sekoilee, pari kiellettyä ajosuuntaa ja u-käännöstä, ennen kuin motarin kyltti varoittaa että seuraava on viimeinen liittymä Tanskan puolella.

Juutinrauman silta on korkea ja massiivisen huikea ja mitä näitä jonenikulaismeja onkaan. Joka puolella sinistä ja vähän sumuista. Keskelle siltaa moottoripyöräilijä on pysähtynyt nojailemaan sillankaiteeseen, kehtaisipa itsekin. Vesi on matalalla, joku kalastusalus makaa rantavedessä kyljellään. Jännä tunnelma. Ja sitten, skudaa ja tervetuloa Ruotsiin!

Setä ohjasti meitä läpi ruotsalaisten peltojen ja metsien, kun tajuttiin että Ranskis kaipaisi bensaa. Setä etsii lähimmän bensiksen, 20 minuuttia tuonne suuntaan, käänny oikealle. Mutkitteleva metsätie kapenee ja kapenee, on oikeastaan vain asvaltoitu kärrytie. Lopulta metsäisiä peltoja, lehmilöt tuijottaa tien varressa. Muutamia maataloja, viiden talon kyliä. Kunnon Astrid Lindgren -idylliä, ruotsinlippu salossa, juhannuspylväs odottaa ihan minkä mutkan takana tahansa.

Traktori vetää tien sivuun ja jarruttaa tehdäkseen tietä, tiputtaen samalla lapioita ja talikoita keskelle tietä. Traktorista ukko niitä keräämään, haalarit päällä, vähän punakkana - tietenkin. Tulee auton ikkunan ääreen haastamaan (vieras auto meijän kylällä, pitäähän siitä selvä ottaa):

Ukko: Hello, do you speak english?

Me: Hi, yes we do.

Ukko: Glada Midsommaren, as we say here in Sweden! Are you on holiday or...?

Me: Yes, we've been on holiday, but are on our way back home now.

Ukko: Ah, were are you from?

Me: Finland

Ukko: Ah! Finland! *rämähtää nauramaan, taputtaa nyrkillä äijä -henkisesti Ilmaria olkavarteen* Finland. Så talar du svenska då?

Me: Bara lite, hehe

Ukko: Men Finland! Hahaa! Ishockey! Finland och Sverige, hohoo, mmmrr, hohoo! *naureskelee, takoo edelleen ilmaria olkavarteen* Men ha bra holiday, Finland hohoo, hejdå!

Me: Tack, tack. hejdå!

Pari metriä ajetaan eteenpäin, molemmat repeävät nauramaan. Olisiko tämä ollut se tilanne, missä oltaisiin kiitetty Euroviisuista, laulettu yhteislauluna "Mats Sundin är homosexuell" ja ajettu ukon lapioiden yli?

Lopulta navigaattori ohjaa meidät huoltoasemalle. Oljeshjeikkerna Johansson; kuvassa kaksi perusruotsalaista ukkoa turbaanit päässä. Mitä helvettiä tällä tapahtuu?

Jönköping. Skandic -hotelli. Kaikkea sitä Alakerran ruokakaupasta ruokaa ja lätt öliä, hotellikuolema Discovery Chanelia katsoen. Ei vain huvita, eikä kiinnosta. Nähtävyytenä viereisen katon kuollut harakka. Lokki piti sille kunniavartiota - tai mietti syömistä.

Ilmari bookissa:

København - Jönköping. Aamulla hiostavan kuuma ja kostea, ei tietoakaan sateesta. Pikavisiitti Christianiassa, kunnes helle ajoi hipinpojan puuhun ja porsaat kotiin. Kaikenlaista tupakankorviketta olisi ollut avoimesti kaupan.

Skåne on samanlaista satukirjamaisemaa kuin Tanskakin, Juutinrauman silta huikean korkea, ympärillä näkyy vain sinistä joka suuntaan. Växjön lähellä bensa on vähissä, siis navigaattori avuksi. Se ohjaa keskelle maaseutua; tie kapenee, alkaa mutkitella ja muuttuu lopulta asfaltoiduksi kärrypoluksi. Lehmiä metsäsaarekkeissa, viiden talon kyliä. Vastaantuleva traktori joutuu jarruttamaan kapeikossa, kauhasta putoaa lapioita ja talikkoja pitkin tietä. Punakka haalariukko kerää kamansa ja tulee sitten väitölle. Nykivä keskustelu tuntemattoman kanssa; toivotellaan jussit, mistä ollaan, ai että ihan lomalla täällä meillä, Finland och Sweden, ishockey, hohoho! Veljellisiä nyrkiniskuja käsivarteen. Hohoho. En tajunnut kiittää kannatuksesta Euroviisuissa - enkä kehdannut laulaa Mats Sundin är homosexuel ja ajaa työkaluista varsia katki. Lopulta bensis löytyy, sen nimi on Oljeshejkerna Jonsson. Logossa perusruotsalaiset ukot poseeraavat pyyhe päässä.

Jönköpingissä ei ole edelleenkään mitään kiintoisaa.

Warp drive engaged!

Tämä siis tunnelista, joka jatkuu myöhemmin Juutinrauman siltana.

Silta lähestyy. Tällä kertaa tuulilasi on pesty.

Sinistä usvaa kaukaisuudessa.

On se iso. Tähän kun olisi kehdannut pysähtyä.

Ruotsissa taas. Paikannimet vaan eivät parane.

Tauon paikka. Rasta suostunut poistumaan autosta.

Lopettakaa jo.

Sangen kapea tie ja maalaukselliset lehmilöt.

Ihan hetken päästä oli ylläkuvattu kohtaaminen maajussin kanssa.

Jos sanoisin, että tuo oli se traktori, uskoisitte. Vaan ei se ollut.

Pelastava bensis, vihdoin. Onkohan tuo valkopukuinen nainen vai mies?

Jönköping. Innostava näkymä hotellin ikkunasta.

Jönköpingiläinen nähtävyys. Eikä kaupasta saa edes kunnon olutta.

Jep jep.

takaisin

edellinen - seuraava