Berliini, päivä 2.

Pitkien unien ja pienen aamiaisen jälkeen ihmettelemään paikallista kauppahallia (Markthalle Neun.) Koska puolikkaiden lehmien ja kokonaisten sianpäiden myynti on viimeaikoina sakannut, on halli laitettu uusiksi; kauppiaiden kojut on enimmäkseen purettu ja tilalle kärrätty muodikkaita streetfood-vaunuja, katosta roikkuu hehkulamppuketjuja, kattoikkunan valonsäteet leikkaavat miedosti savuista ilmaa. Koskaan ei taida olla liian aikaista syödä tuhtia sikaruokaa, toteamme savustuskojulla, ja tilaamme medium platen. Se maksaa 11 euroa ja on hieman liian iso kahdelle. Support daytime drinking, lukee baarin taulussa - kotitekoinen limonaati riittää meille nyt, vaikkakin it's five o'clock somewhere on ihan pätevä katsantokanta.

Sianmaha eli pork belly on muhinut uunissa päivän jos toisenkin ja hajoaa haarukoitaessa pieniin hitusiin - ja todellakin sulaa päästessään kitusiin. Vasikan kylkiluut eli ribsit on hierottu paksulti maustetahnassa ja savustettu mustanrapeiksi, tuhdinmakuisiksi tikkareiksi. Siihen vähän mummonkurkkuja, hapankaalia ja marinoituja perunoita kylkeen, niin johan alkaa ihmisen teksti kuulostaa Anthony Bourdainilta. Tiskillä luulevat saksalaiseksi, kun haluan limulasista pantin takaisin. Näytänkö siltä?

Kaikki tiet tuntuvat johtavan Warschauer Strasselle, tämäkin. Siinä vieressä on vanha junavarikko, joka on muuttunut vaivihkaa hipinpesäksi - on skettihallia, kiipeilyseinää, megaterassia, keikkapaikkaa ja erilaista ruokaa - ja tietenkin seinät tukossa katutaidetta sun muuta suheroa. Sillalla kerjäävät krustit näyttävät tutuilta vuosien takaa, ehkä reipas ulkoilmaelämä pitää nuorekkaana. Kiertelemme pitkän hetken kuvaamassa, mutta juuri mitään uutta ja hienoa ei löydy, ei ainakaan yhtä paljon kuin ennen. Mojo on selvästikin muuttanut muualle ja alue muutenkin siistiytynyt, liikaakin. Keikkajuliste mainostaa jenkkiläistä Problemsia; ysiysi ongelmaa mut Tumppi Varonen ain't one.

Kiertelyä Friedrichshainin pikkukaupoissa, kuten Big Robotissa, Darkstoressa (Kristalle lisää Furrybones-figuureja) ja etenkin Getränkefeinkostissa, josta repullinen erikoisoluita 20e (mm. Holy Shit Ale, Wedding Pale Ale, Auer Helles ja Spital Pils.) Pieni tauko kahvila Homemadessa, entisen Factory Girlin paikalla - henkilökunta näyttää kovin tutulta. Puisella pöydällä palaa kynttelikkö, josta ei ole poistettu valumia ehkä koskaan; eriväristä steariiniseittiä on useita kiloja. Upean näköistä. Meilläpäin paloviranomainen olisi jo sulkenut koko kahvilan hengenvaarallisena.

Stalinin vierailun kunniaksi rakennetulta Frankfurter Torilta sporalla takaisin Warschauer Straßelle ja maanpäällisellä u-bahnilla Kottbusser Torille, turkkilaisalueelle. Tämäkin on siistiytynyt, maali on kaikkialla uutta ja värit haalistumattomia. Metroaseman yllättävät rullaportaat yllättävät taas - ne vievät yhtä kerrosta liian alas, kuten joka kerta käy; asiantilan huomaa aina puolivälissä, eikä mitään voi. Santa Maria Mexican Dinerissä on kuitenkin taco tuesday, kaikki tacot eurolla, eikä sinne pääsyä pieni eskalaattoripulma estä. Tilaamme vain kahdeksan; vähän mustapaputahnaa, tortillasipsejä ja quacamolea - joka on avocadonhyljeksijänkin mielestä taivaallista - siihen kylkeen. Kyllä maistuu, kuten Berliner Pilsenerkin.

Aromaattisessa ähkyssä punk-garage-ska -kauppa Green Fuziin - omistaja tunnistaa heti. Näin ei voi jatkua. Kengät kuitenkin ostetaan ja kahden seiskatuumaisen välillä arvotaan - tässä kaupungissa en ole köyhä enkä kipeä, ja silti emmin neljän euron sijoitusta. Höh. Viereisessä sarjiskaupassa kiehtoo Doctor Who -sarjasta tutun Adipose Industriesin muki, mutten osta sitäkään, koska meillä on jo mukeja. Kahdeksan euroa. Mitä tämä nyt on? Krista sentään löytää paljonkin sarjakuvia, hyvä niin.

Reppu alkaa jo painaa, mutta illan hämärtyessä kuvausmaastot ovat otolliset. Kaupunkien valot mulle huutaa. Aina joku onnistuu, vaikkei ikinä kaikki - ja jos niin käy, on ehkä syytä tarkastella itseään kriittisemmin. Pimeä laskeutuu, ja täällä todellakin tulee pimeä - katulamppuja ei ole puoliakaan siitä mihin meillä on totuttu, eikä niiden valoteho ole kaksinen. Kämpille on siis päästävä, mieluiten heti, reppu painaa, kuten askelkin seitsemän tunnin kävelyn jälkeen. Suunnitelmat uudesta startista vaihtuvat sämpylänpaistoon ja lagereilla (ja helleseillä ja pilseillä) lepäilyyn. Onhan sentään loma, ei koko aikaa voi vatkata.