Gent, Belgia. Aamu alkaa seikkailulla parkkihallissa. Ranskis odottaa hallissa P2, tasolla +11. Hallissa P1 on myös taso P2, näitä ei ole tietenkään kylteissä eroteltu. Viitta on sekava kuin Stockan hissiopaste - jos ei tiedä minne on menossa, ei se katsomalla selviä. Hallin katolta on kiva näkymä katedraalille, huomaamme. Ranskiksen löydyttyä hukassa on maksuautomaatti, sen jälkeen maksuväline. Kortti käy, meidän kortti ei, vaikka niin väitetään. Etsin rahaseinän, se löytyy toisen tavaratalon kerroksesta kaksi, kenkien takaa. Nostan 40e, saan pyytämättä 20, 10e ja 2x5e setelit. Tällainen taikuus ei ole Suomessa mitenkään mahdollista.

Ajamme Brysselin kautta, että näkisimme Atomiumin, rautamolekyylin muotoisen rakennuksen. Paikan päällä koettuna se on hämmentävintä paskaa vähään aikaan - yhtä aikaa massiivinen ja jotenkin hauras. 50-luvun krominkiiltoista futurismia ei voita mikään! Sisäänkin pääsisi, maksua vastaan, mutta paikalle kaartaa kaksi bussillista mummoja. Parkkikin maksaa 0.50e/30min, 1.50e/1h, 2.70e/1,5h, jne. Kehno diili.

Ulosmenoväylällä ratikkakiskojen väliin on istutettu maksaruohoa ja muuta matalaa, turvaliiviset ukot istuvat pysäkillä kitkemässä. Outo maa.

Alankomaat ja Belgia näyttävät tylsiltä autosta käsin, pelkkää tasamaata ja lähiöitä. Gentin lähistöllä tilanne muuttuu: on kanavia, isoja puita ja pieniä maatiloja. Pysähdymme huoltikselle, siellä on erillinen hylly vohveleille ja paljon kukka-asetelmia myynnissä.