10.6.2015

Mala Strana, Praha, Tsekki.

Miedosti kaoottinen aamu - herätys on asetettu uuteen aikaan, mutta päivä on jäänyt vaihtamatta. No, olisimme heränneet sitten viikon päästä. Parkkipaikka Prahasta tuli varattua illalla, on sitten valmiina, osoitteenkin antoivat.

Leipzigistä kohti Dresdeniä. Maasto kumpuilee, mäkien päältä näkee niin kauas että maisema muuttuu sinertäväksi. Rekat ohittelevat toisia rekkoja loputtomasti ja vuorotellen, pysähtyvät silti samalle taukopaikalle. Fritz ohitti Hanssin tänään viidesti, mutta Hans taas Dieterin kuudesti. Jawohl. Viljapellot ovat vaihtuneet perunaan, Dresdenin lähistöllä nähdään ensimmäiset viiniköynnökset. Rinteet jyrkkenevät, niissä kasvaa enemmän puita ja toisaalla linnanraunioita.

Dresdeniin on pitkä alamäki, jarrunsa menettäneille rekoille tarjotaan vähän väliä pelastautumisramppeja, joissa on formuloista tuttua jarrusoraa. Tie sukeltaa kuuden kilometrin tunneliin, jonka toinen kaista on suljettu ja nopeus pudotettu kuuteenkymppiin - jyrkkä alamäki jatkuu edelleen. Kolmosella mennään ja vaihteisto rallattaa; moottorijarrutuksellahan nämä hoidetaan. Turvajärjestelyjen syy selviää tunnelin suulla, huikean maiseman avautuessa kuin rekkakuskin puhelimeensa; autosta on rengas puhki ja pientareella kolme pientä kuminpalaa. Pientä ylireagointia? Koko tunnelin takanamme ahdistanut harrikkasaattue pääsee vihdoin ohi. Kiitos kuulovauriosta, pojat.

Luin ennen matkaa netistä, että Tsekeissä pitää olla moottoritiellä maksutarra lasissa. Ohivilahtavissa kylteissä mainitaankin jotain tietullista; odotan vuodelta '95 tuttua tylyä koppiriviä rahisevalla betonikentällä, koppalakkeja ja kelmeitä valonheittimiä - vaan ei tule. Tulee tavallinen levähdyspaikka, jonka jälkeen tulee raja. Jota markkeeraa pelkkä kyltti. No, kai ne lähettävät laskun...

Tsekin puoli on vielä kauniimpi kuin saksan - eikä vähiten siksi, että joudumme puolivahingossa (navigaattorista kun loppuu kartta kesken) maisemareitille. Se seurailee Elben rantaa ja kiipeilee välillä rinteillä. Laaksoissa näkyy kaupunkeja, joissa on nätti vanha keskusta ja reunoilla kivoja kommunismin aikaisia betonikolosseja siellä täällä, kuin taivaasta tipahtaneina. Tehtaissa on punavalkoraitaiset piiput, ihan kuin ruskeasävyisissä neuvosto-kuvissa.

Moottoritielle palattua paljastuvat liikennekulttuurien erot: toisin kuin saksalainen, tsekkiläinen ei ennakoi yhtään. Edessä rekka ohittaa toista, taakse ilmestyy pakettiauto vilkuttelemaan valojaan, että menetkös siitä. No en, kun edessä on tuo rekka. Paku siirtyy kokeilemaan oikeaa kaistaa, mutta siellä on, kas kummaa, se toinen rekka. Eikö tästä nyt mitenkään pääsisi? Jos vaikka tööttäilemällä? Sillä välin taakseni on ilmestynyt Audi, tuo maanteiden kuningas, vilkuttelemaan valojaan. Hyvin te pojat vedätte.

Alkaa toisenlainen seikkailu: Praha, ilman kunnollista karttaa, ilman navigaattoria, ilman puhelimen nettiä. Ajan summassa keskustaan päin. Kristan puhelin saa jostain signaalin ja suostuu näyttämään karttaa hetkittäin. Vain muutaman hudin jälkeen olemme oikealla kadulla - nyt vaan se parkkihalli jostain. Katu muuttuu yllättäen yksisuuntaiseksi, väärään suuntaan, mutta vain hetkeksi. Koukkailun jälkeen käy ilmi, että talojen numerointi on täälläkin saksalaismallinen. Hmm. Nyt löytyy parkkihallikin, mutta nimi ei täsmää eikä portti aukea. Kierrämme korttelin. Jos se onkin toisella puolella? Ei ollut. Kierrämme korttelin taas. Jatkuuko tämä katu tuolla? Kierrämme korttelin. Ei jatku. Lopulta totuus paljastuu: etsimämme "vartioitu garage" on kuin onkin tuo hylätyn näköinen hiekkakenttä. Ukko kiirehtii kopistaan kyselemään, että mitä miehiä - porttia ei toki ehtinyt sulkea, kun ajoin. Ranskis on syytä tyhjentää hyvin tarkkaan, kopin ukosta huolimatta - tai juuri siksi.

Ratikalla kämpille, kovasti myöhässä, lippua ei ole eikä tietoa mistä sen saisi. Hitot siitä. Huoneisto on Nerudova-kadulla (Pablo on eri Neruda) ja hieno kuin mikä. Huoneissa holvikaaria, oma parveke sisäpihalle, tilaa vaikka muille jakaa. Lattian katkeilevista kuvioista päätellen joskus on jo jaettu. Jääkaapissa odottaa pari tölkkiä olutta, nautin ne asiaankuuluvalla hartaudella.

Kadun ja kämpän erottaa neljä ovea, kaikkiin on tietenkin eri avain. Sinettinen takaisessa maailmassa on kuulemma nähtävää, on siis laskeuduttava kansan pariin. Sitä onkin raahautunut kaikista maailman koloista juuri tänne, sankoin joukoin. Ihmismassa tuo mieleen Tallinnan ja Tukholman vanhat kaupungit - sillä erotuksella, että täällä jengistä pääsee eroon kääntymällä sivukadulle. Näemme kuvauksellisia pikkukatuja ja Kaarlen sillan eri perspekstiivistä - ihan Vltavan rannalta. Pullajoutsenet syövät kädestä, sorsat kelluvat joessa trukkilavoilla kun eivät viitsi uida. Hipsteri ylittää joen motorisoidulla gondolilla, tietenkin täydessä Aku Ankka -merimiesasussa. Rannalla onkin sopivasti hipsteriravintola; on hehkulamppuketjua, photo booth ja merikontti - ja ihmisiä erikoishousuissa.

Nälän yllttäessä yritämme etsiä vähiten turistin ravintolan. Huti menee, mutta ruoka on hyvää. Kilon setti possunpolvea (josta puolet luuta) ja iso Urquell (joka on täällä ihan eri makuista, paljon sävykkäämpää) kustantaa kokonaisen kympin.

Alkaa seuraava, tahaton, seikkailu. Sitä luulisi, ihminen, että jos ajaa ratikalla n:o 22 pysäkiltä A pysäkille B, sama onnistuisi myös toiseen suuntaan. Vaan ei! Tämä Skodan valmistama metallisikari veikin jonnekin ihan muualle - josta tosin löytyi etsimämme, kauppa. Ostoskärryjen kohdalla luki vossik, ja siitä se kielellinen matka taas alkoi. Konsonantteja on nimittäin aika paljon, ja erilaisia aksentteja enemmän kuin ranskassa. Kukaan ei kai koskaan kysynyt, että haluatteko ehkä ostaa vokaalin - tai sitten viisivuotissuunnitelman budjetissa ei ollut rahaa. Joka tapauksesa olin ymmärtävinäni jotain - saattaa olla kyllä pelkkää kuvitelmaa. Krtek on myyrä ja Plzenin kaupungissa keksittiin moderni olut, sen tiedän - aksentteja en saa tällä koneella kohdalleen, en edes å:n pyörylää u:n päälle.

Ratikoissa on pysäkkikuulutukset, lippua meillä ei ollut vieläkään. Joka tapauksessa ääni sanoi ennen muutamaakin pysäkkiä ihan selvästi "Uu Jesh." Mitähän sekin tarkoittaa? Monissa nimissä on täällä tuo u edessä, kuten U. Kalevassa ikään. Ratikoista kuitenkin näkee niiden valmistusvuoden ihan päältäpäin: 50-luvun pyöreäkulmaisia kaunottaria, 80-luvun laatikoita, 2000-luvun vanhentunutta futurismia ja ihan uusia 2015-luvun katumaastureita, levennetyillä pyöräkoteloilla. Tulipa vastaan myös korjausvaunu, avolava-mallinen. Onneksi sain kuvan, muuten kukaan ei usko.

Kiipesimme illalla vielä linnalle, näimme näkymän johon voisi hukkua, ihmettelimme kirkon gargoileja ja palatsin vahtisotilaita. Join mitättömän oluen joka oli sentään viileä taskussa olleeksi. Japanilainen makasi selällään, että saisi kirkon yhteen kuvaan, ei saanut. Takaisin tullessa todistimme rengaslukon irroitusta - viereinen, tuplaparkittu ja kolme muuta autoa sumputtava katumaasturi ei saanut edes sakkoa. Näin se menee, näin se lähtee, näin se käy.

Tulimme kämpille, join hyvän oluen, kirjoitin tämän, tuli liian pitkä, en jaksa editoida, enkä pahoitella. Huomenna kello ei soi.