25.6.2015

Tukholma, Ruotsi.

Tänään en kirjoita pitkästi, koska on loma, enkä viitsi. Tuijottelen mielummin ikkunasta Gröna Lundia ja Djurgårdenia ja auringonlaskua ja ohilipuvia pikkulaivoja. Avaan ehkä oluen. Paikan nimi on Ersta Kongresshotel ja se sijaitsee kallioleikkauksen päällä, siinä, mistä Vikingin laivat lähtevät. Rakennus on joskus ollut sairaala, teknologian lisääntyessä huoneet käyneet pieniksi ja päätyneet majoituskäyttöön. Paikka on mahtavia 30-luvun yksityiskohtia täynnä, seinään upotettuja vaatekaappeja ja tarpeettoman mutkikkaita jalkalistoja. Eikä näkymässäkään ole säästelty.

Ajo Ruotsin läpi Helsingborgista Tukholmaan oli edelleen pitkä ja tylsä, vaikka tulimme eri reittiä - Vätternin toista puolta ja pikkuteitä. Pari mukavaa näkymää, mutta muuten ei yhtään mitään - ainoa muutos on säässä; pohjoisempana on selvästi kesäisempää, Örebrossa jo suorastaan kuuma. Tiet on kai keti vedetty niin, ettei liikenne häiritsisi kivoja paikkoja - ymmäärtäähän sen, mutta ymmärtää toisaalta myös olla pysähtymättä, missään. Pitäisi varata enemmän aikaa, käydä kaupungeissa ja kylissä, että kokisi ja näkisi - vaan taitaapa olla niin, että seuraava reissu vedetään suorinta tietä ja mahdollisimman nopeasti - tai sitten otetaan kohteeksi pelkästään Skåne ja Tanska.

Tukholman keskustan läpi seikkaileminen iltapäiväruuhkassa oli varsinainen kokemus - etenkin keskustatunneli, jossa on risteyksiä ja liittymiä, muttei signaalia navigaattorille. Sitä seuraava liikennesolmu, jossa kahdesta täydestä kaistasta muodostettiin yksi pidempi ja hitaampi, kävi myös jonkinlaisesta rentoutusharjoituksesta. Äkkiarvaamatta putkahdimme sitten kallioiden välistä Vikingin terminaalille - typerä fiilis istua autossa risteyksessä, josta on mennyt pelkästään kävellen, vaikkakin kovin usein. Siitä sitten vielä mäkeä ylös ja ranskis parkkiin Fjällgatanille. Ai että. Parkkilipun lunastus pankkikortilla automaatista toimi jälleen - ennustan saman teknologian rantautuvan Suomeen vuonna 2021, niihin aikoihin kun Slussenin remontti valmistuu.

Hotelli on siis mestoilla ja auto hoidettu, respan tyyppikin tunnisti suomalaisiksi vasta sukunimestä eikä aksentista - tähdet lienevät oikeassa asennossa. Saman kadun toisessa päässä on mainio buffet-ravintola Hermann's, sinne siis ja lisää maisemaa sisään. Vaan ei: suljettu remontin takia, nähdään ensi kuussa. Pyh. Kävelemme ylempää katua pitkin kohti vanhaakaupunkia, siellä on Vapiano - nyt kelpaa mikä vaan. Pyytävät odottamaan baarissa, koska on ruuhkaa, antavat laitteen, joka pirisee kun on aika. Emme ehdi edes tiskille, kun vilke ja rällätys alkaa. Hups, olihan meillä sittenkin pöytiä. Hyvin te hoidatte. Pizza on ihan okei, vaikka kovin vaalea ja haalea - ei ollut kai aikaa pitää sitä uunissa vielä kahta minuuttia. Italialaisessa neljän humalan oluessa taas ei ole humalaa nimeksikään - onneksi se on sentään kallista.

Kylläisinä, joskaan ei kovin hyvin syöneinä suuntaamme Gamla Staniin - joka on kokemuksen mukaan pirun kaunis paikka sitten, kun laivat ovat lähteneet. Sama koskee muuten myös Tallinnaa, kannattaa kokeilla. Joka tapauksessa: laskemassa olevan auringon värit ja matalalta tuleva valo yhdistettynä kapeisiin kujiin toimivat aina - bonuksena vielä hurjat pilvet taivaalla. Hetken päästä ne lunastavat lupauksensa, alkaa sataa melko lujaa. Pakenemme vanhanaikaiseen puhelinkoppiin, jossa on tiivis tunnelma ja hetken päästä aika hikistä. Viidessä minuutissa kuuro on ohi, ja kadut kuin vastalakaistut - viimeisetkin turistit kadonneet, mahtavia heijastuksia lätäköistä ja märistä mukulakivistä. Vanhan suurtorin yllä kaartuu tuplasateenkaari, joka ei tietenkään mahdu kuvaan. Sen pää näyttäisi olevan Djurgårdenilla. Valo on vieläkin parempi; hyvä, ettei enää tarvitse kuvata filmille - tämä kävisi kalliiksi.

Gamla stan on muuttunut sitten viimenäkemän, krääsäkauppoja on vähemmän ja oikeita enemmän. Ravintolatkin näyttävät paljon kiinnostavammilta ja halvemmilta - vähemmän turistirysiltä kuin vielä pari vuotta sitten. Ehkä jonkinlainen takaisinlyönti, backlash, on alkanut. Hyvä, jos on.

Poukkoilemme pieniä kujia ristiin rastiin, kors och tvärs, havahdumme vasta tornikellon lyönteihin: kymmenen. Maisemareittiä takaisin, Gröna Lund näyttäisi olevan auki yhteentoista. Mahtavat valot kiiltävät asfaltin pinnasta, pitkät autoletkat matelevat, pienet laivat risteilevät tomerasti, kaupunki näyttää parhaan puolensa. Ylhäältä hotelista näkymä on vielä lumoavampi, avaan toisenkin oluen tätä kirjoittaessa.

Huomenna seikkailua Söderillä ja hankintaretki Systembolagetiin, jossa myydään kaiketi systeemejä. Saattaa olla, että kirjoitan jonkinlaisen yhteenvedon huomenna laivassa, saaristoa katsellen, vähän Oxdjupetin jälkeen - toisaalta, niin lupasin viime vuonnakin. Tack och adjö - joka muuten tulee ranskan heipasta a dieu, herran haltuun.