26.6.2016

Laivan kansi, Itämeri.

Herätys liian aikaisin, hotellin aamiainen tarjoillaan kuudesta yhdeksään. Kuka menee aamiaiselle kuudelta? Tuijotan hetken avaruusaluksen näköistä kahvikonetta, pumppaan vasta sitten termoksesta. Syönnin jälkeen ehtii ottaa vielä pienet tupluurit eli ettonet, ulkona sataa, on tarkoitus mennä putoilevaa vettä pakoon Fotografiskaan.

Herättyä sade on laantunut, kyöräämme laukut ranskikseen näköalatasanteen läpi. Edellä kulkee ranskalaisia noin 50-vuotiaita hipstereitä liian kireissä pillifarkuissa ja ylikoon kengissä. Harmaantunut ponnarimies sohii sateenvarjolla ikävästi, mutta ei se vielä mitään: paikalle kaartaa kolme bussillista espanjalaisia mummoja, jotka hokevat si si si claro ja joille käsitteet "henkilökohtainen tila" ja "väistäminen" ovat täyttä utopiaa. Laukut saadaan ranskikseen, ilma todetaan hyväksi ja päätetään jatkaa kierrosta. Monteliusvägen on kiva pikku polku Södermalmin saaren ulkoreunalla, sieltä näkee veden yli kaupunkiin. Tiirailemme toisenkin hetken, paikka on hyvin kuvauksellinen - joskus vielä tulen tänne lämpimänä kesäiltana muutaman oluen ja jalustan kanssa.

Sisemmäs Söderille, Medborgarsplatsille. Rasittava pikkunälkä poistuu Taco Bar -ketjuravintolan quesadilloilla - ei kaiken ketjuruoan tarvitse olla bulkkia. Hipit suosittelevat vahvasti. Seuraavaksi pakollinen pysähdys English Shopissa, kaikkea jännää kilokaupalla - ja vielä turhahko toivioretki Systembolagetiin (sain tosin vihdoin gosea, nimeltä anything gose) ja hieman onnistuneempi tavalliseen ruokakauppaan. Kivannäköisiä putiikkeja väistellen autolle ja sadan metrin päähän satamaan.

Laiva on lastattu autoilla, mutta hyvin hitaasti. Reiskoja ei näytä juuri kiinnostavan, ajattavat yhden tai jopa kaksi kerrallaan, täysin stetsonista vedetyssä järjestyksessä. "Otetaans tähän väliin neljä punaista autoa, sit yks harmaa rekka - äläkä sä sininen väitä olevas punanen, takas jonoon nyt siitä." Homma kestää pienen ikuisuuden. Laivalla käytävät notkuvat 120-senttisiä hukassa olevia kiinalaismummoja, jotka näyttävät myöhempien aikojen Jimmy Pagelta - ja vain hieman lyhyempiä ruotsalaisia taskuraketteja, jotka juoksevat iha täysii, vailla silmiä tai korvia. Tekee melkein mieli kampata joku. Hytissä on sekä toimiva netti että telkkari - enää ei tarvitse mennä käytävälle julkaisemaan.

Kannen tuulettomalla ja aurinkoisella puolella istuu oikein mielellään, kioskista myydään juomaa rahaa vastaan. Mikäpä tässä. Ajattelin koota tähän loppuun vielä teksteistä poisjääneitä pikkusattumuksia ja huomioita - toivottavasti muistuu.

Lautta välillä Helsingør-Helsingborg. Isä ja noin nelivuotias tyttö odottavat vapautuvaa koppia miestenvessassa. Tyttö kysyy, että miksen mäkin voi käyttää tota pisoaaria, ku noi muutkin voi. Hiljaisuus on käsinkosketeltava.

Tanska, maalaismaantie. Ukko viuhtoo menemään soutulaitteen ja nojapyörän yhdistelmällä. Mitenkähän sitä ohjataan? Miten ajetaan hitaasti kaupungissa? Näkeekö eteensä, kun pää pumppaa ylös-alas? En lähtis.

Tiedättehän sen tunteen, kun vanha jengi on koossa, läppä lentää ja kaikki on jotenkin lämmintä ja pörröistä? Tanskan kielessä tälle tunteelle on oma sana: hygge. Sen voi tietenkin kokea myös ilman kaveriporukkaa tai taikajuomaa - myös paikka, talo, sisustus, tunnelma, ruoka; melkein mikä tahansa voi sen laukaista. Esimerkiksi tanskalaisen maatilamajoituksen ihmislähtöinen kissa oli täynnä hyggeä. Venäläisillä on tälle vastine, tusovka, mutta vivahteissa lienee eroja.

Etelä- ja pohjoissaksalaiset ovat selvästi eri rotua keskenään, vähän kuin meillä itä ja länsi. Baijeria pidetään hieman junttina ja takapajuisena paikkana, mutta toisaalta ihmiset ovat tuntemattomillekin sydämellisiä ja ystävällisiä. Yleisestä konservatiivisuudesta huolimatta ihmisten pientä eksentrisyyttä siedetään huomattavan paljon - vuoristossa on pakko, naapurilaakson outo tyyppi saattaa hyvinkin pelastaa hengen, jos vaikka navetta palaa talvella. Tuntuu jotenkin oudolta - ja samalla luonnolliselta - että natsien aatteet saivat alkuvaiheessa kaikkein eniten vastakaikua juuri täältä.

Meillä oli molemmilla tällä reissulla oikea järjestelmäkamera. Otosten läpikäynti tulee olemaan kiintoisa; tunnistaako joukosta enää omansa, kun enää ei huomaa hieman tuhnuisesta laadusta tai oudoista väreistä? Kumpi otti paremman? Onko sillä lopulta mitään väliä?

Viking Line on parantanut todella paljon; ravintolat on uusittu täysin, ollaan selkeästi 2010-luvulla - vain viisi vuotta jäljessä. Ruokatarjonta on myös noussut toiselle tasolle, ainakin joissain paikossa - viiden ruokalajin maistelumenu maksaa 28e, mutta on täysin sen arvoinen. Juomaksi perusvarmaa Punk IPAa, sekin oli trendikästä ihan hetki sitten.

Se mikä ei ole parantunut, on ruotsalaisen risteilymatkustajan palvelutaso. Laiva tulee Tukholmasta Helsinkiin, käy päivällä Tallinnassa ja ajaa sitten illalla takaisin Tukholmaan. Tästä kerrotaan viidellä kielellä aivan liian kovaäänisin kuulutuksin, tarpeettoman usein. Käsittääkseni ruotsalaiset risteilijät ajetaan päiväksi ulos laivasta. Aika karua.

Loppuun vielä kohtaus Schwerinin hostellin hieman liian fiinistä aamiaishuoneesta, jossa touhukkaasti hääräävä mummo loi kaikille kiireisen ja kireän tunnelman. Katto on korkealla, lattia monimutkaista parkettia, jalkalistat liian isot ja koristeelliset, kristallikruunut samoin. Taustamusiikkina soi jotain kamarihissimusaa pianolle ja kahdelle viulukoneelle. Kaikki melkein hyvin, kunnes tunnistan biisin: Stairway to Heaven.