16.6.2016

Weyregg am Attersee, Itävalta

Aamulla kananmunat eivät ottaneet kiehuakseen. Vetelän aamiaisen jälkeen hain ranskiksen hostellille, lastasimme tiukassa kohdassa, johon ei todellakaan saanut pysähtyä. Onneksi Svejk-mäisen lupsakka poliisipartio ehti juuri siirtyä muualle sakottelemaan. Eggenbergin panimon kiertokäynnit oli peruttu remontin takia, kuten ehkä jo mainitsin - mutta kauppa oli auki. Se paljastui tarkemmassa tutkimuksessa baariksi, jossa eilisestä voipuneet asiakas ja myyjä jumittivat tuoppeihinsa katsellen ja polttivat ketjussa. Ihan ei käynyt selväksi, kumpi heistä oli kumpi. Netissä lupailtuja erikoisuuksia ei ollut näkyvillä, eikä tunnelma muutenkaan kutsuva. No, vien rahani sitten muualle.

Pikkuteitä pitkin rajalle päin. Tsekkilinen maaseutu oli edelleen kaunista, maasto kumpuilevaa ja metsät tiheitä - ja kylissä näkyi historian kerroksellisuus. Ohitimme muinaisen luostarin, joka seisoi keskellä kylää kuin valkoinen huutomerkki.

Kummallisen, keskelle järveä rakennetun pengertien jälkeen kohtasimme varsinaisen turistiansan; järven, jonka rannoilla oli loputtomasti camping-alueita, golfkenttiä, lomaosakkeita ja arkkitehdin oksennus -tyyppisiä rumia hotelleja. Läheiseltä kukkulalta lähtivät hiihtohissit korkeuksiin - oli vesipuistoa, surffausta, suppailua ja ihan vaan bailua; terasseja riitti. Welcome tourist, we take your dollar - ja viereen rakennettiin aina vain lisää. Ennen rajaa oli vielä muutama casino ja bordershop, jostain syystä emme käyneet vaikka korunoita jäi yli.

Itävallan raja-aseman, joka oli kiinni aidattu ja hyvin suljetun näköinen, jälkeen maisema muuttui kuin veitsellä. Isot kukkulat vaihtuivat ihan oikeisiin vuoriin ja näkökenttä leveni laajakuvaksi. Sinertäviä vuoria horisontissa, jotkut lumihuippuisia. Hohoo.

Alkoi pitkä ja jyrkkä lasku kohti Linziä - monta kilometriä mentiin vaihde kolmosella, jalka pois kaasulta. Nopeus kasvoi silti lähemmäs satasta, mutkiin piti jarruttaa. Näkymät olivat koko ajan komeat, paitsi Linzin kaupunki tylsä ja väärällä tavalla teollinen - ei mitään höyrypillin vihellykseen viittaavaa eikä isoja liikkuvia asioita. Juuri ennen moottoritien alkua ohi ajoi auto, jossa luki laillisuusvalvoja. Tästä pelästyneenä käännyin heti seuraavalle huoltikselle ostamaan Vignetin eli tiemaksutarran - niitä näköjään kertyy. Joissain autoissa tuulilasi muistuttaa postimerkkikokoelmaa, tarroja on kymmenittäin. Bensa on täällä hämmentävän halpaa, 1,119e litralta - jatkuvalla ylämäkiajolla on varmaan joku osuus tähän.

Seuraava pysähdys Gmundenissa, Traunseellä. Jo itse järvelle laskeutuminen kirvoitti kanssamatkustajasta sponteeneja voimasanoja, eikä ihme; uimahallinväristä vettä, siniset vuoret taustalla, neonvihreää ruohoa siellä täällä kuusimetsän lomassa - ja toki komeat pilvet. Vertaus on kulunut, mutta täällä tosiaan näyttää ihan pienoisjunalta.

Varsinaisena kohteena oli tänään Schloss Ortin kaksoislinna, jonka toinen puolikas sijaitsee pienellä saarella keskellä järveä. Siltaa pitkin pääsee kävelemään perille, ja olihan se mentävä - puolivälissä loppuivat ylisanat kesken. Aurinko paahtoi, linna oli hehkuvan valkoinen, vesi turkoosia ja hyvin kirkasta, vuoret siniset, hääjuhlan valmistelut käynnissä, pikkutytöillä dirndl päällä. Lumouksen rikkoi ohilipuva turistivene, josta kaikui monotonista selostusta ja haitarinsoittoa.

Lyhyt ajo Salzkammergutin alueelle, jossa on paljon järviä. Katsastimme Atterseen rantaa, josta löytyi muutama pysähdyspaikkakin. Vesi oli sopivan lämmintä ja edelleen hämmentävän väristä. Taustalla vuoret kohosivat lähes pystysuoraan kuin jokin lavaste - vaikutelma ei välity valokuvasta ollenkaan. Lyhyen kauppareissun jälkeen nousimme Weyreggin ja Bachin kylien läpi kohti Jodlbaueria ja majoitusta. Tie seuraili vuoripuroa, muuttui kiemrtelevaksi ja lopulta yhden auton levyiseksi. Perillä odotti naurettavan kliseinen alppimaja, jonka pihalla on tietenkin baari. Asiakkaat kai samoilevat tänne jostain. Huoneistossa on kolme isoa makuuhuonetta, keittiö, kylppäri ja parveke; sisustus juuri sellainen kuin ensimmäinen mielikuva - huonekalut käsittelemätöntä puuta ja itse tehdyn oloiset, kalkitut seinät, ruskea laattalattia. Keittiössä on pöytänurkkauksessa ravintoloista tuttu kulmapenkki, jolle istuessaan alkaa heti himoita wienerleikettä.

Ulkona laiduntavat eri aitauksissaan muutama hevonen, jokunen kani - ja lauma peuroja. Niitä kai saa tarhata täällä. Naapurilla on lehmiä ja kanoja, kissaa ei ole vielä näkynyt mutta eiköhän sellainenkin löydy. Kahden vuoren välistä näkyy sopivasti Atterseelle, rinteillä on siellä täällä samanlaisia alppimajoja. Lähteet pulputtavat ja purot solisevat, jossain kukkuu käki tai ehkä kello.

Pienen välikuoleman jälkeen kävimme vielä ajelemassa Mondseellä. Sekin näytti häkellyttävän kauniilta; säätila oli juuri vaihtumassa, pilvet marssivat alas vuorilta ja aurinko paistoi liian kirkkaasti kummallisesta suunnasta. Tuuli yltyi. Rannalla oltiin järjestelemässä jotain kesätapahtumaa, yli-innokas järjestyspoika ajoi meidät pois ja kuvat jäivät ottamatta. Kilometrin päässä oli jo liian myöhäistä, pilvet ehtivät alas ja alkoi sataa ihan tosissaan. Turhaan asettelitte pöytäliinoja, hä-hää.

Vuoren tällä puolella ei vielä satanut, kävimme rannassa ihmettelemässä pilviä - ja etenkin kunnallista akvaariota, joka oli aina auki. Isoimmasta tankista, jossa esiteltiin paikallista kalastoa, oli suora näkymä järvelle. Kuvista tuli hienoja, mutta mahtoi fisuja harmittaa, päivittäin.

Pientä täydennystä kaupasta ja kämpille syömään. Sade ehti tännekin, ja sen jälkeen pilvet roikkuivat alhaalla vielä pitkään. Maasta nousi valkoista sumua, joka harsoili rinteillä; harmaat pilvet vilistivät vuorilla puiden lomassa, tummemmat mukruilivat ylempänä. Alppimajojen valot näyttivät oikein kutsuvilta. Ei tällaista kotona ole.