28.6.2016

Schwerin, Saksa.

Hostellin aamiainen on kehnohko; ei mitään tuoretta, edes kurkkua tai tomaattia. Mehulasit desin kokoisia, enkä liioittele, niissä luki. Lohdutukseksi tilaan koneesta kermakahvin, café cremen - kone sylkäisee caffe con creman eli mustan kahvin vaahdolla. Ääh.

Pettymys jatkuu parkihallissa: koko yön pysäköiminen maksaa vain kuusi euroa, mutta koneeseen ei käy kortti - näihin käy aina, tässäkin on paikka lukijalle, tyhjänä tosin. Receptionin ynseä tyyppi ei suostu höyläämään rahaa kortilta, vaikka se on ihan vakiokäytäntö täälläpäin - kun ei se ole meidän parkkihalli. Hissillä kyllä pääsee suoraan aulasta kellariin, että ei ole teidän ei. Ja sama kai se hänelle on mihin rahansa käyttää, jos sitä vain saa. Lähimmästä pankkiautomaatista ukko ei ole kuullutkaan ja englannin ymmärtäminenkin tuottaa vaikeuksia. Nyt on kyllä mies paikallaan siinä, juuri oikeassa ammatissa. B&B Hostel Schweinfurt, saatte varmasti hyvän arvion nettiin - kiitämme etenkin kivaa asennetta ja paikallistuntemusta.

Automaatti löytyy noin korttelin päästä, pankin täkäläisessä pääkonttorissa on niitä kymmenen rivissä. Kiitos vielä kerran sinne hostelliin.

Ranskis kyydittää hippejä pohjoiseen päin, matkalla ei tapahdu oikein mitään mainittavaa - paitsi, että moottortien levähdyspaikalta saa maailman ehkä kolmanneksiparasta jäätelöä, sitruuna-Cornettoa. Maiseman kumpuilu laantuu hitaasti, kuuset vaihtuvat pohjoisen vinoonkasvaneisiin mäntyihin.

Schwerinissä hotelli löytyy melkein heti, mutta sinne ajaminen on hieman hankalaa; kadulle ei saa kääntyä mistään suunnasta, vaikka siellä on kyllä autoja parkissa ja muut ajavat sitä pitkin. Teen muutamankin korttelinympärikierroksen, todella epätasaista mukulakivikatua myöden - kivet ovat kai jotenkin kulmittain, tärisee niin että hampaisiin sattuu.

Korttelin yhdestä kulmasta löytyy liittymä, jolta pääsee oikealle kadulle - mutta vain vasemmalle, kun pitäisi mennä oikealle. Saman korttelin toisesta kulmasta pääsee myös oikealle kadulle, mutta vain oikealle - hotelli jää näiden väliin. Seuraavasta korttelista ei saa kääntyä tänne ollenkaan, eikä sitä seuraavasta saa edes mennä kadun poikki. Paikalliset kuitenkin ajavat, ja niin ajan minäkin - muuta reittiä ei vaan ole. Kummallista, että sääntöjä ja järjestystä rakastavassa Saksassa voi olla tällainen paikka.

Huone saadaan, mutta nyt on jo kiire linnalle - enää pari tuntia aikaa. Kierrämme näyttelyn ylhäästä alas, oikea järjestys olisi ollut päinvastainen - vasta ulko-ovella kysytään lippuja, vaikka vahtimestareja on suorastaan kuhisemalla. Palatsi on säilyneiltä osiltaan tyrmäävän upea - 1900-luvun alun tulipalo vei mennessään paljon. Vaurioituneita osia on sittemmin otettu muuhun käyttöön ja uudistettu; täällä oli pitkään opettajankoulutuslaitos, ja on vieläkin osavaltion parlamentin istuntosali.

Mutta ne säilyneet osat, tosiaan; kultaa ja kimallusta, kiilotettua kiveä, monimutkaisia parketteja ja kattoja, hillittömänkokoisia kristallikuunuja, helmeilevää silkkitapettia, pönöttäviä muotokuvia - silkkaa ylenpalttisuutta. Versailles jä kakkoseksi tässä kisassa, vaikka paljon isompi onkin. Kaikein kruunaa Mecklenburg-Vorpommernin vaakuna, jossa ovat vierekkäin sotaisan näköinen griippi (engl. griffin) ja hattupäinen, kieltä näyttävä lehmä. Siitä ei saa arvokkaan tai juhlallisen näköistä millään - yrityksiä on seinät täynnä.

Asekokoelmasta löytyy muutamakin helmi, eniten huvittaa kuitenkin miekan kahvaan ympätty kaksipiippuinen piilukkotussari, joka ampuu terää pitkin. Joskus vähempi ei vaan riitä.

Käymme palatsiähkyn jälkitiloissa läheisessä kaupassa ja istuudumme rantamuurille syömään - linna heijastuu veteen taustalla. Rewessä myytiin mm. jalkapallokuvioisia nakkeja lasipurkissa - ei tullut kauppoja, ainakaan vielä. Krista lähtee hotellille, itse käyn vielä tarkistamassa palatsin muotopuutarhan - se on pieni pettymys, vaikka orapihlajatunneli toimiikin oikein hyvin.

Palatsin läheisellä aukiolla esitetään kesäisin ulkoilmaoopperaa, tällä kertaa vuorossa on Aida. Kuulen veden yli, kun harjoitukset alkavat. Lammen vesi on kirkasta mutta pohja tumma - rannalta johtavat valkoiset kiviportaat, joiden alin askelma on ehkä viisi senttiä veden alla. Matalikossa uiskentelee tuhansittain hyvin pieniä kalanpoikasia, ne näkyvät hyvin vaaleaa porrasta vasten. Parvi lähestyy rantaa kuin sääennusteen animoitu ilmavirtaus, parviälyn ohjaamana - samaan aikaan oopperassa on menossa nostatuskohta, kuoro laulaa yhä lujempaa ja yhä korkeammalta hooOOO, patarumpujen jyly yltyy laulun alla, kalat lähestyvät yhä nopeammin... Sitten jyrähtää loppuisku, musiikki lakkaa ja kalat vilahtavat takaisin mustaan veteen. Tämä toistuu useampaan kertaan, mutta ei suostu nauhoittumaan videolle.

Kävelen hotellille päin, ohi jalkapalloporukan, joka haisee pilveltä sadan metrin päähän. Hienoja kikkoja tekevät kyllä. Toiseen kohtaan lampea on asennettu rannalle kymmenisen vesisuihkua, jotka ruiskuttavat kaaressa linnalle päin. Pieni avulias koira käy juomassa kaikista ja hämmästyy kastumistaan joka kerta.

Huomennna Tanskaan, lähelle Stevns Klinttiä - sitä ennen takaluukun täydennystä täältäpäin.