4.6.2017 Ebersberg, Saksa

Pitkän ja tylsän ajopäivän jälkeen on vaikea keksiä mitään hienoa sanottavaa, paitsi ehkä loputtomista tietöistä, tai siitä, että nopeusrajoituksissa ei tunnu olevan mitään logiikkaa. Hirveää perunapeltoa saa posottaa niin lujaa kuin lähtee (ranskiksen tapauksessa pösöttää, eikä kovinkaan lujaa) mutta päällysteen vaihtuessa todella sileään pudotetaan rajoitus äkisti kuuteenkymppiin, kun Reiskalta putos kolikko siihen johonkin kerran just ennen ku asfaltti laitettiin. Ääh.

Bensa halpenee etelään mennessä ja maiseman kumpuilu lisääntyy samaa tahtia. Nyt näkyi jo vuoriakin. Siihen tunteeseen ei totu. Söimme hotellin perisaksalaisessa ravintolassa erittäin perinteiset täytetyt leikkeet. Sisustus oli juuri sellainen kuin kuvitella saattaa, paitsi överimpi - ja annoksissa varmaan 1000 kaloria per. Parasta. Myöhemmin ihmettelimme, tai ainakin minä, huoneen seinästä pistäviä vesihanoja. Putkea ei tule, hanat vain pönöttävät, sopivasti sängyn yläpuolella. En ole uskaltanut kääntää, vielä.

Pieni kävely keskustassa vastasi oletuksia; juuri sellainen pikkupaikka kuten aina. Paljon hienoa ja vanhaa, mutta myös moderni (no 20 vuotta sitten oli) ostoskuutio kaiken keskellä. Mitähän senkin tieltä on aikanaan lanattu? Kiinalainen ravintola 1600-luvun talossa näytti väärältä, en tiedä miksi - siellähän tuota historiaa riittää.

Kävelin vielä keskenäni mäen alas, lammelle. Täysin tyyni pinta, kaartuvat puut ja tummuva ilta, siinä oli ihmisen hyvä.

Huomenna ei mennä vieläkään Itävaltaan - ohjelmassa on kuitenkin kotkanpesä. Jihuu.