Pikamarssia etelään

Autoillen välimerelle kesäkuussa 2017

takaisin

Bled - Poreč

Paahtavan aurinkoista huomenta.

8.6.2017 Bled, Slovenia

Tällä kertaa raportti on lyhyt; hippi joutui kuuhulluuden pauloihin ja vaelsi järvelle kuvamaan - ja sitten kello olikin jo liikaa.

Ajelimme Kroatian puolelle erikoisia oluita ostamaan ja maisemia katsomaan. Tie oli taas pelkkää siltaa ja tunnelia. Yhden tunnelin jälkeen kaikki kuitenkin muuttui äkisti; olimme maan sisällä ollessamme tulleet vuoristosta rannikolle. Tuoksu oli eri, valokin, kukat ja puut, ilman tuntu. Maa oli vaalean keltaista, paitsi siellä missä oli kaivettu, tumman punaista. Kaikkialla kasvoi viiniä ja oliivipuita.

Suomen passilla rajan ylitys kävi nopeasti. Kroatia on EU:ssa, mutta ei Schengenissä, koppalakit kopeissaan siis kyttäilivät.

Porecin kaupunki oli aivan kiva, mutta hieman liian turistinen - eikä parkkiautomaattiin käyneet kuin heikäläiset kolikot, joita meillä ei ollut. Kaupasta ei saanut yhdellä kunalla edes tikkaria - eli tuskin oli monella muullakaan.

Pikavisiitin jälkeen ajelimme rantaa pitkin kohti Sloveniaa ja Pirania. Näkymiä riitti; kumpuileva maasto täynnä pylväsmäisiä puita, viinitarhoja ja paikallisesta kivestä rakennettuja taloja. Meri vilahteli silloin tällöin.

Piranin rannikkokaupunkiin ei saanut ajaa, ranskis piti jättää parkkihalliin ja jatkaa ilmaisella bussilla. Syykin selvisi pian: koko kaupungissa on ehkä kolme katua, kaikki muut ovat noin kaksi metriä leveitä kujia. Ranta oli toki hieno, mutta ne kujat - voi veljet. Loputtomasti sommitelmia, tekstuureja ja ratkaisevia hetkiä. Ja kissoja. Viikko menisi nopeasti, ehkä loppuelämäkin.

Istuimme pizzan ajan rantaravintolassa, mereltä puhalteli sopivan viileä tuuli. Uimasta tullut mummo kääriytyi rantabulevardilla 70-luvun kylpytakkiin ja otti tahattomia poseerauksia. Tarjoilija puhui joka kerta eri kieltä pöytäämme tullessaan.

Ranskis kiidätti meitä pitkin Välimeren rantaa, korkealla kukkuloiden päällä, auringon juuri laskiessa. Se se oli elämää, sanoisi joku ehkä. Itse jätimme Italian tällä kertaa väliin, kun oli tekemistä kämpillä. Käytin senkin ajan fiksusti, kävelemällä jalustan kanssa rantaan. Ei tyyntä järveä ja täysikuuta voinut vastustaa!

Huomenna taas jotain muuta. Tarkistakaa insta, jos ette ole jo.

Varsin lehtevä järvinäkymä.
Klikkaa isommaksi (uusi ikkuna.)

Veliki Stol, tai Hochstuhl, 2236m. Suomeksi siis korkea tuoli - koska se näyttää tuolilta. En kyllä keksi miten.

Prešernova koča na Stolu -vuoristomaja. Korkeampi huippu on Itävallan puolella.

Asemalla taas. Ilma väreilee.

Pilvi havainnollistaa ilmavirtauksen Storžič-vuorella.

Klikkaa isommaksi (uusi ikkuna.)

Ihan kuin jossain etelässä.

Seuraavana päivänä huipulla ei ollut enää lunta.

Heinä tuoksuu.

Ljubljanaa kohti. Mitä haluat sanoa?

Jaa. Pitihän se arvata.

Hanki talo osamaksulla, sanoivat.

Kukkulat alkavat jo näyttää välimerellisiltä.

Kroatian raja lähestyy.

Ensimmäiset pylväspuut.

Alkaa olla näkymiä.

Taukopaikka Koperin ulkopuolella.

Klikkaa isommaksi (uusi ikkuna.)

Koperin satama. Kenttä täynnä valkoisia autoja.

Ratapiha ja öljysäiliöitä.

Matkaaja tahtoo jo tienpäälle.

Tie vikuroi.

Oliivipuita, vaivihkaa.

Viiniä. No nyt.

Huoneistoja turisteille.

Viiniä riittämiin.

Kroatian raja. Suomen passilla jonottamatta yli.

Välimeri! Niemen kärjessä Piran, horisontissa Italia.

Mirnan silta.

Vain yksi kaista suuntaansa. Rahat loppuivat kai kesken.

Sillankaiteiden kosto - aina sama juttu.

Maa on keltaista - paitsi vastakaivettu.

Väri oli oikeasti syvä viininpunainen - kamera näki sen ruosteenruskeana.

Viiniä lähietäisyydeltä.

Havuntuoksuista matkaa. Varvari jää taa, edessä Poreč

takaisin

edellinen - seuraava