16.6. Malmö, Ruotsi

Castafiore oli tyyntynyt aamuksi, saimme syödä aamiaista rauhassa. Ensimmäinen pysähdys, paikallisessa getränkemarktissa eli juomakaupassa, oli varsin antoisa ja halpa - ranskiksen meno muuttui kuitenkin lastaamisen jälkeen jotenkin vanhusmaiseksi. Mutkissa sai olla tarkkana.

Tykittelyä moottoritiellä Lyypekkiin asti, alkaa taas ihminen tottua tällaiseenkin ajamiseen - jopa liiankin hyvin. "Lyypekin Ikeassa" eli kauppakeskus LUV Shoppingissa seuraava välitankkaus, antimet olivat kuitenkin heikot; olutosasto tuntuu pysyvän vuodesta toiseen samana.

Autobahnin pinta oli röykkyinen ja sivutuuli puuskittainen; ranskis tuntui kiitävän puoliksi ilmasssa. Hidastin kohtuullisempaan matkavauhtiin, 150 on ihan hyvä tällä kalustolla.

Tuttu sikalan löyhähdys Puttgardenissa, tulomatkan hotelli horisontissa. Laivamatka Tanskaan kesti 45 minuuttia, sinä aikana olisi voinut suorittaa all inclusive buffetin. Auts. 12 euron Tuborg-keissi jäi tälläkin kertaa ostamatta, tälläkin kertaa harmittaa ohuelti.

Tanskan läpi karauttaa parissa tunnissa, jos ei pysähtele kaikenmaailman kaupoissa - kuten vaikka Bårsen kylän Dagli Brugsen:issa. Tai Rema 1000 -nimisessä marketissa, jonka viereisen bensiksen hittituote oli okseburger. Seuraavaksi ajoimme joulukuusiviljelmän läpi - tätä nyt ei usko kukaan, ajattelin jo silloin.

Juutinrauman sillalla satoi, kuten arvasitkin, ja hienoimman maiseman peitti strategisesti aseteltu kaide. Köpiksen houkutukset jäivät kaihertamaan, mutta niin nyt käy aina.

Hotelli löytyi Malmöstä helposti, kun ensin selvitimme melkoisen yksisuuntaisten katujen labyrintin. Kaupungin pääkatu oli nimittäin suljettu liikenteeltä useamman korttelin matkalta, iltaruuhka meneillään ja kiertoteitä ei merkitty mitenkään, tai ainakaan järkevästi. "Reiskankatu suljettu, kierrä Kaalepin puistotieltä Jekkutorin laitaan ja siitä Törösnöö-avenuen vasen kaista" -tyyppiset kyltit eivät nimittäin juuri auta ensikertalaista.

Hotellin löydyttyä piti löytää parkki, korttelin päässä onnisti - sitten lippuautomaatti, korttelin päässä toiseen suuntaan. Kolikoita ei ole, kortti käy, paitsi ei tuo kortti - mutta enpä kerrokaan sitä heti, vaan vasta monimutkaisen näppäilypuhteen ja pitkän mietinnän jälkeen, että on jännempää. Eikä käy muuten tuo toinenkaan kortti, huomaat sen kyllä lopulta. Ai vaimolla on lisää kortteja? No, siellä se odottaa autolla eikä kuule huutoa, eikä näe kulman taa, ja numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä.

Vielä yksi kortteli eri suuntaan; löytyi paikka ja automaatti, joka toimi. Hintakin oli aavistuksen halvempi. Tässä vaiheessa hipit olivat kuitenkin jo hiiltyneeet.

Jätin Kristan hotellille kihisemään ja painuin kaupungille. Aseman kaupasta sai syötävää ja rannallahan sitä olisi hyvä mutustaa. Kävelin telakan ohi, entisessä konepajassa pöhisi joku start up -tapahtuma, loputtomasti pikkupojan näköisiä pukumiehiä. Yksi jo makasi omassa oksennuksessaan, lanssimiehet herättelivät, kello oli kahdeksan. Mustat pilvet laukkasivat taivaalla, tuuli navakasti mutta lämpimästi.

En viitsinyt kävellä Turning Torsolle asti, vaikka se oli lähempänä kuin ranta. No. Tuijottelin laskevaa aurinkoa, Tanskan valoja, Juutinrauman siltaa ja äkäistä merta. Lokit temppuilivat puhurissa, siitä sai hyvät vauhdit - hattu oli otettava pois, ettei olisi karannut. Totesin, ettei täällä ehkä viitsi syödä.

Takaisin kaupungille eri reittiä, telakan toista laitaa. Rakennusbuumi oli muuttamassa tätäkin entistä teollisuuskohdetta rantabulevardiksi ja luksusasunnoiksi rikkaille hipstereille. Luulisi olevan kohta ylitarjontaa...

Käväisin vielä torilla, pimenevä ilta oli aivan täynnä kauniiden ihmisten terasseja ja kehnoa musiikkia. Ruotsalaisten tyylitaju on pettämätön: jokaisella sama "haarniska", eikä massasta saa missään nimessä erottua. Ihanaa. Sama meno jatkui aseman vieressä, kanavan rannalla - 90-luvun dance-jynkkä oli kuitenkin vielä pahempaa. Aika mennä unille.

Huomenna ajetaan Ruotsin läpi, Kappelikarille asti. Tu dui.