21. heinäkuuta 2018, Dagebüll, Saksa

Sarjassamme seemed like a good idea at the time: shoppailupäivä Hampurissa. Alle viikko sitten päivitetty navigaatiosetä ei ollut kuullut koko kesän kestävästä tietyöstä, jouduimme tahattomalle tutustumiskierrokselle ympäri paikallisia peltoja. Jo valmiiksi kapea tie vaihtui yhden auton mentävään kärrypolkuun, rajoitus pysyi kuitenkin saksalaisittain satasessa. Vastaantulijaa oli väistettävä pientareelle, joka oli ihan oikea piennar - hiekkaa, kiviä, ruohoa, mitä vaan. Ikänsä näitä teitä tahkonneet täkäläiset eivät paljoa hidastelleet, siinä penkka pöllysi ja tanner tömisi.

Täysin tasaista peltoaukeaa rytmittivät vain kymmenmetriset tulvavallit ja sadat tuulivoimalat. Suuntavaisto sekosi täysin. Lopulta pääsimme kuitenkin autobahnille, vapaiden nopeuksien pariin. Le köppis eteni kuin kiskoilla 150 lasissa - yhtään enempää se ei tällä kuormalla kestänyt, vaan alkoi heti heittelehtiä ja vikuroida. Ihan kelpo suoritus silti, sama vauhti edellisellä kopperolla vaati täyden keskittymisen. Ja eihän meillä kiire ollut, navigaatiosetä kyllä keksii jonkun kivan kehätien, ettei tarvitse keskustan läpi ajaa.

Kuten arvata saattaa, ajoimme keskustan läpi. Pahimpaan ruuhka-aikaan, tietenkin, ja luonnollisesti myös vailla tietoa suurista tietöistä isoissa risteyksissä. Ilmastokin oli puolellamme, Dagebüllin leuto +25 ja merituuli vaihtui mannermaiseen +30:een ja hautovan harmaaseen taivaaseen. Kauppakeskus kuitenkin löytyi lopulta, parkkihalli oli tosin viereisen kiinteistön, mutta ei se nyt ole niin metrin päälle.

Kohde yksi: helvetin esikartano nimeltä Primark. Suhteellisen laadukkaita ja erittäin halpoja vaatteita - mutta myös liian kapeita käytäviä ja ihan liikaa ihmisiä. Bonuksena vielä lauantai, viikon vilkkain kauppapäivä - ja hei, nythän voidaankin mennä koko perheellä! Sitä tungoksen, ihmesenhajun, kirkumisen, nälkäkiukun, hysterian ja itkupotkuraivarin määrää - ja nyt puhun vasta itsestäni. Pyörällisillä ostoskoreilla rallaaminen silmät kiinni, se se vasta on jotain - lisäpisteitä, jos ajaa tuntemattomien varpaiden yli.

Vuoden vaateostokset tehtynä voinee huokaista - vaan ei, Kristan piti vielä päästä Rossmannille kemikaaleja nuuhkimaan. Itse suuntasin elektroniikkakauppa Media Marktiin, koska ainakin kotona Pörliinissä siellä on hyvä ilmastointi ja mukava levyosasto. Täällä ei: tuskaisen kuuma ja tarjolla lähinnä Guildo Hornin parhaita. Jumitin käytävällä puhelinta tuijottamassa - kenttää ei ollut eikä luvattua ilmaista wifiä näkynyt. Ihanaa.

Auto taas vähän enemmän lastattuna etsimään lähintä getränkemarktia eli juomakauppaa. Hakukone löysi niitä kymmenittäin, mutta vain muutama oli auki. Kukapa sitä nyt kaljaa lauantaina ostaisi? Matka ei onneksi ollut pitkä, mutta tietyöt sotkivat taas - eikä kaupan pihalla ollut luvattua parkkitilaa nimeksikään. Vetäisin vinoparkkiin kuten muutama muukin.

Kaupassa sattui olemaan hyvä olutvalikoima, melkeinpä kaikki pullot olivat uusia tuttavuuksia - ja hinta oikein sopiva, vähän päälle euron per puoli litraa. Keräsin aimo läjän. Kassalla joku tuli selventämään, että onko tuo teidän auto. Vastasin myöntävästi, mutta siihen loppui saksani. Lastasin tuhannetta pulloa takaisin kärryyn, kun ukko taas väitölle - kyllä nyt pitää auto siirtää kun kollega ei mahdu ohi. Hä? Siinähän se on rivissä kuten muutkin. Sanoin vaan että moment moment.

Maksettuani kävin siirtämässä koppista noin kaksi metriä, mitään kollegaa ei näkynyt ja ohi olisi mahtunut ennenkin. Järjestelin takaluukun uudestaan, kuormasin tavarat ja vaimon. Ei kollegaa. Säädimme iPodin johdon ja navigaattorin kanssa ja kylmälaukusta juotavaa ja oliko se nyt mikä osoite - ei kollegaa. Ihmeellistä säätöä, kuten koko päivä.

Ninjailin itseni ja muut takaisin moottoritielle, kahden u-käännöksen taktiikalla. Navigaatiosetä opasti jonnekin ihan muualle. Painavammalla lastilla le Köppis oli rauhallisempi, saatoin huoletta säätää vakionopeuden arvoon 150. Kahden tunnin ankaran posotuksen jälkeen olimme kämpillä taas. Tällä kertaa pikku peltotiet olivat vieläkin pienempiä, meilläpäin sellaisia sanottaisiin kevyen liikenteen väyliksi. Kiitos näistä elämyksistä, TomTom - seuraavalle reissulle et tule enää mukaan. Kuten taisin luvata viimeksikin.

Jostain syystä alavan tasangon ja tuulivoimaloiden näkeminen herätti jotenkin kotoisan tunteen - ihan kuin kuuluisin tänne. Tuskin kuitenkaan.

Kävimme vielä katsastamassa Dagebüllin sataman, aurinko oli laskemassa ja vuorovesitasanko näytti oikein lupaavalta tulvavallin päältä nähtynä. Vaan sinä kymmenenä minuuttina, joka meni parkkipaikan löytämiseen ja rantaan kävelyyn, oli vesi noussut ja peittänyt kaiken. Ei siis simpukankuoria, taaskaan. Samalla paljastui majakan sulkemiseen johtanut "maantieteellinen syy" - väärään kohtaa rakennettu, liian korkea hotelli.

Kämpän raivaus ja jääkaapin tyhjäksisyönti. Ihmettelin eilen niin aromikkaiden katkarapujen valjua makua, sitten etikkaisen perunasalaatin täyttä mauttomuutta. Avasin oluen, se kaatui lasiin vain vaivoin - tölkki oli lähes jäätynyt, hyhmää vain lumpsahteli. Ihmekös, ettei maistunut. Tarkistin jääkaapin, se on tehoasetuksella yksi - kompressori ei tosin ole sammunut illan aikana kertaakaan. Hyvä laite.

Ulkona hanhet huutavat ja tuulivoimalat vilkuttavat. Huomenna takaisin Tanskaan, jonnekin perähikiälle. Sellaiset ovat usein parhaita. Mooi.