23. heinäkuuta 2018, Roskilde, Tanska

Herätys puoli kahdelta yöllä: huoneessamme on heinäsirkka. Tätä ennen näin levottomia unia, joissa oli paljon häilyviä valoja. Kävi ilmi, että Krista se vain sohi yölampun kanssa ötökkää etsimässä. Saihan heinäsirkka toki huoneessa olla, mutta kun ulkona oli toinen - ja ne sirkauttelivat toisilleen, kymmenen sekunnin välein, läpitunkevaan ääneen. Sellaiseen voi mennä äkkiä hermo. Heitin kiusankappaleen päälle t-paidan, käärin sen myttyyn ja heivasin puutarhan puolelle. Siunattu hiljaisuus, mitä nyt kanat kurnuttivat unissaan ja hevoset hörähtelivät.

Aamiainen surusilmäisen koiran kanssa; ei saanut mitään, vaikka kuinka tuijotti. Kamat autoon ja maisemia katsomaan, läheiselle Bregningen kirkolle, se kun on rakennettu Tåsingen saaren korkeimmalle kohdalle. Näkymiä riitti, kuten myös isoja tammia ja pieniä lampaita. Langeland siinsi horisontissa, ei kovinkaan kaukana - aikaa oli, joten sinne.

Ajoimme läpi Gammel Nybyn ja Ny Nybyn, sitten idyllisen Bogensen - ja päädyimme vahingossa Valdemars Slot:in pihaan. Tätä paikkaa piti välttää kuin ruttoa; omistajalla on seinillään hyvinkin tuoreita metsästysmuistoja kyseenalaisista eläimistä, kuten leijonista ja jääkarhuista. Kehtaa vielä ylpeillä niillä.

Rahojamme ette saa, mutta toki otamme pihalta komeita kuvia - sinne kun on vapaa pääsy. Rakennuksissa oli tyyliä ja mahtavuutta, meri aivan lähellä ja päivä mitä komein. Sitten paikalle hiipi laivalastillinen eläkeläisiä - aika mennä.

Kohtasimme pienellä sivutiellä aivan sattumalta satumaisen näyn; suurimman tammen, mitä olen koskaan nähnyt. Kyltin mukaan se oli Ambrosius-egen, 1600-luvun alusta, ympärysmitta 7,3 metriä. Puun takana lainehti viljapelto - täydellinen paikka Kristan salaisen haaveen toteuttamiseen, siis. Tuumasta toimeen: puhelimesta soimaan Tanskalaisen maajussin tunnari ja hippi tanssimaan pellonlaitaan. En minä osaa tanssia, protestoin, mutta kamera kävi jo. Kaikkeen sitä ihminen suostuukin.

Siøn saaren kautta Langelandiin, ensin Rudkøbingiin - sitten Kulepile, Simmerbølle ja Tullebølle. Viimeksimainitussa oli monitoimihalli ja vanha mylly, eli Tullebøllehalle ja Tullebøllemølle. Sain kuin sainkin auton pysymään tiellä hihitykseltäni.

Spodsbjergiin katsomaan, josko kannattaisi sittenkin ottaa lautta Langelandista Lollandiin, eikä kiertää Iso-Beltin sillan kautta. Lautta oli reilusti hitaampi ja vain hieman halvempi - huono diili. Ostin paikallisesta Dagli'Brugsenista jouluoluen, koska kohtahan se jo on, ja Faxe Kondin makuisen energiajuoman, jossa oli yllättäen jopa makua. Tavallinen Faxe Kondi on nimittäin vähän kuin Mountain Dew, eli vetistä Spriteä.

Spodsbjerg oli melko turistinen paikka, mutta samaa ei voi sanoa muista kylistä. Jostain kaukaisuudesta mieleen jäänyt vaikutelma siitä, että Langeland on vain tylsyyttä ja peltoa, osoittautui totaalisen vääräksi. Kovin kaunis, kuvauksellinen ja ennen kaikkea mittakaavaltaan inhimillinen.

Lautalta säästyneen ajan käytimme Tranekærin linnan tutkailuun. Jollain oli ollut joskus rahaa - eikä se ihan vielä loppunut, linnassa kun asuttiin vielä. Laaja, metsäinen puistomaa oli vierailijoille avoin, mutta pihalle tai sisään ei päässyt. Tiluksille oli sijoitettu kymmenittäin tilaustyönä juuri siihen paikkaan tehtyjä taideteoksia - ympäristötaidetta, asetelmia ja muuta sellaista. Metsän puutkin oli tarkoin valittu ja istutettu, ei montaakaan samanlajista vierekkäin. Kovin kauaa emme ehtineet tätä ihmettä katsella, piti lähteä Roskildeen päin. Silti muutama kuva Tranekærin kylästä, josta silloinen linnanherra toivoi enemmän saksalaisen näköistä. Näin myös tapahtui. Usein on puhe hullujen halvoista huveista - tuli vaan mieleen...

Pieni kiepaus Åsø strandin rannalla, ei juuri mainittavaa - eikä mainittavaa myöskään ajomatkassa Roskildeen. Maisemiin ei ole kyllästynyt vieläkään, vaikka moottoritietä mentiin.

Kämppä on iso ja tyylikäs, on lautalattiaa ja rosoista tiiliseinää tehosteena. Tuhannen tuuman telkkari ja niin iso sohva, ettei se mahtuisi meidän olohuoneeseemme edes poikittain. Jääkaapin ovesta saa jääpaloja ja hella on niin tekninen, etten ole ihan varma mistä napista se meni päälle - mutta meni kuitenkin.

Auringon laskiessa satamaan, kuten tapana on. Meri oli lähes tyyni, porukkaa paljon liikkeellä, täysikuu taivaalla ja lokit asemissa grillikojun päällä - täyteläinen kesäilta, päivän helle enää muisto vain. Laituriin oli upotettu kaksi pientä allasta, toisessa makoili kampeloita ja toisessa vilisti kämmenenkokoisia taskurapuja. Jotkut niistä saksivat kuollutta kalaa parempiin suihin, toiset yrittivät kiivetä vapauteen - ja niitä sai ottaa kiinni ihan luvan kanssa, kunhan varoi nipistäviä saksia. Nappasin yhden, sen jaloissa oli yllättävän paljon voimaa. Krista ehti ottaa muutamaan kuvan ennen kuin nipisti - mutta ei kädestä, vaan jalasta. Kummallinen kyykkyasento sai pikkuvarpaan kynnen tarttumaan kengän sisällä johonkin. Älähdin, rapu kirposi.

Nautimme jäätelöt lokeilta suojassa, auringon juuri laskiessa, koiran tuijottaessa. Mansikka oli erityisen onnistunutta, eikä mojito-sorbetti myöskään ollut ihan pahaa. Vielä pieni kierros viikinkilaivamuseon laiturilla, muutama uusikin oli näköjään rakenteilla. Tuoksui tuore puu ja terva, tunnelma oli jokseenkin kohdallaan.

Takaisin kämpille, navigaattorin keksimää oikoreittiä, joka ei ollut nopeampi eikä lyhyempi - johan tässä tänään tuli nähtyä. Huomenna kohtaamme Harald Bluetoothin Roskilden katedraalissa, illalla sitten paikallisjunalla Kööpenhaminan tivoliin. Hei vain hei.