26. toukokuuta 2019, Bremen, Saksa

Hotellin hieno mutta tyly linja jatkui aamiaisella. Puitteet olivat kerrassaan upeat ja ruoka todella hyvää, sytyttivät vielä kynttilänkin pöytään - juuri, kun nousimme lähteäksemme. Lauttaranta oli onnena lähellä, sinne sai hieman suunnistaa - ratkaisevasta kohdasta puuttui kyltti. Toisesta suunnasta lähestyville opaste tietenkin oli. Sää oli edelleen sateisen harmaa ja tuulinen.

Seuraavaksi pääsimme kerrankin olemaan se auto, jolla kestää lippukopilla. Täti nimittäin osasi kertoa, pitkällisen päänraapimisen ja koneen tuijottamisen jälkeen, että matkamme oli itse asiassa varattu eiliselle. No, ei siinä muu auta kuin ostaa uusi. Seurasi lisää pähkäilyä ja epäuskoista näpyttelyä, jonka kruunasi vapauttava toteamus: no en minä nyt saa tätä toimimaan, mutta tehän maksoitte jo eilen, että menkää nyt vaan, jono numero yksi. Ajoin jonoon ja ehdin juuri pysähtyä, kun reiskat huitoivat laivasta, että tänne sieltä. Yksi opasti ajamaan vasemmalle, toinen kielsi että älä nyt tänne tule, kolmas meinasi jäädä alle. Homma hallussa.

Laiva lähti melkein heti kun ehdimme sisään. Pieni purkki, hyvin vähän matkustajia, ei oikein mitään tekemistä. Keulaloungesta näki suoraan eteenpäin, se sai kelvata. Noin puolivälissä matkaa sää selkeni, alkoi paistaa oikein kunnolla. Kävin aurinkokannella, toisella puolella tuuli ankarasti ja toiselle kertyivät kaikki piipun dieselsavut. Ihastuttavaa.

Pari tuntia ajoa etelään päin, muutamalla täydennystauolla. Ruokatarpeita oli syytä varata, Saksa on nimittäin sunnuntaisin kiinni. Lähellä rajaa alkoi taas sataa. Ihmiset ajoivat kuin hullut, autojen nostattamaan vesisumuun täysin sokkona, monet vielä ilman valoja ja kaasu pohjassa. Ei niillä ollut mitään mahdollisuutta nähdä, oliko edessä joku hitaampi tai jopa pysähtynyt. No, siitä selvittiin, kuten Hampurin kehätiestäkin.

Bremenissä hotelli löytyi helposti, samoin parkkipaikka. Hotellissa on jostain syystä teemana avaruus; startrek-kuvioita, sinisiä koristevaloja ja galaktinen kokolattiamatto. Ovet eivät sentään sano psht, mutta hissi meni kerran jo kellariin pyytämättä, eikä suostunut tulemaan pois. Krista löysi telkkarista lätkäfinaalin, ilman ääniä tosin - selostusta emme tarvitse, mutta pelin äänet sentään pitäisi kuulla.

En saanut matsista mitään irti noin ja kaupunkikin kiinnosti, etenkin Schnoorin alueen pienet kujat. Sinne siis. Haahuilin pimenevässä illassa kohti vanhaa keskustaa, näin vesiaiheita puistossa, kaupungin musikanttien patsaan ja monta hienoa rakennusta. Kaiken yllä leijui oluenpanon aromi, vierteen makean viljainen ja märän hedelmäinen löyhäys - ennen siitä sai nauttia Helsingissäkin. Schnooriin ei enää kannattanut mennä niin pimeällä, katselin kun reiskat hitsasivat ratikkakiskoja katedraalin kulmalla. Sitten puhelin alkoi elämöidä, matsi meni kai lopulta aika hyvin. Kävelin varmuuden vuoksi torille, mutta ei siellä ketään ollut. Tie takaisin hotellille oli jostain syystä paljon lyhyempi, mutkittelin kai tulomatkalla.

Huomenna etelämmäs, paikan nimi ei nyt tule mieleen, mutta Koblenzin lähellä se oli.

Ja hei, lisää kuvamateriaalia instagramissa. Hästäk hippienautoloma2019.