31. toukokuuta 2019, Langenbrand, Saksa

Aamuksi Baden-Badeniin, ihan turistina pyörimään. Kämpän isännällä on projekti päällä, katkaisulaikka huutaa jo aamusta - rälläköinnin hajua heti herättyä ei voita mikään. Ranskan ja Sveitsin läheisyys näkyy Baden-Badenissa, liikennekulttuurin säntillisyys on vaihtunut itsekeskeiseen sohlaamiseen. Myös aika moni katu on rue eikä straße.

Auto halliin, sen seinällä on sireenin vieressä valokyltti "sammuta moottori, myrkytysvaara." Pientä ylireagointia. Katselemme suihkulähdettä, jossa on muovihevosia, jokea, jonka pohja on kivetty kuin katu ja puistoa, jossa ei saa kuunnella musiikkia tai istua nurmikolla - mutta ruohonleikkuu neljällä raivaussahalla käy kyllä.

Pienen kappelin kulmalta takaisinpäin, morsiusneito on hermosauhuilla nurkan takana ja morsian hyvin raskaana. Juhlakansa siirtyy hevossuihkulähteelle ottamaan vihkikuvat, kännykällä. Siinä säästettiin oikeassa paikassa. On kuuma, aurinko porottaa, kaipaan shortseja - ja paikalliset vetävät toppatakkia päälle.

Liikennesolmut ja kiertotiet selvittäneenä pakenimme vuorille - tai ainakin Schwarzwaldhochstrasselle. Rinne jyrkkenee, metsä synkkenee ja tie käy mutkittelemaan - vähän kuin kotona alpeilla, vaan ei ihan kuitenkaan. Taloissa on samaa henkeä ja ruohossa tuttu neonvihreä hohde.

Ensimmäinen vesiputous menee ohi, opaskyltti on nimittäin omatekoinen ja juuri risteyksen kohdalla, tuttuun eiku tosta piti -tyyliin. Pysähtelemme näköalan tullen, korkealta kun näkee kauas - ollaan noin tuhannessa metrissä, ei sen enempää. Näkymä yli kumpuilevien metsäisten kukkuloiden alas tasangolle ja siniseen horisonttiin asti on huikea, lumihuippujen puutteesta huolimatta.

Tulee vastaan Mummelsee, pieni pyöreä lampi kuusikkoisen rinteen syleilyssä. Rannalle on rakennetttu varsinainen turistirysä, hotelli-ravintola-krääsäkauppa, mutta nälkä voittaa. Iso siivu mehukasta sikaa sämpylän välissä ei tarvitse edes mausteita ja huonokin schwarzwaldinkakku on aika hyvää. Katselemme vielä toisen putiikin käkikelloja, hirveän hintaisia ja näköisiä. Tahtoisin hienon sellaisen, vaan eipä moista taida ollakaan. Krista ajautuu lähes hysterian partaalle leluhyllyllä, kun kymmenisen robottipehmolelua toistaa kaiken mitä niille sanotaan - ja toiset kymmenen toistavat edellisten puheet. Siinä kun erehtyy nauramaan, ei loppua ihan heti näy. Ostamme mukaan uunituoreen leivän, se on pienen vauvan kokoinen ja vielä lämmin. Auto tuoksuu ainakin hetken hyvältä.

Kohti Allerheiligen luostarinraunioita ja vesiputousta, vieläkin pienempää ja mutkaisempaa tietä. Alkaa mennä jo liioittelun puolelle, mutta kokemuksiahan tässä ollaan hakemassa. Luostarin kirkko, melkeinpä pieni katedraali, on komealla paikalla ja jotenkin ylväs. Sen historia on hieman surullinen: työt kestivät pitkään, noin sata vuotta, ja juuri, kun oli melkein valmista, rakennus paloi pahasti. Se rakennettiin uudelleen, ja melkein valmiina se paloi taas. Kolmas yritys onnistui, mutta aika pian (no parin sadan vuoden päästä) toiminta kuitenkin siirrettiin muualle ja tilat myytiin. Seuraavana kesänä iski salama ja paikka paloi taas. Siitä ei enää noustu. Krista tapasi pihalla ranskanbulldogin ja mäyräkoiran ristisiitoksen, vanhan ja lihavan yksilön vieläpä. Se kuulemma pyllersi suloisesti.

Vesiputouksen yläpäähän olisi voinut kävellä, mutta kyllähän ne näyttävät paremmilta alhaalta käsin. Autoon siis. Melkoisen vuoristoradan jälkeen puron vartta seuraillen metsään, jalkaisin toki. Putous olikin jakautunut useampaan eri osaan, koska kuka sitä nyt kerralla kaikkea. Korkeus oli yhteensä vaikuttava, mutta näin pieninä paloina annosteltuna kokemus jäi jotenkin miedoksi. No, pääsinpä testaamaan uusia filttereitä, joiden avulla voi ottaa pitkän valotuksen kuvia myös päiväsaikaan. Maisema oli muutenkin kuvauksellinen, isoja havupuita ja lähes pystysuoria rinteitä.

Freudenstadtiin kaupoille ja valikoimaa ihmettelemään - tarjolla mm. hiirenmuotoisia juustosiivuja, nallenmuotoista leikemakkaraa ja pinjamännyn käpyjä. Että pestoa siitä. Uusia oluitakin irtosi aika hyvin, takakontti alkaa olla uhkaavan täynnä, vaikken ottanut edes yhtä joka laatua. Ja Belgia vasta edessäpäin.

Puhelimen kuuluvuus on edelleen huono, vuorilla usein olematon. Kämpilläkin netti pätkii, vaikka tukiasema on viereisen talon katolla. Teknologia ei ole edennyt ihan joka paikkaan vielä.

Käväisin vielä pienellä iltapromenadilla tässä kylillä, sopivasti auringonlaskun aikaan. Kylä on rakentunut kaarevaan rinteeseen, tarjolla on siis runsaasti katto limittäin katon päällä -näkymiä, kuin postikortista jos hyvin käy. Tapasin myös pari täkäläistä kissaa, he eivät kommentoineet mitään. Kämpille palattua maistui pitkä lasi Jeveriä, tuoreet paikalliset mansikat tekivät myös kauppansa - ne ovat erityisen hyviä tähän aikaan vuodesta.

Huomenna toivioretki läheiseen Primarkkiin, Rossmanniin ja Schweinskeen - eli halpoja vaatteita, kosmetiikkaa ja sika-ruokaa. Iltapäivä on vielä auki, ehkä näemme maailman suurimman käkikellon, tai viereisen kylän alkuperäisen, nykyään toiseksi suurimman, kiitos vaan te siellä. Tai voihan olla, ettei tapahdu mitään - niinkin voi lomalla käydä, vaikkei heti uskoisi.