4. kesäkuuta 2019, Rudenberg, Saksa

Aamiaisen taustanäytelmä: iso, melkein kokonaan musta kissa on saalistanut jyrsijän, tulee näyttämään sitä meille. Saalis karkaa ja kissa sen perään. Tämä toistuu. Pieni märkä mäyräkoira on omistajilta karussa, käynyt kai purossa uimassa. Se hyppii tasajalkaa portaita ylös, mutta yläpäässä on portti kiinni. Takaisin alas siis, tuijottamaan meitä ikkunasta, että auttakaa nyt saatana. Tämäkin toistuu.

Olemme juuri lähdössä, kun omistaja heilahtaa paikalle, mäyris kainalossa. Nimi on Robin, loma-asunto on saanut siltä nimensä.

Katselemaan Bodenseetä, tai Oberseetä, tai Lake Constancea, maasta riippuen - siihen kun rajautuvat Saksa, Itävalta ja Sveitsi. Käännös väärään suuntaan tuo meidät Sipplingeniin, tuijotamme ulapalle hetken. Järvi on Keski-Euroopan kolmanneksi suurin, vesi todella kirkasta ja ilma haihtuvasta vedestä sinertävä. Tyynellä järvellä näkyy purjeveneitä, kauempana lumihuippuisia vuoria. Vielä kun rannassa kasvaisi palmuja, olisi etelänlomasimulaattori valmis - ja kasvaahan niitä. Lämpökin kuvaan sopiva +30.

Hetken matkaa eteenpäin, Uhldingenin paaluasumuksia ihmettelemään. Ikiaikainen tapa rakentaa talo pilarien varaan veden päälle on ollut käytössä täälläkin, nykyään sitä näkee lähinnä kaukoidässä. Näemme kuitenkin vain huonosti opastettuja kiertoteitä ja ihmisten takapihoja. Jos samalla alueella on käytössä kaksi pidempää kiertoreittiä, eihän niitä voi molempia merkitä identtisin kyltein, kun siinähän menee sekaisin että kumpia seuraan, vai mitä? No, näköjään voi. Ja lopulta, kaiken kaartelun jälkeen, olimme taas risteyksessä, josta kyltin mukaan ei saanut ajaa eteenpäin - vaan nytpä sai. Se kyltti oli nimittäin toisella tiellä, täällä ei asiasta mainittu.

Paaluasumusten sijaan näimme turismin valtaaman kylän ja loputtomasti kielletty ajosuunta ja pysäköinti kielletty -merkkejä. Sinänsä ymmärrettävää, mutta kun kaiken kokoava pysäköintipaikka viimein löytyi, ei kiinnostanut enää lähteä paahteiselle asfalttierämaavaellukselle mokoman pyörityksen jälkeen.

Vähän eteenpäin, Meersburgiin. Paikka on joskus ollut kiva, tai on varmaan vieläkin, sesongin ulkopuolella. Aivan liikaa krääsäkauppoja ja turisteja, suurin osa huonojalkaista muorisoa. Bisnes varmaankin kukoistaa silti, paikallinen juomatukkuri vie toimituksia ravintoloille, trukilla. Järvi on kuitenkin edelleen hieno ja vuoret jo lähempänä, lämpö vaan alkaa käydä sietämättömäksi - jo +35. Liian kuuma mihinkään paitsi jäätelön syöntiin.

Otamme autolautan järven yli, Konstanziin, jossa Rhein jatkaa kulkuaan pohjoiseen - jostain tuolta toiselta puolelta järveä se tulee, vielä kirkasvetisenä vuoristojokena. Pysähdys Meersburgissa oli huono valinta, Konstanz näyttää paljon kiinnostavammalta - aika vaan ei riitä molempiin. Päivän luonne paljastuu viimeistään nyt.

Kohti Sveitsiä, kaikesta huolimatta. Rajalla ostan kalliin vinjetin, että saa ajaa moottoritietä - se kostautuu heti. Moottoritie on nimittäin kuuma, vaan ei liiku minnekään. Matelemme Zürichin kehäteillä iltapäiväruuhkassa, jota eivät ainakaan helpota jatkuvat tietyöt ja poikkeusreitit. Ilmastointi on pakko laittaa pois päältä ettei autoparka ylikuumene, lämpöä on jo +37 - moottoritilassa varmaan hieman enemmän. Riemua nostattaa myös se, että navigaattori ei toimi täällä ja mobiilidatan EU-roaming ei tietenkään ole voimassa, kun emme ole EU:ssa.

Tuskanhikisen parituntisen päätteeksi ajan pois jostain rampista, ehtisi edes käydä kaupassa. Sompailemme hankalasti pikkukylän ostarihelvetin parkkihalliin, mutta kauppoja ollaan juuri sulkemassa. Kello on vähän yli kuusi. Mitä tämä nyt on?

Seuraavan taajaman isompi marketti on varmaan auki, sinne siis. Ajan halliin, sinne päästäkseen pitää ottaa lippu. Ovi hisseille ei kuitenkaan aukea - tämäkin on jo kiinni. Kierrän toiselle puolelle, että pääsen maksuautomaatille, lippu on leimattava ennen poistumista. Kone huolii vain sveitsin frangeja, ei juuri nyt sattunut mukaan. Kortti ei käy, vaikka yleensä näissä käy aina. No, hissillä yläkertaan, automaatin hakuun. Vaan hissi ei suostu menemään kauppakerrokseen, kun se on jo kiinni. Yläkerran lakkautettuun kuntokeskukseen kyllä pääsee, pölyisiä lattioita katsomaan - vaan ei ole edes ovea portaikkoon.

Haen Kristan autosta, että keksi nyt jotain kun multa loppuu ideat. Kohtaamme onneksi pari siivoojaa, jotka eivät osaa kieliä, mutta sen verran ymmärtävät, että heittävät 50 paikallista senttiä. Kafkamainen näytös on vihdoin ohi.

Moottoritie Luzerniin ei vedä, mutta sentään liikkuu vähän. Kaupunki on todella kaunis, tänne pitä tulla joskus paremmalla onnella. Pysäköin ehkä kaupungin kalleimpaan halliin, asemalle, mutta sillä ei ole nyt väliä - on saatava syödä ja rentoutua edes vähän. Vaan ei: koska kaikki kaupat ovat kiinni, asematunnelin Coop on kai kaupungin ainoa vaihtoehto - ja ihmismäärä sen mukainen. Helevetti mikä ryysis, hullut päivät kalpenivat heti. Voisitko väistää on kysymys kaikien huulilla; vastaus on en - haluatko että menen kylmäaltaaseen, vai kenties tädin ostoskärryihin? Ei tästä nyt pääse, täällä on ihminen välissä.

Kaupasta suoraan rantaan, katselemaan tyyntä vettä ja vuoria, teinien härppäystä, suihkulähteen vilvoittavaa vesisumua ja jännitysnäytelmää "kumpi väistää, joutsen vai risteilylaiva?" Todettakoon että joutsen voitti ja että jopa -50% -kolmioleivät olivat kalliita. Pulssi alkaa kuitenkin tasaantua.

Sitten takaisinpäin. Krista saa kännykästä kaivettua sen verran, että huutelee tiennumeroja. Kylteissä tosin mainitaan pelkkiä paikannimiä, eli ei paljonkaan apua. Numero on vasta viimeisessä kyltissä, kun pitäisi olla jo oikealla kaistalla. No, ulos pääsee aina - viiden minuutin päästä keskustasta olemme jo keskellä lehmälaidunta ja maaseudun rehtiä paskanhajua.

Ruuhka on hälvennyt, ajaminen sujuu ensimmäistä kertaa tänään. Matka tuntuu vaan jotenkin pidemmältä kuin tullessa. No, rajalle päästään silti ja ylikin vielä, saa taas navigaattorin ja netin tulille. Matka-aikaan on ilmestynyt tunti lisää ja aurinkokin jo painuu mailleen. Hmm. Ajan kuitenkin, vaikka setä opastaa kovin pienille teille. Alkaa tulla jyrkkiä nousuja ja serpenttiinimutkia, on jo aivan pimeä ja katuvaloja ei käytännössä ole. Tarkistamme, ettei sedällä ole vahingossa mennyt päälle "vältä kaikkea järkeä" -asetus. Ei ole. Se taitaa kuitenkin olla vakiona.

Vuoristotaipaleen jälkeen vihdoin perillä, kello yli kaksitoista. Tarkistan ajetun reitin kartan kanssa tarkemmin. Tosiaan, joku sata ylimääräistä kilometriä. Suorempikin tie olisi mennyt. Saattaa navigaatiosetä lentää rituaalinomaisesti Kapellskärin satama-altaaseen.

Käyn vielä ulkona nappaamassa parit tähtikuvat, täällä kun on mukavan pimeää. Tai oli, kunnes tienoon ainoa katulamppu syttyi juuri siihen.

Seuraavaksi päiväretki Ranskaan, ehkä tänään on parempi tuuri.