7. kesäkuuta 2019, Rochefort, Belgia

Ajomatka Titisee-Neustadtista, melkeinpä Sveitsin rajalta, kesti kymmenen tuntia, vaikka siihen piti mennä vain viisi. Istuimme ruuhkassa moneen eri otteeseen, oli kuuma ja rasitus ja lopulta myös kiire.

Pysähdyimme bensalle jossain, missä maa oli ruosteenpunaista ja erikoisesti kumpuilevaa, kuin minivuoristoa. Renkaiden ilmanpaineiden tarkastuksesta piti maksaa euro, mutta toisaalta kone oli viimeisintä huutoa; paine valittiin näytöstä, sitten letku kiinni venttiiliin ja loppu kävi automatik. Täydessä lastissa on hyvä lisätä paineita, ajokäytös paranee huomattavasti.

Vähän ennen Luxemburgia iski kova ja puuskainen tuuli, sai ajaa ihan tosissaan että pysyi tiellä. Lämpötila laski hetkessä kymmeneen asteeseen, aiemmasta kolmestakymmenestä. Satoikin hetken. Pyörimme hetken jossain paikallisessa taajamassa, kauppaa etsimässä. Paikka oli uskomattoman ruma, suotastaan sieluton. Harmi, ettei nimi jäänyt mieleen, pakko mennä uudestaan ja katsoa tarkemmin. Tämän jälkeen juutuimme taas ruuhkaan, ties kuinka monenteen.

Belgia näyttää ihan erilaiselta kuin viimeksi, tulee mieleen Etelä-Ranska. Samanlaista maisemaa ja kivisiä taloja. Tämä onkin ranskalaista osaa, sitä köyhempää puolta - viimeksi olimme rikkaammassa pohjoisessa, flaamilaisalueella. Rappioromantiikkaa riittää, ja panimobongailua - joka toinen paikannimi on jostain oluesta tuttu. Lämpötila ja sää muutenkin on palannut kesäiseksi.

Navigaatiosetä opastaa taas kummallisille sivupoluille, mutta tuo kuin tuokin hotellin eteen - ja aikaakin jäi puoli tuntia yli. Paikka on ulkoa kuvauksellisen mahtipontinen mutta silti pieni, sisältä yllättävän moderni ja hieman rempallaan. Viereinen tontti on tyhjä, mutta joitakin seiniä seisoo vielä pystyssä - näyttävät 1800-luvulta, vanhemmaltakin. Hotellin sisäosat on ilmeisesti parsittu kasaan muutamastakin eri kiinteistöstä - huoneeseen mennään kovin monia eri portaita ja käytäviä pitkin, välillä ylös ja toisinaan alas. Vinosti vastapäätä on massiivinen linnanraunio, sen vieressä ihan oikea palatsi.

Nautimme alakerran ravintolassa le ampurilaiset, kaupat kun ovat menneet jo kiinni. Burgeri on erittäin maukas, mutta syöminen turhan vaikeaa - haukkaamista on turha yrittääkään, kun komeudella on korkeutta yli 30 senttiä. Tarjoilija ymmärtää englantia, muttei sanaa lasku - pyytää yli-ikäisen apupojan tulkkaamaan. No, ei kaikkea voi tietää. Olemme melkeinpä ainoat asiakkaat, viereisessä pöydässä biologit keskustelevat tutkimusten julkaisemisesta ja rahoituksesta, englanniksi mutta vahvalla aksentilla. Kristalla lähtee ajatus laukalle, tuloksen näette videosta.

Käyn vielä iltakävelyllä, etsimässä sisäänpääsyä linnanrauniolle - löydän vain tylyn luostarin ja muutamia kissoja. Aiempi puuskainen tuuli on ehtinyt tännekin, tummat pilvet myös - ei sentään sada. Kävelen näkymistä lumoutuneena alas kylään asti. Keltaisia katuvaloja, puoliksi hylättyjä taloja, juuri sopivaa rosoa. Ja ne pilvet. Moni ei kai pitäisi tällaista viehättävänä, itselleni toimii.

Hotellilla näen telkkarista, miten myrsky raivoaa Ranskan rannikolla, troolari makaa rannalla katollaan ja aallot ovat kuuskytmetrii korkeat kun tuulet suuttuvat. Tai jotain. Ei ihme, että täälläkin vähän tuuli. Huomenna taas viiden tunnin ajo, Hollantiin. Saa nähdä kauanko siihen menee.