8. kesäkuuta 2019, Groningen, Hollanti

Todella huono yö, huonoin tähän asti. Sänky on liian kapea, patjan jouset liian löysät - kun toinen kääntää kylkeä, joustoefekti saa toisenkin hytkymään kuin ruotsinlaivalla syysmyrskyssä. Hauskaa noin alkuun, vaan ei enää kolmelta aamuyöllä kun heräät lattialta. Bonuksena peitto, vain yksi peitto, joka sopisi numeroa isompaan sänkyyn. Eilisen ajomaratonin jälkeen maistuvatkin katkonaiset ja liian lyhyet unet mitä parhaimmilta. Tämän takia suosimme matkoilla yleensä erillisiä sänkyjä, huoneistoimajoituksissa jopa eri huoneita - autossa saa kyllä olla kylki kyljessä ihan riittämiin ja jopa sen yli.

Aamiainen on mitä se nyt ranskalaisesa Belgiassa on; vitivalkoisia pullasämpylöitä, hilloa ja voita, kahvia, muutama siivu ilmakuivattua kinkkua ja paistettu muna - vaan millainen! Ehkä paras ikinä - hämmentävän maukas, mutta silti ihan normaali paistettu muna. Magiaa.

Auto täyteen ja kylään kaupoille. Krista on diagnosoinut itselleen virtsatieinfektion eli KAK:n - koko ajan kusettaa. Koska lääkäriin ei nyt ehdi, saa luontaishoito kelvata; lastaamme koriin karpalomehua, persiljaa ja vitamiiniporeita. Kauppa on kummallinen, kuin noutotukku; varastohyllyjä, pumppukärryjä, isoja pakkauksia - mutta mutta myös tavallista päivittäistavaraa, eikä mitään korttia tarvita. Tai itse asiassa se ei edes käy. Joudun ajamaan takaisin kylään automaatille, ensimmäistä kertaa tällä matkalla. Partaukko tiskin takana on ymmärtäväinen, vaikka meiltä puuttuukin yhteinen kieli.

Vielä pientä täydennystä Sparista, jäivät nimittäin oluet tukusta ostamatta kun niitä sai vain monipakkauksissa. Autoin toki yhtä mummoa saamaan korillisen Leffeä jostain korkealta, pään yläpuolelta. Sparissa sama juttu, pakkaus oli tosin pienempi. Kauppojen valinta on välillä vaikeaa, kun ei tunne paikallisia brändejä - tukkuliikkeen vieressä oli nimittäin rautakauppa, eikä niitä erottanut, jos ei tiennyt. Kärrryjen sisällöstä tunnistin.

Kävimme vielä Rochefotin panimolla ja/tai luostarilla kuikuilemassa, mutta paikka taisi olla joko suljettu tai väärä. Sinne kyltit kuitenkin veivät. No, saahan tuota ostaa alkostakin, turha rasittaa autoparkaa enempää.

Ensimmäinen kohde tänään oli Dinant, kaupunki, josta saksofonin keksijä on kotoisin. Pointtina ei kuitenkaan ollut puhallin, vaan joki ja linnoitus - ne näyttivät erittäin kuvauksellisilta street view:ssä. Emme nähneet hienoimpia paikkoja, koska oli ruuhkaa - jokilaakso on syvä ja jyrkkä, rekat hyytyvät ylämäkeen ja kukaan ei pääse minnekään. Kuvailin hetken joella, kun Kristaa piti ulkoiluttaa - hankin sille vielä vaipat.

Kohti pohjoista. Kumpuileva ja metsäinen maisema vaihtui vähitellen tylsään tasaisuuteen ja laajoihin peltoaukeisiin, paikallisista kivistä laaditut talot punatiilisiin ja lehmät vaaleanharmaista mustavalkoisiin. Poissa olivat myös kuvauksellinen roso ja viehättävyys, mutta myös silminnähtävä köyhyys - toisaalta, rahalla ei näköjään saa tyyliä.

Belgian ja Hollannin raja on monin paikoin monimutkainen - se tekee ihmeellisiä koukkauksia ja kaarroksia, jättää jopa toisen maan osia toisen maan sisälle, ilman yhteyttä. Ihmeellisintä syherö on Baarle-Hertogissa - tai Baarle-Nassaussa, riippuen siitä ollaanko Belgiassa vai Hollannissa. Katsokaa kartasta, hämmästytte. Kaupungissa itsessään ei ollut juurikaan nähtävää, mutta pitihän se käydä katsomassa, kun maa vaihtuu tuosta vaan. Eri valtioissa oli tietenkin eri kaupat, aukioloajat, ikärajat, verot, jne. Kerrotaanpa jopa rikollisesta, joka pakoili poliisia menemällä makuuhuoneesta olohuoneeseen - ne kun olivat eri maissa ja toimivalta loppui. Ja Hollannista saa ostaa ilotulitteita, vuurverk. EU on järkeistänyt tätäkin touhua, vaikka selkeintä tietty olisi ollut siirtä koko rajaa - mutta kun siinä se on ollut suuresta nakkisodasta asti. Tuskinpa siellä passeja on silti kyselty. Ja toisaalta rajat kiinni -meuhkaaminen taitaa olla aika vähäistä.

Lakeuksien alkamisen myötä yltyi myös tuuli - eilisin myrskyn riippeet vielä puhaltelivat. Katkenneita oksia lojui siellä täällä. Auton pitäminen kurssissa oli haastavaa, jopa rasittavaa - puuska saattoi milloin vain heittää puolelle tai toiselle. Pysähtelimme vähän väliä huoltoasemille ja levähdyspaikoille, KAK oli aktiivisessa vaiheessa. Taas yhdellä levikkeellä, ties missä, kuulin autossa odottaessani ilmiselvää kukon kieuntaa. Kamera esiin ja katsomaan - ja kyllä, siellä niitä säntäili, ruohikolla ja pusikossa. Laskin ainakin kolme komeaa, valkoista kukkoa. Ei kanalaa, eläinpuistoa tai muutakaan järkevää selitystä näkyvissä.

Tuuli heitteli, kuskia väsytti, aamiaisen teho oli käytetty, matkaseura pilkki silloin kun ei pissinyt, bensamittari valitti tyhjyyttä ja oli jo myöhempi kuin piti. Vihdoin Groningen, yksisuuntaisten pikkukatujen labyrintin perällä myös kämppä. Auto seis vaikkei siihen saanut, avaimet kiven alta muurahaisten seasta, kamat ylös ja parkkipaikkaa etsimään. Omistaja oli Thaimaassa, lupasi lähettää koodin jolla saa pysäköidä tietyissä paikoissa, kunhan ensin saa kuvan että olemme juuri sellaisella.

No, ensin kuitenkin bensaa. Asema löytyy taas labyrintin päästä - täällä ei saa ajaa oikein mihinkään, kadut ovat yksisuuntaisia ilman järkevää syytä. Pitäisi tietää reitit etukäteen, mutta ulkopuolisena ei mitenkään voi. Ääh. Sama ralli jatkuu ruokakaupan suhteen, loputon pyöritys ja kääntyily, joka risteyksestä eri suuntaan. Pyöräillen tai kävellen olisi helpompaa, opetus on mennyt perille jo hyvän aikaa sitten - nyt ei vaan ole vaihtoehtoa.

Kanavan varren vinoparkkeihin saa jättää, etsimme sellaisen, lopulta myös löydämme. Nyt sitä koodia tännepäin. Vaan ei: Kristan puhelim ei löydä kenttää eikä nettiä, omastani on akku loppu. No, maksetaan sitten automaattiin. Ensimmäinen automaatti rikki, toinen toimii mutta ilmoittaa maksimiajaksi yhden tunnin. Joo. Vieressä on parkkihalli, emme ymmärrä hollanninkielisistä ohjeista saako siellä olla yön yli vai ei.

Kämpän pihalla netti toimi, ajetaan siis sinne. Kahden korttelin matka venyy kymmeneen, kun ei tästä saa kääntyä. Jumitamme pihalla pienen ikuisuuden, netti toimii mutta omistaja ei vastaa. Vien ruoat ylös, auringonlasku hiipuu, kuvaussessiot kanavanvarrella saa unohtaa. Läheinen kirkko saa jonkunlaisen kohtauksen, yrittää kai soittaa jotain tuttua melodiaa kymmenillä eri kelloilla - tuloksena on lähinnä epävireistä kilisevää kakofoniaa. Ihan mahtavaa, näin jälkeenpäin ajatellen. Vaan ei vieläkään viestiä.

Harkitseme jo parkkisakon ottamista, onhan tästä nyt päästävä eteenpäin. Päätän kuitenkin ajaa halliin, olkoon siellä vaikkei saisikaan - eivät ainakaan hinaa mihinkään pakalliselle tattarisuolle. Matka kestää autolla noin kymmenen minuuttia, kävellen takaisin ehkä kaksi.

Ostimme kaupasta läjän paikallisia pakasteita; on palloja, pullia ja päkäleitä, eikä oikein tietoa mitä ne sisältävät. Pussi lohkoperunoita kylkeen ja uuniin - paitsi ettei täällä ole uunia, vain kaasuhella ja mikro. Onneksi löytyy philips air fryer, pakastepizzaa sinne ei tosin saa mahtumaan. Krista pähkäilee ruokien kanssa, vaatii ottamaan oluen - en ota, taistelen parvekkeen oven kanssa. Se aukenee vihdoin, astun lempeään iltaan - lattian puuritilä joustaa sen verran, että sukat imaisevat sammaleista vettä.

Air fryer on saanut asiat valmiiksi, ne ovat erikoisia; mm. leivitetty nakinmuotoinen asia, jossa on sisällä sileää papumuhennosta. Tai leivitetty pallo, jonka sisältämässä tahnassa on niin paljon maustepippuria, että kohta on joulu ainainen. Nakinmalliset lihapullat ja leivitetyt juustosuunnikkaat olivat toisaalta oikein hyviä.

Viesti saapuu, lähden viemään auton tallista paikalleen. Pysäköintilysti on maksannut 4,80, aika kovat hinnat. Paikka löytyy onneksi heti kun ajaa ulos ovesta, kävelymatkalla takaisin saan jonkinlaisia kuviakin.

Kämpillä avaan heti oluen, se on vetistä ja halvan makuista paskaa. Eikö tämä päivä jo lopu? No ei. Alakerrasta kuuluu rysähdys ja kiroilua, Krista on kokeillut vierashuoneen sänkyä ja pudonnut hetimiten sälepohjasta läpi. Ylös ei pääse, aina pettää uusi säle kun yrittää nousta. Ninjailen vaimon alakautta lattialle ja pinteestä pois, yksi säle kerrallaan, sitten puut takaisin koloihinsa käyttöohjeista välittämättä, voimalla vaan.

Yläkertaan, toinen olut. Se on vielä huonompi kuin edellinen. Ei tule mitään. Nukkumaan siis. Sänky on kuitenkin taas liian pieni, vaihdan vierashuoneeseen. Sälepohja kestää mutta on liian pehmeä, selkä meni jumiin jo viime yönä. Eikä ikkunoissa ole verhoja, herään siis taas liian aikaisin.

Ehkä seuraava päivä on parempi. Tai ehkä jotkut paikat eivät ansaitse toista mahdollisuutta - tämä on toinen kerta Groningenissa, ihan yhtä perseestä kuin viimeksikin.