9. kesäkuuta 2019, Groningen, Hollanti

Pitkä ja hidas aamu, pitkästä aikaa. Ihmettelen kämpän rakenne- ja muita ratkaisuja, kuten kaksinkertaisia jalkalistoja, tavattoman jyrkkiä portaita ja ovien määrää - eteisssäkin on ulko-ovi, vessan ovi, kylppärin ovi, kahden makuuhuoneen ovet ja vielä ovi yläkerran portaisiin. Kaikki näistä eivät mahdu olemaan auki yhtä aikaa - ja on muun muassa mahdollista jättää pesukoneen luukku oven väliin. Suihkuverhoa ei ole, mutta eilisestä raportista poiketen vierashuoneessa kyllä on verhot - tosin pöydällä, asentamatta. Nurkassa nököttää iso räkillinen servereitä tai joitan muita nettijuttuja, ammattitason kamaa. Hyllyssä ihan kiva kokoelma 70-luvun klassikkovinyyliä, olohuoneen nurkassa vahvistin, basso ja kaksi kitaraa - ja kirjahylly täynnä lääketieteen oppikirjoja. Etsin pakastimesta jääpaloja, löysin monta erilaista pulloa viinaa. Alakerran sisäpihalla huutaa kissa, mutta ei sillä mitään hätää näytä olevan.

Kello on jo vaikka mitä, kun pääsemme kaupungille. Primark-ostokset jäävät väliin, melkin kaikki on kiinni helluntain takia. Kävelemme pari korttelia kanavan varteen, t' Pannekoekschip-laivaan, josta saa nimensä mukaisesti pannukakkuja - suolaisina ja makeina, vaikka millä eri täytteillä. Sisällä on tunnelmallista, jopa viihtyisää - mutta myös rääkyviä kakaroita. Hyvin käyttäytyviä lapsia on myös, ei siinä. Meidät ohjataan keulaosaan, siellä ei ole ketään, vielä. Kokemattomina tilaamme isot annokset, minä vielä erikoisversion ranskalaisilla. Vanhan Tallinnan-kävijän luulisi muistavan Kompressor-baarin pannukakut ja niistä seuraavan ähkyn, vaan eipä käy mielessäkään.

Annosten mukana saapuu kolmisen lapsiperhettä. Alkaa välitön itkeminen, ympäriinsä juokseminen, kiljuminen ja loputon kato äiti kato äiti kato äiti kuuntele äiti äiti äiti äiti kuuntele äiti yhyy äiti byhyy äiti äiti äiti. Ruoka on kuitenkin hyvää ja sitä on vähintään riittävästi. Tarjoilija käy katsomassa että kaikki on hyvin, rohisee jotain hollanniksi. Nyökyttelemme, kun emme muutakaan osaa. Lasku saadaan tällä kertaa nopeasti, kortit vaan eivät käy - jos sekä visa ja masteri jättävät pulaan, on vika kyllä paikassa, sori vaan. Onneksi löytyy sen verran käteistä, että pääsemme pois.

Kiertelemme hetken kaupungilla, mitään mainittavampaa nähtävää ei oikein ole - mutta kuvauksellisia pikku yksityiskohtia sitäkin enemmän. Kaikki ne kapeat sivukujat, pyörät ja skootterit, elämisen jäljet - ja ihmiset ylimääräisen vapaapäivän tunnelmissa. Paikallinen kissa hengailee koirilta kielletty -kyltin tuntumassa. Muistikortit alkavat olla uhkaavan täynnä, pitää hoitaa jostain uusia - kaupat tosin aukeavat täällä vasta puolilta päivin, kun helluntai jatkuu vaan - siihen asti emme voi odottaa. Toivottavasti Saksassa on eri meininki, ainakin vanhan ystävämme Lyypekin Ikean pitäisi netin mukaan olla auki.

Käyn automaatilla toteamassa, etten saa rahaa, vaikka kortti kelpaa, tunnusluku on oikein ja tilillä reilusti katetta. Onko nyt joku ongelma Suomen päässä, eritoten osuuspankissa? Krista saa kyllä nostettua - electronit meillä molemmilla on, pankki vain eri. Luottopuolen nosto-ominaisuutta en edes harkitse, se on liian kallis. Ehkä tämäkin muuttuu saksassa, toivoa ainakin sopii. Käymme viereisessä spätissä eli elintarvikekioskissa, jossa myydäään lähinnä kaljaa. Ostan turkkilaisen limun, se maistuu ensin appelsiinilta mutta liukuu sitten kohti pinkkiä purukumia. Hämmentävää kamaa.

Ilma on tullut taas järkiinsä; ei tuulla hujota enää, eikä aurinkokaan yritä tappaa. Jatkan siis vielä kierrosta, kun Krista menee kämpille. Auringonlasku on kohta parhaimmillaan, mutta mitään kovinkaan jännää kuvattavaa ei tahdo löytyä. Kanavanvarren paras kohta oli näköjään vain parin korttelin mittainen, siitä eteenpäin asuntolaivat muuttuvat ankeiksi laatikoiksi, joista kovin moni on vielä kovin huonossa kunnossa - vain muutamissa selvästi asutaan, vielä harvemmissa on valot. Auringonlasku ei paljoa pelasta, ja pian sekin on ohi. Sain sentään nauhalle kellojen oudon soiton, joka ei siis tule kirkolta, vaan yliopistolta. Tällä kertaa melodia oli kuitenkin melko järkevä. Nauhoittamatta jäi, kun vanhempi mies ajeli vilkkuvaloja täyteen teipatulla invaskootterilla ja huudatti rokkia täysillä - keskellä tietä, eikä varmaan selvinpäin. Tuolla menolla päätyy vielä kanavaan illan pääteeksi ja sen jälkeen kanavalle loppukevennykseksi.

Kämpillä totesimme, että sulanut pakastepizza mahtuu air fryeriin, jos tunkee - jäinen ei mahdu. Ihan syötävää siitäkin tuli. Olutkin oli tänään hyvää, jopa kehuttavaa.

Huomenna siis Saksaan, Heiligenhafeniin, Itämeren rannalle. Kotimatkalla ollaan jo, vaan ei anneta sen häiritä.