10. kesäkuuta 2019, Heiligenhafen, Saksa

Haen auton parkista kämpän eteen, navigaattori saa auttaa vaikka matkaa on alle kilometri - ei näitä yksisuuntaisia muista kukaan. Käy ilmi, ettei konetietokaan ole ihan ajan tasalla; saan etsiä reittini itse, kun se on ensin ajattanut kummalliseen pussinperään. Oven edessä se vielä lausuu legendaarisen "käänny takaisin jos mahdollista, olet saapunut päämäärään."

Tavarat mahtuvat autoon kuten hipitkin, kiihtyvyys ei tosin enää ole ihan optimaalinen. Hollanti loppuu aika pian, en ehdi edes saada kuvaa moottoritien ulosmenokyltistä, jossa lukee uit. Samalla loppuu myös puuskittainen tuuli ja nopeusrajoitus. Laiha lohtu kyllä, ei koppis oikein jaksa enää kulkea.

Maasto muuttuu edes hieman vaihtelevaksi, paikannimissä ei ole enää niin paljon vokaaleja. Muuten ei tapahdu oikein mitään, paitsi kohtaaminen letkassa etenevien avolavakuplan ja viiden rantakirpun kanssa, joista yksi oli päällystetty lehmäntaljalla ja kaikilla perässään asuntovaunu. Jossain kyljessä luki keep on bugging, le koppis kyllä osaa arvostaa myönteisiä hyönteisjuttuja.

Kerrottakoon toinenkin autojuttu parin päivän takaa, kun jäi silloin väliin. Moottoritien liittymästä kurvaa reteästi suoraan eteen mattamusta ja rokonarpinen volkkari, kunnon rotta-auto. Mallista ei saa selvää, joku Lupo tai Polo tai jotain. Se painaa kaasun pohjaan ja häviää horisonttiin, sankka savu vain jää. Tai näin oli aikomus, savu nimittäin käy todella sankaksi - ja kohtapa elvistelijä jo kurvaa pientareelle, hätävilkut päällä. Kummallinen, öljyinen palaneen käry jää nenään pitkäksi aikaa.

Matka joutuu liiankin nopeasti, tie on melkeinpä tyhjä. Olisimme hyvin voineet odottaa kauppojen aukeamista Hollannissa, täällä kun kaikki on kiinni - vaan ei sitä voinut tietää.

Lyypekin Ikea, eli kauppakeskus LUV Shopping, tuottaa sittenkin pettymyksen. Muitakin kokeilijoita näkyy, sama tieto on siis saavuttanut heidätkin; sekä keskuksen virallisilla sivuilla, että facessa näes väitetään, että auki on. Perkeleen superhelluntai. Eikä siinä vielä kaikki; moottoritielle menevä ramppi on suljettu remontin takia, eikä kiertotietä merkitty kunnolla. No, tässä on aikaa seikkailla maaseudulla.

Heiligenhafen koittaa viimein, tunnistan paikan heti - tuolta asemalta otin bensaa toissavuonna. Itse kaupunki meni kyllä aivan ohi silloin, oli kai kiire etelään. Perillä odottaa yllätys, kaupat ovat auki - tanskalaisia turisteja varten kai, Puttgardenin satamaan on vain pari kilometriä. No, tämä sopii meille oikein hyvin.

Majoitus on tällä B&B -tyyppinen, ihan kivassa talossa, vain korttelin päässä rannasta. Nautimme erinäisiä töhniä leivän päällä ja kolaa, jossa on nelinkertainen annos kofeiinia. Pärisee. Krista jää pienille päikkäreille kolasta huolimatta, itse suuntaan kohti rantaa.

Melkoisen lomaslummin ja lomaosakehässäkän ovat rakentaneet. Ihan tyylikäs kokonaisuus kyllä, mutta kuitenkin, jotenkin, no-jaa. Meri on kuitenkin yhtä mahtava kuin ennenkin. Venesatamassa kelluu satoja, ellei tuhansia purjeveneitä, niiden mastot ja vaijerit laulavat tuulessa kuin epävireinen huilu. Yritän saada sitä videolle, mukaan liittyy myös viereinen telttakatos - se kuulostaa melkein kiertävältä kitaralta.

Rannalla on palmuja ruukuissa, trukkilavoista rakennettu baari, hehkulamppuketjuja, kaljakoripöytiä - ja niitä elokuvista tuttuja kahdenistuttavia korituoleja. Ja viisitoista astetta ja kova tuuli ja kaikki kiinni. Ja mahtava valo.

Kävelen laiturille, se työntyy satoja metrejä merelle, monessa eri tasossa. Päädyssä voisi olla kallis ravintola, vaan ei - onkin lasiseinäinen laatikko, meren ääni, sohvia ja jumittavia eläkeläisiä. Melkein jumitun itsekin, tunnelma on mahtavan pysähtynyt.

Seurailen hetken aikaa lokkien temppuilua tuulessa ja leijalautailijoiden kiitoa aallokossa. Niitä on kaksi, onneksi eivät mene narut solmuun vaikka lähellä on.

Pyörähdän vielä kylällä, se on yllättävän viehättävä. Satamassa oikeita kalastusaluksia, sympaattinen tori, paksutorninen kirkko ja tavaratalohirvitys suoraan 70-luvulta, alkuperäisessä asussaan. Kuvia tulee aivan liikaa, mutta niin käy aina - etenkin jos pääsee valkean hiekan ja sinertävien heinien äärelle vailla kiirettä pois.

Huomenna lautalla Tanskaan, siellä pari yötä maatilamajoituksessa Pohjois-Sjællannissa. Suunnitelmia ei suuremmin ole - ehkä Louisiana, ehkä erikoispeurojen puisto, ehkä paikallinen kissa.