Visby, Gotlanti, Ruotsi, 30. elokuuta 2022

Eilisen lauttasekoilun jälkeen olimme satamassa puolenyön aikaan. Kaupat olivat menneet jo kiinni, navigaatiosetä löysi sentään yhden yöhuoltamon joka palveli vielä vartin ajan. Ajan sinne siis. Valitsin umpimähkään jotain syötävän oloista ja ehdin melkein kassalle, kun eteen kiilasi kaksi tätiä. Ne tahtoivat tietenkin tilata lämmintä ruokaa, jotain erikoishodareita. Myyjä pyöritteli silmiään samaan tahtiin kuin makkarat rullasivat parilassa. Heitä ennen tiskillä oli joku pojankloppi, autoa vuokraamassa, ja nyt sukunimi oli paperissa väärin ja pysäyttääkö nyt poliisi ja vie avaimet ja anteeksi mistä saisin hodariini ketsuppia ja miten päin tämä syödään? Jono takanani ylsi jo ovelle, kaikki muutkin olivat samalta laivalta. Onnea myyjälle ja hyvää yötä.

Kämppä löytyi kapeiden kujanjuoksujen takaa Visbystä, parkkipaikkaa ei. Tyhjensimme auton, vein sen yöksi muurien ulkopuolelle. Melkein kilometrin sai ajaa, kävellen takaisin pääsi alle sadan metrin. Meri kohisi viileässä illassa, tuulessa oli jo syksyn tuoksu.

Aamulla tuijotimme majoitusta viiltävänkirkkaassa valossa. Tässäkö tosiaan olimme? Näin pienessä ja söpössä talossa, täällä kadulla? Voiko olla tottakaan? Köyhän mutta jännän tähdeaamiaisen jälkeen hain auton lähemmäs, nyt oli tilaa. Kävelymatka vaan tahtoi venyä ajallisesti, niin paljon kuvattavaa ja ihmeteltävää oli - Visby on tosiaankin jokaisen ylisanansa arvoinen. On pittoreskia pikkumökkiä, kapeaa kujaa, muureja ja torneja, liehuvia lippuja, epäsuhtaisen suuria kirkkoja, raunioita ja kukkia joka paikassa. Kaupunki muistuttaa enemmän Tanskaa kuin Ruotsia, muurit ja tornit taas ovat samaa kiveä ja muutenkin hyvin samanlaisia kuin Virossa.

Tämän päivän ajelimme pitkin pohjoista Gotlantia. Saari on iso, päästä päähän ajaa kaksi ja puoli tuntia. Rannikolla kasvaa kituliasta käppyrämäntyä, sisämaahan mennessä se muuttuu ensin kanervaiseksi katajikoksi, sitten meheväksi, jalojen lehtipuuden metsäksi. Multakerros ei ole paksu, kivinen maaperä tuottaa kuulemma erityisen maukkaita kasvannaisia - ja ruohonsyöjiä. Maatiloja onkin tiheään, samoin kyliä - ja jokaisessa suhteettoman suuri kirkko. Niiden arkkitehtuuri on jotain omanlaistaan, mutta silti keskenään samankaltaista - ja niitä tosiaan riittää, yli 90 kappaletta. Ja kappalaista.

Ensialkuun kävimme tarkistamassa paikallisen erikoisuuden, nimittäin raukit - pehmeän kalkkikiven rapauduttua jäljelle jääneet kovemman kiven muodostelmat. Näitä peikkomaisia paasia seisoo pitkin rannikkoa, melkeinpä sen koko matkalla. Olivat ne huikeita, parhaimmillaan. Lämpötila oli varsin sopiva, 19 astetta ja aurinkoista.

Parin harha-ajon jälkeen osuimme hieman vahingossa Bläse kalkbrukmuseumille. Vanhat kalkkiuunit kohosivat suippoina kuin velhonhatut, meri kimmelsi sinisenä ja muoriso parveili kapearaiteisen junan vaiheilla. Sen savupiipun suojaksi oli nostettu ämpäri. Joitain kilometrejä aiemmin ohittamamme Nordkalkin moderni versio samasta aiheesta ei ollut läheskään niin kuvauksellinen.

Seuraavana Blå Lagunen, kivilouhokseen syntynyt sinivetinen uimakuoppa. Vesi oli kyllä melko turkoosia, mutta muuten tämä paikka listataan pettymykseksi - etenkin, kun käytännössä tien toisella puolella aukeava Bästeträsk on paljon kivemman näköinen ja sen vesikin on värikkäämpää.

Kohti Fårösundia ja supermarkettia, nälkä haittasi jo keskittymistä. Pikaisen ihmistankkauksen jälkeen päätimme olla menemättä lossilla Fårön puolelle, vaikka siellä olisi ollut erityisen hieno raukkirannikko - matka sinne olisi ottanut tunnin, ja tietenkin toisen takaisin. Eilisen myöhästelyn takia on jostain karsittava, harmi kyllä. Taas yksi paikka lisää "tänne on palattava" -listalle.

Takaisinpäin, sisämaan kautta. Pysähtelimme katsomaan etenkin kirkkoja, niitä ylikokoisia ja liian rotevasti rakennettuja - siihen aikaan kun oli rahaa mitä laittaa. Bunge, Rute, Lärbro ja Slite - paikanninet eivät kuulosta ruotsilta, eivätkä toisaalta tanskaltakaan. Saarella on asunut heidän lisäkseen ainakin saksalaisia, virolaisia ja Novgorodin venäläisiä. Kaikki vaikuttanee kaikkeen. Slitestä kuitenkin löytyi matkan ensimmäinen olutkohde, vanha kunnon systembolaget. Siellä myydään, tiedäthän, systeemejä. Paikallista, sahdinsukuista perinnejuomaa gotlandsdrickaa ei löytynyt, mutta muuta paikallista kyllä.

Systemin lisäksi Slitessä sijaitsee iso sementtitehdas, jonka nimi on mielikuvituksellisesti Cementa. Pääkatu kulki jättimäisen kalkkikivikaivannon vierestä, sen reunalle oli laitettu näköalapaikka. Toisella puolen tietä kurotti kohti taivasta itse tehdas, korkeiden uunien, nauhakuljettimien, putkien, pöllyävän höyryn ja aineen toiseksi muuttumisen mahtavan näytelmän pompöösi kulissi. Sementin tekeminen nimittäin edellyttää kalkkikiven kuumentamista reilusti yli 1000-asteiseksi. Ei mikään helppo homma, eikä järin energiatehokas.

Sukkatehtaan ja viikinkiaikaisen venehaudan ohi, kohti Gothemia ja sen kirkkoa, jossa piti oleman hienoja maalauksia keskiajalta - eli parasta huumoria. Piti olla auki, oli kiinni. No, Västerbjärsin, Hörsnen, Vidungen ja Dalhemin kautta kohti Romaa, jonne vievät kaikki tiet - ja näköjään myös rautatiet. Raiteet olivat kapeat kuin ratikalla, silti leveämmät kuin Gripsholmissa toissapäivänä. Junia ei näkynyt.

Syy Romaan tulolle, nimen lisäksi, oli paikallinen luostarinraunio. Se näytti kuvissa vähintään yhtä isolta ja hienolta kuin Piritan vastaava, vaan oli oikeassa maailmassa kolme kertaa pienempi ja täynnä kesäteatterilavan purkamisesta jäänyttä roinaa. Hipit eivät suosittele, vaikka saivatkin aika hyvää materiaalia harkitulla rajauksella ja tarkoinvalituilla kuvakulmilla.

Pieniä ruokatäydennyksiä Visbyn Ica Maximarketista. Tullessamme takaisin ulos taivas oli tummunut uhkaavaksi ja enteili sadetta. Näinköhän jää iltainen kaupunkikierros välistä? Ajoin kohti majapaikkaa, vaan vanhankaupungin porteilla seisoi kaksi huomioliivistä vahtia - ihan siinä autoilun kieltävän, joskin omatekoisen ja lain edessä tehottoman kyltin vieressä. Hitto kuitenkin, ei siitä pääsisi. Toisellakin portilla oli vahteja, mutta heitä ei niin kiinnostanut; kyse kun olikin jonkinlaisesta juoksukilpailusta, eikä se juuri nyt ollut juuri täällä. Samalla selvisi syy pitkin kujia, outohinkin paikkoihin kuten pitkien kukkien varsiin, sidotuille muovilippusille: ne olivatkin reittimerkkejä. Nettihaku ei löytänyt mitään tapahtumaa, mutta sellaista se on.

Pysähdyin näköalapaikalle, katedraalin kohdalle. Taivas myrskysi, jossain pilvien takana laski aurinko keltaisena ja punaisena - tavattoman dramaattista, raunioiden seinien silhuetit siihen eteen vielä ja voi veljet. Astuin ulos autosta, shortsieni lahje jäi johonkin kiinni ja repesi lähes koko matkalta. Samalla alkoi sataa.

Kämpille ja syömään, ihmetellään sitten lisää. Varahousut olivat kyllä pakkauslistassa, vaan eivät matkalaukussa, samoin kuin neula ja lanka. Vaatekaupat menivät jo kiinni, Biltemasta saisi varmaankin jeesusteippiä ja ompelutarvikkeita, mutta nyt jos tuosta läheisimmästä parkista lähtee, paikka viedään heti - ja entä ne juoksunvartijat, päästävätkö nyt menemään? Ehkä jatkamme huomenna, kuten myös pyörimistä Visbyssä - täällä on vielä paljon nähtävää. Ihan ensimmäiseksi on kuitenkin hoidettava jostain uudet pöksings..