Visby, Gotlanti, Ruotsi, 31. elokuuta 2022

Unohdin vetää pimennysverhon eteen, siispä heräsin liian aikaisin. Tästä hermostuneena nautin kuivahtanutta pullaa ja ylimakeaa maitokahvijuomaa aamiaiseksi ja lahje (vain toinen) lepattaen painuin kaupoille. Maximarketista löytyi ompelusetti ja kolleke-pöksings kauden väreissä eli mustana, hintaan 12 euroa. Housuja sai sovittaa vasta kämpillä, ne ovat yhtä aikaa löysät ja kireät, eli keskimäärin oikein hyvät.

Krista jäi ompeluhommiin kuin kodin hengetär ikään, 50-lukua larppaamaan, itse kiertelin hetken aikaa lähikortteleissa. Kiipesin jopa muurille, sieltä näki melkein koko kaupungin. Oli taas niin perusteellisen söpöä ja kuvauksellista, etten tiedä mitä sanoa - ja lämpötilakin juuri sopiva 19 astetta. Paikallisväestö vetää jo takkia päälle, itseäni kokomittaiset pöksyt hiostivat. Kohtasin taas saman kissan, josta piti eilen jo mainita - tai sitten kaikki kissat ovat täällä keltaisenruskeita ja seurallisia.

Housuremontin valmistuttua laitoin autoon virallista parkkiaikaa, koko päivä maksoi 8 euroa. Tavallaan kallista, mutta eipä tällaisilla mestoilla joka päivä parkita. Kävelimme alas kaupungille, alamäkeen se meni oikeinkin näppärästi.

Joidenkin hankalien portaiden jälkeen Krista päätti istua penkille huilaamaan, jonkun tavallisen oloisen random papan viereen. Alle minuutissa kävi ilmi, että hän oli siinä aamupäivä-snapsilla, tyhjensi jo ties kuinka monetta svenska nubbar -miniatyyripulloa. Keskustelu oli sen verran nykivää, että sulauduin pensasaitaan kuin Homer. Lepohetki jäi lyhyeksi.

Pölähdimme suurtorille kuin turistit. Se vaikutti kovin samanhenkiseltä kuin Tallinnan vastaava, korkea torni vain puuttui - toria reunustava Sankta Karinin katedraali kun on raunioina. Turistisyöttölää, myyntikojua ja porrastettua päätykolmiota sentään riitti kotitarpeiksi.

Katedraalin raunioihin sai vaeltaa vapaasti. Seinät ja osa pylväistä seisoivat vielä paikoillaan, vain katto puuttui ja osa lattiasta.

Heti oviaukosta astuttuaan oli kuin toisessa maailmassa; äänimaisema muuttui kuin leikaten, torin hälinä vaihtui matalaksi huminaksi - ja tunnelma hitaammaksi. Tähän aikaan vuodesta aurinko tulee alempaa, se tekee varjoista pitkiä ja dramaattisia - etenkin, kun valo on täällä muutenkin jotenkin kireämpi ja kirkkaampi. Pylväistöt ja korkeankapeat ikkuna-aukot loivat oikein mainion valo- ja varjoleikin. Olin vaikuttunut. Kamerakin piti näkemästään.

Muutaman ylisöpön korttelin päässä odotti seuraava raunio, Drottenin kirkko. Se ei ollut läheskään yhtä iso tai hieno, mutta näkemisen arvoinen kuitenkin. Jotkut kivistä on kuulemma ladottu eri tavalla kuin missään täälläpäin, itse en erottanut. Drotten on muuten vanhaa murretta ja tarkoittaa hallitsijaa.

Kirjaimellisesti tien toisella puolella seisoo vielä kolmeaskin raunio, S:t Lars. Se edustaa kuulemma bysanttilaista eksotiikkaa ja oli aikoinaan hyvin koristeellinen. Erikoisuutena seinien sisälle muuratut portaat, joita pitkin pääsi toiseen ja kolmanteenkin kerrokseen - ja lopulta torniin, joka ei tosin enää mene ylös asti. Mikä parasta, portaat ovat yhä olemassa ja suuren yleisön vapaassa käytössä. Voi jehna, pimeitä klaustrofobiatunneleita ja nilkantapporappuja koko rahalla! Kiipesin niin ylös kuin pääsin, mutta tornin luukku oli kiinni. Kivaa oli silti.

Korjasin vaimon mukaan ruotsalaisen mekaniikan isän patsaalta, herrassa oli kovasti hämähäkinseittiä. Rauniot saivat toistaiseksi riittää, niitä on ainakin 13 erilaista - suurinpiirtein kaikki hylätty reformaation aikaan. Ateisti-hipistä moinen tuntuu tuhlaukselta, mutta enpä ymmärrä paljoa muutakaan heikäläisten aivoituksista. Suuntasimme kuvauksellista Fiskargrändiä ja krouvimpaa Strandgatania pitkin kohti rantaa, aina vain alaspäin. Meren ääni kuului jo.

Fiskarportenista muurin läpi rannalle; horisontissa näkyi laiva, sama, jolla tulimme. Näytti olevan aikataulussa tällä kertaa. Huomasin muutamia puiden väliin solmittuja riippumattoja aivan rannassa, oikaisin sellaisessa ruotoani hetken. Oikein mainiota.

Seuraa ana Almedalenin puisto, politiikkapäivistään kuulu. Meikäläinen Porin Suomi-Areena on täältä kopioitu, tai ainakin vahvasti inspiroitunut. Puisto oli kyllä viimeisen päälle hieno, vesiaiheita ja kaikkea. Rantaan ei ollut pitkä matka, promenadin varrelle oli ripotultu palmuja, ruukuissa tosin - ja jotkut hullut pyrkivät vielä laiturilta uimaan. Palmuista huolimatta vesi oli, kiljahduksista päätellen, yhä samaa vanhaa Itämerta.

Puiston jälkeen oli tarkoitus aloittaa hidas nousu takaisin kämpille, vaan vaimosta loppui virta. Vein sen kirjaston kahvilaan jäätelölle, pieni tankkaus teki hyvää itse kullekin.

Kiipesimme vähin äänin takaisin mäelle - tai no, melkoisen puhinan ja spontaanin kiroilun säestämänä; tämä kun oli Kristallen pisin kävely moneen aikaan, sattuneiden syiden takia. Pidimme tietenkin taukoja kuvauksellisissa paikoissa, joita tuntuikin olevan enemmän tähän suuntaan mennessä. Visby menee heittämällä näteimpien paikkojen top vitoseen, Piranin ja Rothenburgin seuraksi.

Viimeisimpänä nähtävyytenä ihmettelimme kämpän viereiselle torille pystytettyä häpeäpaalun replikaa; tämä kun oli sen alkuperäinen sijainti. Terminologia hämmästytti: schavott on tuomion täytäntöönpanopaikka ja mestauslava, pyöveli bödeln ja sen avustaja rackare. Hmm. Kulttuurista virkistyneinä nautimme jääkaapin antimia, kuten purjoista perunasalaattia, skagenrøraa, mangolimsaa ja punssirullan makuista suklaata. Pieni lepo oli paikallaan.

Krista vaati, että hänet pitää pakottaa iltalenkille. Niin tapahtui, vaikka meno olikin alkuun kankeata. Palautusharjoite tuntui toimivan, eikä maisemissakaan ollut valittamista; pikku kujat näyttävät illankähmyssä ihan erilaisilta, ikkunoiden valo piirtää ruutuja katuun ja pilvet laukkaavat auringonlaskun edessä. Itse tein hieman pidemmän kierroksen, valaistut rauniot alakaupungilla ja auringon viime säteet meren yllä olivat voittamaton yhdistelmä. Mennessäni kummastelin meluavia, miedon humalaisia teinilaumoja ja jostain kantautuvaa huutoa ja hurraamista - eivätkä aikuiset jääneet toiseksi, ilmassa oli epäselvästi juhlan makua. Nyt pitäisi kuitenkin olla ihan tavallinen keskiviikko, wednesday my dudes. Tiedä näistä.

Iltasen ääressä tuijotimme keittiön lampusta laskeutuvaa hämähäkkiä. Se meni ylös ja alas seitillään, vaan ei tuntunut saavan mitään aikaan. Heidän ajattelunsa on toki minulle tuntematonta. Tästä tuli mieleen, että kämpän vaatimulistalla on lähtiessä suoritettava imurointi ja lattioiden moppaus. Niin vissiin, sanon - etenkin, kun täällä ei ole mitenkään supersiistiä; ja koska takan betonivalun ja lattialautojen saumakohdassa kasvaa jotain. Luulen, että rikkaruohoja, jos ei sitten tomaattia tms. Mopattu on ennenkin, joo.

Huomenna epäinhimillisen aikainen herätys, lautta lähtee 07:30. Tästä johtuen laitan kuvakommentteja vasta huomenna. Seuraavaksi mennään Öölantiin, en tiedä siitä oikein mitään. Luvassa on varmaankin merellistä menoa.