Tejn, Bornholm, Tanska, 3. syyskuuta 2022

Pikapakkaus ja satamaa kohti, laiva lähti 08:30 ja jonossa oli syytä olla aiemmin. Ystadissa olisi saattanut olla enemmänkin nähtävää - mutta hei, mehän palaamme vielä. Laiva ei ollut SuperSeacat vaan Express 1, maailman toistaiseksi suurin dieselkäyttöinen katamaraani - jonka huippunopeus on vaatimattomat 40 solmua. Ja kun satama-altaasta pääsimme ja kapteeni käänsi hanasta, se todellakin kulki. Ylityksestä ei muuta raportoitavaa, söimme patongintäytteellä päällystettyjä leipiä, jotka voitelimme paikan päällä, Kristan pöllimällä veitsellä.

Bornholm on pieni saari, päästä päähän noin 40 kilometriä. Kiertelimme hetken isoimmassa kaupungissa, Rønnessä, ennen kuin majoitukseen pääsi sisään - ajomatkaa kun oli alle puoli tuntia. Tanskan tunnistaa heti tanskaksi, etenkin siitä että vanhemmissa tiilikattoisissa taloissa ei ole räystäitä - katto alkaa heti reunasta ja sillä hyvä. Olkikatot, tai itse asiassa kaislakatot, sitten erikseen.

Rønne on pieni ja söpö ja hetkessä ohi - ja se tosiaankin loppui kyltin kohdalla, kuin leikaten. Ei enää yhtään taloa, pelkkää peltoa ja puskaa tästä eteenpäin. No, tekemistä oli keksittävä vielä hetkeksi. Navigoimme itsemme muutamallekin paikalliselle erikoisuudelle, nimittäin pyöreänmuotoiselle kirkolle - yksi niistä oli jopa liikenneympyrän keskellä. Ne näyttivät kummallisilta ilmestyksiltä seisoessaan sateessa, joka vain yltyi. Lasit huurtuivat. Tiet kävivät yhä pienemmiksi, yhden auton mentäviksi. Ei saatana, takaisin kaupunkiin ja kauppaan.

Rønnen laitamilta löytyi Netto, se on yleensä ollut varsin kelpo. Osin mm. salaatteja, kuten ikisuosikkiani makrillisalaattia (makrillihakkelusta paksussa tomaattikastikkeessa, päällä ilmavaa majoneesia) ja paikallista kinkkusalaattia (hienonnettua kinkkua, majoneesia, mausteita.) Olutosasto ei juuri loistanut, mutta Tanskassa valmistettu Tuborg korvaa paljon - siinä on joku taika. Bensa maksaa muuten 14,59kr per litra, eli 1,89. Mantereella se saattaa olla halvempaa.

Larsseissa ja Marieissa pyörimisen jälkeen (Nylars ja Østerlars, Vestermarie ja Østermarie) saavuimme vihdoin Sandkaas-Tejniin. Talo on vierasvenesataman kohdalla, aivan rannassa ja melkoisessa kunnossa. Seinässä on ylioptimistinen kyltti Østersjøns Perle, Itämeren helmi. Huoneistoja on muutama, joitakin niistä remontoidaan, tai sitten yläkerran asukas tykkää säilyttää vessanpönttöä parvekkeella. Piha puskee villinä rikkaruohoa, rappaus rapisee, ikkunat lahoavat, grilli on ollut tuossa talven yli jos ei toisenkin ja pihapuussa roikkuu hehkulamppuketju. Sopivaa. Sisällä on sentään siistiä, joskaan ei tyylikästä - huoneiden järjestystä on joskus muutettu ja seiniä siirrelty, miettimättä ihan loppuun asti; tuloksena on kummallisia huoneita, kuten tämä eteinen-keittiö, ja outoja hukkatiloja. Olohuoneen merinäköala kuitenkin pelastaa paljon.

Pienen välikuoleman jälkeen olin taas valmiina matkailemaan. Krista jäi pyörittämään pesukonetta ja lataamaan kokemuskirjastoa eli sulattelemaan, itse suunnistin vaikeakulkuisempiin paikkoihin. Ihan ensimmäisenä pysähdyin kuitenkin satamaan, kyltissä luki nimittäin bryggeri. Paikka näytti Berliiniltä 10 vuotta sitten, tai Tallinnan Telliskiveltä vähän ennen läpimurtoa; jouluvaloja siellä täällä, matalatehoisia hehkulamppuja, trukkilavoista ja kaapelikeloista tehtyjä huonekaluja - kaikki tämä tietenkin reiskan reiskailuhallin naapurissa, teollisuusalueella. Omaa olutta ei ollut pulloissa, tyydyin Beer Here -panimon maistelusettiin. Tien toisella puolella näytti olevan Smedjan, ei kuitenkaan paja, vaan katuruokaa ja baarihommaa rujommassa ympäristössä. Enpä olisi uskonut ensinäkemältä. Tarkistin vielä laiturissa makaavan perinnepurjealuksen, joko hyvin ison veneen tai melko pienen laivan. Kaksimastoisen prikin (ehkä?) nimi oli Tres Hombres ja sieltä kömpi rastatukkaisia hippejä.

Mutta se matkailu, tosiaan. Aurinko paistaa ja lämpöä on edelleen sopivat 19, mennään siis. Vesiputous nimeltä Pissebækken, ihan siinä Vangin Finnedalenissa, kiinnostaa kyllä. Tie oli kovin pieni, vastaantulijaa sai väistää milloin mihinkin puskaan. Maasto kumpuili, puut olivat vuosisataisia tammia ja muita jaloja lehtipuita, niiden alla se kuuluisa vihreä hämy. Putoukselle piti trekkailla ja haikkailla puolisen kilometriä, haastavassa maastossa. Valloilleen päästetty metsä oli näkemisen arvoinen, siitäkin huolimatta, että putouksesta puuttui vesi. Paluumatkalla vastustin kiusausta enkä syönyt outoja punaisia marjoja, näyttivät myrkyllisiltä. Myöhemmin opin, että niistä olisi saanut hitaasti etenevän ja peruuttamattoman halvauksen, jolle ei ole vastalääkettä - ja juurista oivaa tärkkelystä liperin jäykisteeksi.

Ajoin Hammershusin keskiaikaisten linnanraunioiden ohi, ne näyttivät jyhkeiltä ja seisoivat komealla paikalla, mutta kiintiö alkaa olla täysi. Ihmeen paljon niistäkin on jäljellä, paikalliset asukkaat kun saivat käyttää kiviä ilmaiseksi muihin rakennuksiin aina vuoteen 1822 asti.

Bornholm on paljon kumpuilevampaa tasaisten Gotlannin ja Öölannin jälkeen - jopa suorastaan mäkistä. No, kiivetään sitten kukkulalle. Hammeren Fyr on majakka kallion laella, tie sinne kiemurtelee kuin alpeilla konsanaan, läpi lehmien kansoittamien tammilehtojen. Itse majakka on matala nysä, mutta sen valo on silti 82 metriä merenpinnan yläpuolella - vähän liiankin korkealla matalien pilvien tai sumun iskiessä - eli yllättävän usein. Itse majakkatalossa asutaan, mutta torniin saa kiivetä ilmaiseksi auringonlaskuun asti - ja minähän kiipesin. Näkymät yli kimmeltävän meren ja pohjoisen Bornholmin olivat tietenkin huikeat. Vuorten seuraksi järviä. Hammersø on Bornholmin suurin ja tanskan ainoa kalliojärvi. Sen rannalla on jopa rantahotelli, vaikka merelle on matkaa jopa 500 metriä. Meikäläisittäin mokoma ploti olisi lampi eikä järvi, eikä hotellia harkitsisi edes sunny car center -mies. No, tulipa nähtyä.

Aivan vieressä, noin 50 metrin päässä, odottaa seuraava järvi: Opalsøen. Tämä vanhaan graniittilouhokseen syntynyt järvi on tietyssä valossa turkoosi - tänään ei ollut yksi niistä päivistä. Rannat ovat yhtä lukuunottamatta pystysuoraa kalliota, vedellä syvyyttä kymmeniä metrejä. Onkin suurta huvia hyppiä veteen, kesäisin myös tarkoitusta varten rakennetusta köysiradasta. Tätä ei tietenkään ole kielletty, infotaulussa toki kehotetaan kokeilemaan matalasta kohdasta ensin ettei käy nolosti. Suomalainen ihmettelee moista, meille se on uppotukki ja halvaus kertalaakista.

Alkoi olla nälkä, ajoin takaisin kotipesään. Tuijotin ikkunasta merelle, auringonlasku ei näy tähän mutta pilvet se silti värjää. Opin samalla, miksi lounassalaattini oli halvennuksessa; mausteisia kananpaloja oli vain kolme, pasta lähes raakaa, hummusta vain lusikallinen - ja näitä aineksia oikein hehkutettiin. Olisi saattanut harmittaa, toimistotyöläistä.

Huomenna ajellaan vähän ja katsellaan paljon, kunhan on ensin nukuttu pitkään. Täältä tähän.