Hautamuistomerkkejä peikkometsässä
Tejn, Bornholm, Tanska, 5. syyskuuta 2022
Hidas ja laiska aamu, ikkunat olivat herätessä huurussa. Yöt viilenevät jo, vaikka päivisin onkin edelleen kesä. Aamiaisella maistoin vihdoin makrillisalaattia, se on hyvää aina vaan. Krista jäi tulkitsemaan pesukoneen hieroglyfejä googlen avulla, pikaohjelman toivossa - itse en ymmärtänyt mitään, graafisen alan koulutus jäi toki kesken, mutta silti.
Suuntasin rannikkoa pitkin pari kilometriä etelään, Stammershallen rantahotellin kohdalla kun muinaisia hautoja hienossa kalliomaisemassa - niin vaikeakulkuisessa, että sain mennä yksin. Ajoin ohi, mutta pysähdyin heti seuraavalle parkkipaikalle. Pienenpieni nähtävyyskyltti osoitti suoraan metsään, infotaulu lupaili kivivenettä. Karttasovelluksesta näin että paikan nimi on Troldskoven, peikkometsä, ja että alle sadan metrin päässä pönöttää asia nimeltä Jættestuen. Sinne siis. Jätintupa osoittautui rekka-auton kokoiseksi siirtolohkareeksi, joka oli jotenkin päätynyt pienempien kivien päälle. Alle jäi ryömittävä kolo, ei ihan luola mutta kuitenkin. Villiintynyt pusikko teki metsästä kieltämättä peikkomaisen.
Muutaman kymmentä askelta polkua pitkin, ja vastaan tuli pronssikautinen hauta - sen merkiksi oli nostettu pystyyn iso kivi, ilman kaiverruksia kuten oli tapana. Laivan muotoon asetellut kivet löytyivät seuraavana, ylitsekaartuvien puiden alta. Lähistöllä näkyi myös hieman uudempaa kiviaitaa ja betonibunkkerin palasia, oletettavasti toisesta maailmansodasta. En kuitenkaan lähtenyt shortseissa nokkospuskaan, olkoot siellä. Lähistöllä kohisi meri, vai oliko se maantie?
Kävelin hotellille ja ylitin tien toiselle hautapaikalle. Rujo ja rosoinen kallionkieleke, alhaalla armotta jauhavat aallot, korkeimmalla kohdalla kolme kiveä pystyssä, kuin vanhemmat ja lapsi. Katselin juuri pitkällä putkella horisonttiin, Christiansøn:in saarelle, kun pohjoisesta lähestyi repivä ääni. F-16 Falcon lähestyi matalalentoa, jatkoi rantaviivaa pitkin etelään. Varikset ja naakat saivat kohtauksen; mikä oli tuo iso lintu ja miten siitä irtosi tuollainen raakunta? Opettaisi meillekin. Kuvaa en edes yrittänyt, linssi oli siihen toivoton.
Hain Kristan, lähdimme metsästämään pyöreitä kirkkoja. Olskerista löytyi ensimmäinen, Sankt Ols Kirke, noin vuodelta 1150. Rakenne on jykevä ja tymäkän massiivinen, kirkollinen osuus tuntuu jotenkin ylimääräiseltä - päätarkoitus on ollut toimia puolustuslinnana ja turvapaikkana. Kirkkosalin yläpuolella on nimittäin kaksi kerrosta jotain ihan muuta, johon kuuluu mm. ampuma-aukkoja ja rautaristikoita. Ei sentään tykistöä, mutta keihäitä ja jousipyssyjä. Kiipesin ylös asti, vaikka oviaukko oli kameralaukun kanssa hyvin ahdas ja portaat vähintään epätasaiset. Tunnelma tornissa muistutti Olavinlinnaa, hieman pienempänä tietty. Rakennelmasta lähes mykistyneenä ja keskiaikaisesta kirkkotaiteesta kovin huvittuneena piti tietenkin saada lisää. Siispä Klemenskerin ja Årsballen kautta kohti Østerlarsia, jonka pyörökirkko on suurin ja vanhin - sekin tosin noin vuodelta 1150. Kirkkosalin seinämaalauksia 1350-luvulta ei pysty katsomaan vakavalla naamalla ja koko pytinki aiheuttaa enemmän kysymyksiä kuin mihin vastaa.
Kiipesin taas yläkerroksiin, ne olivat vielä isompia ja jykevämpiä kuin Sankt Ols Kirkessä; toisessa kerroksessa pyöreitä huoneita oli sisäkkäin kaksi, kolmannessa kolme - melkoinen työ päästä ns. loppuviholliseen käsiksi. Suippo kattohärveli on puuta ja alunperin vuodelta 1744 - sitä ennen katto oli kai tasainen ja torni muistutti shakkinappulaa.
Laskeutuessani ullakolta kolisemasta oli kirkkosaliin saapunut opas; pitkä ja luiseva, harmaa pitkä kaapu ja naruvyö, munkin tukka, kädessä sauva jonka päässä pieni risti. Se kertoi hurmaantuneelle muorisolle juttuja tanskaksi, en ymmärtänyt puoliakaan mutta yleisöön kyllä upposi - ja karisman kyllä tunnistaa, kielestä huolimatta. Poistuimme vähin äänin.
Kirkot alkoivat jo riittää - mutta ehkä kuitenkin vielä yksi? Jos ei enää isompi, niin ainakin tyylikkäämpi? Siispä kohti Nyskerin kylää ja Ny Kirkeä, tälläkin kertaa Årsbollenin läpi. Kirkko oli kuitenkin mennyt lukket jo neljältä, tunti sitten. Netissähän tällaisista ei kannata tietenkään ilmoittaa.
Pientä täydennystä Klemenskerissä, sitten kohti Rø:tä ja Gudhjemiä - jos siellä olisi vaikka vähän vähemmän turisteja. Itsehän olemme tietenkin parempia ja ylevämpiä matkailijoita, keksin ihan kohta miten ja miksi. Gudhjem oli kuitenkin edelleen yhtä nätti ja yhtä tukossa - eikä parkkipaikkaa missään, paitsi kilometrin päässä hienoista osista. Toisaalta on pieni ihme, että noin kapeita kujia saa ajaa ylipäätään ollenkaan - itse kieltäisin heti. Bisnes ei siitä kärsisi; autot kun eivät pääse pysähtymään nytkään, eikä läpiajaja mitään osta.
Kämpille ja vihapastan keittoon, toki paikallisen DagliBrugsenin kautta. Näin olutharrastajana ihmettelen kauppojen valikoimia; joka paikasta löytyy samat perus-tuborgit sun muut carlsbergit, ja suurin osa pientuottajien valikoimistakin on samaa Willemoesista Svanekeen - mutta sitten on se yksi laatu, jota ei saa kuin vain tästä kaupasta. Ja jos sitä ei poimi mukaan nyt, ei sitä näe enää ikinä. Siksi siis poistun liikkeestä yleensä mukanani pullo tai viisi.
Vihapastaan tuli tällä kertaa ilmakuivatulla kinkulla täytettyjä ravioleja, joiden täyte näytti ja maistui lauantaimakkaralta, sekä säästäen keitettyä pastakastiketta. Tomaatin kirpeä vihavuus nimittäin vaihtuu riittävän keittämisen jälkeen mehukkaaksi täyteläisyydeksi - tämä kastike ei ollut ylittänyt rajaa ihan täysin. Pieneksi lisämausteeksi vesi ei ottanut kiehuakseen, vaikka levy oli kutosella; induktiotaso on vanhan ajan kuukkailijalle outo - se nimittäin meni lähes yhdelletoista. HipIailukytkimet eivät vaan tahtoneet ottaa käskyjä vastaan.
Vihapasta onnistui lopulta, eli määritelmän mukaisesti se epäonnistui - tuli aivan syötävää kamaa, eikä jäänyt tähteitä. Rakkaudella sitä ei kuitenkaan valmistettu, se on selvää.
Huomenna jää Bornholm taa, siirrymme Manner-Tanskaan. Lautta tosin lähtee vasta viideltä, eli aika paljon ehtii vielä. Ehkä joku pyöreä kirkko? Tai Bornholmstårnet, jossa kuunneltiin tankkien keskinäistä radioliikennettä, kun panssarit vyöryivät Prahaan 1968. Miten? Kiinnostaisi tietää, ehkä museossa kertoisivat.
Horisontissa siintää jotain.
