Skovsgårde, Tanska, 7. syyskuuta 2022

Aamulla reppu autoon ja se oli oikeastaan siinä - ei tarvinnut liikoja pakkailla. Kämppä itsessään osoittautui paljon kivemmaksi ja sievemmäksi näin päivänvalossa, ikkunasta näkyvä puutarhakin kukoisti kuivasta kesästä huolimatta - siellä kasvoi jopa humalaa.

Pieni kiertoajelu Køgessä, nättiä oli mutta samalla jotenkin ronskimpaa ja krouvimpaa - ei niin pikkusievää kuin pienemmissä paikoissa. Oltiin selkeästi mantereen puolella, vaikkakin isolla saarella - ja Kööpenhaminan vaikutuspiirissä. Øresundståg, tuo sillan ylittävä ja rumista mustista kumihuulista tunnettu juna, ajaa näköjään tänne asti.

Keskustalabyrintin päästä löytyi parkkipaikka, kaupungin vanhimman talon edestä. Katedraali bongattiin, samoin monia hyvin vanhoja ja hyvin vinoja rakennuksia. Seinät pullistelivat sisään ja ulos, ikkunoiden joskus suora rivi lenkotti suuntaan ja toiseen, joskus kolmanteenkin. Ei tuollaisen rakenteen ole tarkoitus kestää satoja vuosia, mutta ehkä sille ei ole kerrottu. Paikka vastasi hyvin muistoihin ensimmäiseltä pitkältä autolomalta, vuodelta 2013.

Pienempiä teitä kohti Iso-Beltin siltaa, se moottoritie on jo riittävän monta kertaa nähty. Skippasimme trelleborgin eli viikinkiaikaisen ympyrälinnoituksen Slagelsessa, tuskinpa sielläkään olisi muuta kuin maavalleja ja opastaulu. Maailmanmatkaajan elkeet alkavat tulla esiin, enää ei ihnetellä jokaista erimerkkistä katuvaloa. Pilvet roikkuivat alhaalla ja harmaina, vaan eivät sataneet, lämpöä noin 20°C ja jotenkin hiostava tunnelma. Maistelin lauttaevääksi ostettuja hunajapaahdettuja suolapähkinöitä, ai että ne olivatkin addiktiivisen hyviä.

Silta oli ja meni, sen kokoa ei osaa hahmottaa vaikka on itse paikalla - tarvitaan vähintään mittakaava-auto, joka sekin näyttää heti lelulta. Eikä ihme: tie nousee parhaimmillaan 65:n metrin korkeuteen, pilarit taas ovat 254m korkeat. Noin 200 metriä betonia ihan läheltä nähtynä saattaa tosiaan tuntua hieman korkealta. Odensen ohi, kohti Bogensea - aikaa oli, suunnitelmia ei. Kävimme mittailemassa katseella Manneken pissin kopiota, sen ympärille oli ryhmitelty paikallisen ruusunkasvatuskilpailun parhaimmisto. Kuuminta hottia näytti olevan liukuväri, reunoilla eri kuin keskellä. Suosikkini oli keltaisesta punaiseen feidaituva, se näytti räjähdykseltä sarjakuvassa ja jäi enemmän mieleen kuin pikku patsas, vaikka pissiväkin.

Satamassa, ylikokoisten ja alikäytettyjen huvijahtien seassa, kohtasimme oudon näyn: merilokin syömässä mäkkäriroskien sijasta meren antimia. Se seisoi korkealla katolla, pudotti nokastaan sinisimpukan - ja kun kuori räsähti asfalttiin, leijui lintumme alas nokkimaan maukkaat ja takuulla tuoreet proteiinipalat. Lokkimaisten huutojen jälkeen se suuntasi takaisin merelle, me taas jouduimme väistämään kalatrukkia ajavaa satamareiskaa.

Pitkästä aikaa musiikkia, kylläpä kuulostaa rokkenroll hyvältä maalaismaisemassa, etenkin isommalla pensselillä maalattu. Bogense - Skovby - Holse - Brenderup - Højerup - Båring - Blanke - Kustrup - Middelfart. Vähitellen oudompinimisten paikkojen läpi kohti saaren reunaa ja seuraavaa siltaa - vaan ei kuitenkaan sen yli - ja kaikista maailman paikoista Burger Kingiin. No, jostain on säästettävä ja ulkona syöminen on Tanskassa melko tyyristä. Ikkunasta olisi näkynyt sillalle, mutta joku on rakentanut väliin tylsän huoltoaseman. Saimme kuitenkin seurata, miten toimii autokaista ravintolassa, jossa ei ole myyntiluukkua - täti kipittää sivuovesta ruskean paperikassin kanssa, säässä kuin säässä.

Middelfartin keskusta ei ollut kovinkaan kiintoisa, uudistetulta satama-alueelta löysimme sentään hyvän näkymän sillalle ja kerrankin puhuttelevaa julkista taidetta, joka ei ollut kädenlämpöistä ja kaikkia miellyttävää. Kuvakommenteissa lisää, mutta mainittakoon pystyynnostettu sika poplarissa ja kaasuputken lävistämä, ilmassa killuva jääkarhu, luonnollista kokoa - pronssiin valettuina, tietenkin.

Alkoi sataa, kuten oli koko päivän uhannut. Middelfartin vanha osa oli autoilta kielletty, ja hyvä niin, mutta jäi nyt näkemättä - varmasti kokemisen arvoinen ja kuvauksellinen, mutta tuskinpa kuitenkaan top kympissä millään listalla.

Indslevin, Fjellstedin, Fjellerupin ja mahdollisesti Billesbøllen kautta kohti Berliniä, perähikiää ja majoitusta. Paikan nimi on Rosenlund B&B ja se sijaitsee keskellä peltoa, vanhassa maatalossa, jonka rakennukset sulkevat pihan kolmelta sivulta. Perinteistä, tyylikästä ja sievää, ristikkorakennetta ja matalia räystäitä, sisällä hieman modernimpaa muttei liian - isosta remontista on niin kauan, että uusitutkin osat alkavat mennä retron puolelle. Kännykkä kuuluu hädin tuskin, kukko ei laula ja isäntä kehotti pitämään ovia kiinni, etteivät kissat tunge sisälle. Vielä ei ole näkynyt.

Maasto on kumpuilevaa, enimmäkseen peltoa, pieniä lehtimetsän palasia siellä täällä - kuten koko Fynin saari tähän mennessä. Satoi enemmän ja vähemmän, horisontti lupaili kirkkaampaa muttei lunastanut kuin hetkeksi kerrallaan. Ajoimme Harndruppiin kaupoille.

Takaisin tullessa parkkipaikka oli melkein täynnä, yhteisissä tiloissa pyöri puolalaisia reiskoja huomiovaatteissa. Ne kokkasivat jotain outoa ja jättivät jälkeensä sotkun - jääkaappi suorastaan pursui, sai olla melkoinen tetrismestari että sai omansa kylmään. Isäntä kävi puhumassa meille tanskaa, ymmärsimme muttemme osanneet vastata. Ainakaan heti en myöntänyt olevani Frank-fani eli Bonderøvenin harras katsoja.

Huomenna on tarkoitus ajella Fynin etelärannikkoa, ehkä jopa Langelandiin asti. Matkalle mahtunee ainakin jokunen panimokauppa, ja saapa nähdä mitä muuta. Kuullaan taas.