Altefähr, Rügen, Saksa, 13. syyskuuta 2022

Kylmä ja sateinen aamu. Söin kostoksi romanisalaattia, siinä on kinkkua ja kauden viihanneksia suikaleina, ankarassa etikassa - eli juuri sopivaa kermaisen mandariinirahkan ja lebkuchenien eli paksujen, pehmeiden piparien kanssa. Joulujutut ovat tulleet jo kauppoihin, ainakin osittain - ja ennen kuin arvaatkaan, on juhannus.

Aamiaisen aikana pilvet hälvenivät, aurinko alkoi paistaa ja lämpötila kohosi viitisen astetta - siihen tämän matkan normaaliin. Tuuli navakasti, pilviä vietiin itäänpäin hyvää vauhtia. Renkaassa oli yhä ilmaa, vaikka silmällä jo näki ettei tarpeeksi. Ensimmäinen pysähdys oli siis Shellillä.

Stralsundin kaupunkiin tutustumaan, Danholmenin saaren kautta - sieltä kulkee vanhempi ja matalampi nostosilta, jota myös junat käyttävät. Kaupunki on hansakaupunki ja se on joskus ollut paljonkin laajempi - molemmat katedraalit ja raatihuone tuntuvat kohtuuttoman isoilta. Pärähdimme tuurilla toisen kirkon pihaan, löysin heti vapaan ruudun, ja maksuautomaatilla vanhempi herra tarjosi lippuaan - oli juuri lähdössä ja siinä vielä puoli tuntia jäljellä. Eipä siinä valittamista.

Kiersimme kirkon, mittailimme katuja. Kujat olivat kapeita, kuten talotkin, monet punatiilisiä kuten Lyypekissä. Entinen vauraus näkyi, kuten myös myöhemmät, laihemmat vuodet - osa rakennuskannasta kaipasi remonttia, osa jopa moukaria ja täryporaa. Itä-Saksan vaikutuskin erottui, siellä täällä vilahteli tutuista betonielementeistä laadittuja kopioita. Ei sentään niin härskisti kuin Berliinin Nikolaiviertelissä, mutta kuitenkin.

Parkkiaikaa jäljellä noin seitsemän minuuttia - pitäisikö käydä katedraalissa ihan sisällä? No, miksipä ei. Kokeilin ovea, josta hetki sitten tuli ihmisiä. Se ei hievahtanutkaan. Yritin uudestaan, ei mitään. Tämän täyttyy olla merkki, ei rienaajia pyhille paikoille, totesin ja nykäisin vielä kerran ihan tosissaan. Nyt se aukesi, melkoisen ujelluksen ja vihellyksen saattelemana; sisäinen ylipaine imi ovea kiinni melkoisella voimalla. Sisällä alttaritaulu oli pressun peitossa ja kulku muutenkin rajoitettua - mahtipontisesti koristellut urut sentään näkyivät, kuin myös kullalla ja liiankin ilmeikkäillä veistoksilla silatut ylhäisön aitiopaikat. Niistä olisi riittänyt huumoria loppuviikoksi, vaan aika oli jo täysi.

Kirkolta raatihuoneelle - ja koska mukulakivet eivät innostaneet, autolla. Seurasi perusteellista pyöritystä yksisuuntaisten pikkukujien viidakossa; ihme, että siellä sai ylipäätään ajaa. Seurailimme kaupunginmuuria, se näytti olevan vanhalla paikallaan mutta kovin tuoreelta noin muuten; tiilet olivat liian hyväkuntoisia ja tasalaatuisia, saumat täsmälleen samanpaksuisia ja laserintarkasti vaaterissa. Torille ei saanut ajaa, mikä oli toisaalta hyvä. Löysin uusiomuurista parkkihallin, jätimme kuoriaisen sinne - uloskäynti kulki vanhan muurin perustusten poikki.

Torille ja tarpeettoman massiiviselle raatihuoneelle oli ehkä korttelin matka, meininki muuten hyvin samanlainen - poissa olivat Wismarin ruotsi-intoilu ja Kielin ylikorostettu merellisyys. Raatihuoneentoria reunustivat ravintolat ja kahvilat, kuten kuuluukin, sekä tietysti kaupungin vanhin apteekki, Ratsapoteket. Tämä tosin taisi olla vuodelta 1994, mutta kuitenkin.

Raatihuoneen pyöreä torni oli lähes korkeampi kuin viereisen kirkon, mahtipontisuutta oli korostettu vielä feikkifasadilla kuin villissä lännessä ikään - julkisivun takana ei ollut läheskään niin korkeaa taloa. Korkea se olisi ollut silti, puolikkaanakin. Torilla veivasi joku kehnohko trubaduuri, biiseissä vaihtelivat sanat mutta soinnut tuntuivat pysyvän koko ajan samoina. Joko setti oli hienosti rakennettu, tai sitten mutkat vedettiin todella suoriksi.

Meidät ajettiin pois terassilaatikon päältä istumasta - muita maksuttomia penkkejä ei ollut. Pyh. Krista sanoi menevänsä johonkin kahvilaan, johonkin TOISEEN kahvilaan hetkeksi, että kierrä sinä vaan. Ja minähän kiersin. Raatihuoneen viereisen kirkon ulkoseinissä näkyi olevan hienoja puuveistoksia, mutta katu oli suljettu remontin takia. Ei taaskaan taidevandalismia, höh. Kuvasin omahyväistä enkeliä jollain toisella kujalla, kun puhelin soi: täällä on schnitzel tarjouksessa, otatko? Tuskin koskaan sanon korppujauhokuorrutukselle ei.

Pari kuvauksellista pikkukujaa kuvattuani saavuin pöytään melkeinpä yhtä aikaa leikkeeni kanssa. Hienoa. Hyvää oli ruoka, vaimon fish & chipsit toisin vielä paremmat - ja isommat ja halvemmat. Tasan ei käy, mikään. Torin trubaduuri oli vaihtunut viulistiksi, joka soitti nyky- ja eilispäivän hittejä taustanauhan päälle. Hankaluutena tässä oli se, että niin kovin monessa biisissä on samankaltainen sointukulku, joka johtaa samankaltaiseen melodiaan - ilman sanoja ja ylituotettua soundia on vaikea erottaa mikä viisu on kyseessä. Cranberriesin Zombiesta ja Despacitosta saisi hyvän mash-upin, sen opin tänään kun en meinannut erottaa kumpaa vedetään. Laskun saaminen olikin sitten ihan eri show; sitä sai pyytää kahteen kertaan, odottaa turhaan yli puoli tuntia - ja kolmannelta tarjoilijalta sen sai alle minuutissa. Aina sama juttu. Juoksulounas jo välkehti mielessä, mutta vaimo kepittää vielä toistaiseksi hieman hitaasti.

Aika oli täysi, siispä rengasbisnes kuntoon ja kohti kaukaisinta rantaa. Korjaamolla kohtasimme kuitenkin hermostuneen reiskan: tilattu uusi vanne ja rengas eivät sitten ikinä saapuneet. Puheluita sinkoili sinne tänne, tavarantoimittajille ja alihankkijoille kerrottiin mitä mieltä tällaisesta oltiin - vaan ei auttanut. Joko tulisimme takaisin huomenna kello neljä, tai saisimme rahat takaisin. Oli pakko ottaa rahat, lautta Ruotsiin kun lähtisi jo kahdeltatoista. Saakutti.

Kämpille miettimään, ilmantäytön kautta. Purin takakontista noin tuhat olutpulloa pikku nyssäköissä, erinäisiä suklaita ja karkkeja, seitsemän hautakynttilää, kaksi rikkinäistä sadeviittaa ja yhden varjon, pienen puutarhalapion ja kuokan, kassillisen huomioliivejä, kahdet nahkahanskat, rengasavaimen, ensiapulaukun, puolikkaan paperikassin, tulitikut ja kourallisen vanhoja kassakuitteja. Nostin mattoa, sen alta paljastui vararenkaan kokoinen pyöreä kolo, johon oli aseteltu styroksipidikkeeseen pullo paikka-ainetta ja tupakansytyttimestä virtaa ottava kompressori. Rengas ja tunkki siis OLISIVAT MAHTUNEET! You bastards.

Järkevä ihminen olisi tässä kohdassa kiivennyt yläkertaan syömään ja lepäämään, vaan en kyllä ala sellaiseen - heitin vastuullisuuden ikkunasta, sillä nyt on loma ja kerrankin aika kokea. Halusin nähdä auringonlaskun rannalla ja se onnistuisi täällä kyllä. Siispä auto kohti Bergen auf Rügeniä ja sitten Lietzovia, jota edeltävältä kapealta kannakselta avautui melko hyvä näkymä luoteeseen yli matalan lahden - kalastushenkilö näytti kävelevän vetten päällä kuin jeesus. Sagardin kautta Gloween, ohi dinosauruspuiston - saaren suurimman, ne mainostivat, mikä herätti kysymyksen: onko niitä muka toinenkin? Glowen ja Breegen välinen kannas näyttää kartassa kapealta kuin Punkaharju, mutta on oikeasti useita satoja metrejä leveä. Parkkipaikkojakin oli, vaan erämaavaellus dyynihiekkapohjaisessa pimenevässä männikössä ei oikein inspiroinut. Ajoin Breegen satamaan, se oli auringonlaskuun nähden väärällä puolella. Bensakin uhkasi ehtyä ja rengas huuteli lisää ilmaa. Pelkkää voittoa, tämä matka.

Navi huomasi yhden bensiksen Altenkirchenissä, se menisi kiinni vartin päästä, matka-aika 7min. Sinne! Suunnistaja unohti kuitenkin kertoa, että lähes koko matka oli päällystetty huonosti ladotuilla, DDR:n aikaisilla mukulakivillä. Tärinä nousi sellaiselle tasolle, että renkaan kestäminen ehjänä ja vanteella oli pieni ihme. Bensa maksoi 2.05 - ilmaa sai ilmaiseksi. Taivas ehti jo tummua, oli siis käännyttävä takaisin ja myönnettävä tappio.

Musiikki soimaan ja ikkuna auki, jotain mahtipontista progea - nyt tarvittiin pitkiä kaaria. Katuvaloja täällä ei liiemmin ole, edes taajamissa; sai siis nautiskella pimeistä pikkuteistä. Mikäs sen parempaa kuin kruisailla lämpimässä illassa, hyvä musa sopivan kovalla.

Pohjoismaiset polttimot ovat kaiketi tymäkämpiä kuin täkäläiset; vähän väliä joku vastaantulija vilautti valoja, että nyt ne pitkät pois. Vastasin laittamalla ne päälle, että kyllä ne toiset olivat vasta lyhyet. Samaa ihmettelin toki jo Öölannissa, joku homma tässä nyt on. Suuntauksenkin pitäisi olla kohdallaan, katsastuksesta pari kuukautta.

Huomenna tosiaan Ruotsiin, seuraa paikka-aineen tahaton kestotesti - vaihtoehtoakaan kun ei oikein ole.