Tukholma, Ruotsi, 15. syyskuuta 2022

Harmaa ja tihkuinen aamu, ensi kertaa piti vetää huppari päälle roskia viedessä. Kämpän ohjeistuksessa neuvottiin, että roskat pitää tosiaan viedä roskakatokseen, jonka tunnistaa siitä että se on katos ja siellä on roskia. Juum. Paketoimme asiat niin, että matkalaukun sai jättää autoon ja ottaa laivalle pelkän repun. Sitten pieni kierros Växjön keskustassa, josko sieltä sittenkin löytyisi jotain kiintoisaa. Ei löytynyt, paikka muistuttaa Hämeenlinnaa ja etenkin Lahtea - esimerkkeinä vaikkapa kekseliäät kaupunginosat Norra ja Söder-öster.

Suosimme pieniä teitä kun etenimme pohjoiseen, rengas kun ei antanut ajaa yli kahdeksaakymppiä täristämättä ikävästi. Säätilaa muuttui onneksi pian, kirkastui ja lämpenikin hieman. Vetlandan kautta Eksjöhön, maisema alkuun tylsää ja tasaista, myöhemmin onneksi kumpuilevaa ja pienten järvien täplittämää. Eksjö olikin odottamaton helmi, vanha puutalokeskusta kanavan rannoilla oli säilynyt lähes koskemattomana vuosisatoja. Todella idyllistä, eikä turistilaumoja missään. Lähistöllä on kuulemma kaksi muutakin puutalokaupunkia, pitää muistaa tämä.

Eteenpäin, pieni kauppatäydennys Tranåsissa - ei ollut ihan ruma paikka sekään. Jostain syystä ostin outoja tuliaissipsejä ja kummallisia limuja jo nyt, vaikka tarkoitus oli pysähtyä vielä Tukholman päässä. Hyvin keksitty, näin jälkikäteen mietittynä.

Kohti Alvastran luostarinraunioita ja Vätternin rantaa. Käskettäessä välttämään isoja teitä navigaattori vetäisi varsinaisen ässän hihastaan ja ajatti meidät niin pienille hiekkapoluille, etten löydä niitä kartasta. Kivan näköistä seutua, mutta tällä vauhdilla emme ehtisi Tukholmaan illaksi, tai välttämättä edes aamuksi. Tuntematon tie, sanoi navi. Alitimme sitä pitkin E4:n ja pysähdyimme pienen lammen rantaan imeskelemään eväitä, kuten grillattuja kanankoipia. Fiksu valinta autossa syötäväksi, huomasin. (ja näin hyvillä koordinaateilla paikka varmasti löytyy...) [Löytyi! Sättradammen oli lammen nimi.]

Tranås - Hårkrankeryd - Rödjesjön - Trehörna - Ekeberg - Lilla Sandkulla - Sättradammen - Ingvaldstorp - Rök - Tjugby - Heda - Alvastra Kloster. Siitä vaan seurailemaan.

Alvastran luostari oli pienempi ja huonompikuntoinen kuin oletin - ihan näkemisen arvoinen kyllä silti. Melko suuri osa rakennuksista oli olemassa enää muutaman tiilen korkuisina seinänpätkinä. Sain holvikaarista ja tyhjistä ikkuna-aukoista aivan kelvollisia otoksiakin, kunhan kirjaimellinen bussilastillinen mummoja ensin hieman hälveni. Opastaulusta luin, että luostarin toiminta loppui reformaatioon ja maiden isojakoon - niitä ennen läänitykset olivat kattaneet hyvän palan eteläistä Ruotsia. Viereinen maatila siirtyi ensin kruunulle ja sitten yksityistettiin, se oli toiminnassa yhä - lehmät huusivat navetassa innoissaan, oli kai ruoka-aika lähellä.

Autolla kohtasin huolestuneen oloisen vaimon; kello oli sijaintiin nähden liian paljon, ts. matkaa kohteeseen liikaa aikaan nähden. Oli siis laitettava ajohousut jalkaan. Emme pysähtyneet Röks stenin kohdalla, vaikka viisi minuuttia olisi kai jostain löytynyt - jäi nekin riimut näkemättä. Maisema oli muuten oudon iso ja laaja, kuin olisimme olleet jossain korkealla.

Paikatulla renkaalla ei saisi ajaa yli 80 kilometriä tunnissa, ja sen se kertoi kyllä ihan itsekin, täristämällä. Nyt oli kuitenkin tosi kyseessä, ajolähtötilanne ja tupla tai kuitti - käännyin siis moottoritielle ja polkaisin kunnolla. Tärinä voimistui ensin vauhdin mukana, mutta tasaantui sitten ja väheni satasen kohdalla kevyeksi hytinäksi. Tätä olisi pitänyt testata aiemmin. Riemu laantui kuitenkin hetkessä: kuului vaativa piipitys ja syttyi keltainen valo. Muuttuneen rengaspaineen varoitus! Ääk! No ei, ihan tavallinen bensavalo vaan. Vielä 100 km kantamaa jäljellä.

Siispä seuraavalle huoltikselle. Paikka oli joskus ollut iso ja kukoistava, nyttemmin käytössä pelkkä kylmäasema - eikä sekään toiminut rahalla tai kortilla, vaan jollakin aseman omalla nettisovelluksella. En kysynyt olisiko heillä ehkä tunkkia, vaan karautin seuraavaa kohti. Auton valituksen vaimensimme kääntämällä rokkia kovemmalle, kuten on vastuullista ja aikuista. Seuraavalle bensikselle ei ollut onneksi pitkä matka ja hintakin oli ihan sopiva, joskaan ei halvin mahdollinen - noin 1.80 euroa per litra. Mainittakoon, että tankkauspistoolin sai lukittua päälle - ei tarvinnut puristaa rystyset valkoisina koko aikaa.

250 kilometriä Tukholmaan, aikaa kaksi ja puoli tuntia - että jos ajaa satasta koko matkan, ehtii helposti. Eihän siinä, raskaampaa musiikkia koneeseen ja jalka lähemmäs lattiaa. Jo alkoi maisema vaihtua, Mjölbyn ja Mantorpin jälkeen Linköping, Norrköping, Nyköping, Hölö ja Mörkö, Södertälje, Kungens Kurva - ja kohta oltiinkin jo keskustatunnelin ruuhkassa. Satamaan kaarsimme tuntia ennen lähtöä, eli aikaa jäi reilusti - ja laivaankin pääsi ajamaan melkeinpä heti.

Hytti ei ollut valmis, painuin kannelle kuvailemaan. Aurinko ehti jo laskea, mutta tummat pilvet kaupungin yllä ja lähes tyynestä vedestä heijastuvat huvipuiston valot, kyllähän niissäkin riitti katseltavaa. Kuvasin vielä pitkään lähdön jälkeenkin, valo vain loppui kesken. Tuuli oli viileä, vaan ei missään nimessä kylmä, hupparilla pärjäsi hyvin. Jaa, kuka haluaa pitkittää? En kai?

Mutta entä mitä nyt? Loma loppuu saatana, pitää mennä töihin. Miten siellä käytiin? Kuka nyt hölisee miedosti viihdyttäviä joutavuuksia syötteeseenne? Rahat vai kolmipyörä? Kumpi valmistuu ensin, tämän reissun kuvat vai edellisen keskeneräiset kuvatekstit? Saammeko koskaan tietää? Näihin tunnelmiin. Ja takaisin studioon!