Lauantai, 4. toukokuuta 2024, Vaggeryd, Ruotsi

Auringon noustessa, juuri ennen saapumista, napsin pari kuvaa kannelta. Meri oli aivan tyyni, lokit kirkuivat ja ilma tuoksui suolaiselta - tai niin luulisin, sillä petrokemian löyhähdys leijui yhä vetten päällä. Se tuli siis laivasta. Sehän on hieno homma se.

Autokansikooma kesti tällä kertaa yllättävän vähän aikaa, pääsimme alle puolen tunnin jumittamisen jälkeen tien päälle. Tie tosin on todella tylsä, keskikaiteellinen, pitkä ja suora. Ohituskaistojen kohdalla jono etenee suurinta sallittua, niiden välillä tasaista kahdeksaakymppiä - ja tätä kestää Tukholmaan asti. Ilma oli kuulas ja sopivan viileä, puissa ei vielä lehtiä, hevoset ulkona mutta lehmät vielä sisällä. Eväsleivät maistuivat ja kylmä kola kelpasi. Ensimmäinen jäätelötauko vähän ennen Tukholmaa, seuraava pysähdys bensalle keskustatunnelin jälkeen siinä Scanian tehtaan kohdalla - ja melkein heti perään legendaarisessa Tuppen-tienvarsisyöttölässä, jonka kohdalla tosin oli pelkkä reikä maassa. Väsymys alkoi painaa, eikä kello ollut vielä oikein mitään.

Oletko koskaan käynyt Nyköpingissä, kysyi Krista. En ollut, joten koukkasimme pois E4:ltä ja ajoimme sen läpi. Kivannäköinen paikka, vanha ja perinteisen oloinen. Löytyi pienehkö linnoitus, jonka vallihautaan hanhet juuri laskeutuivat - ja vähän matkan päästä punamultaisia satamamakasiineja riveittäin. Varsin sievää ja viehättävää - täällä voisi hyvin pitää yhen yötauon, totesimme. Ruotsalaiset miettivät myös viihtyisyyttä pelkän käytännölisyyden sijaan; meilläpäin sellainen on turhaa pröystäilyä, tuhlausta, ja lama-aika ikuinen.

Ja koska emme olleet käyneet myöskään Norrköpingissä, joka sijaitsee loogisesti Nyköpingistä 60 kilometriä lounaaseen, kiertelimme seuraavaksi siellä. Tämä olikin paljon isompi paikka, siellä kulkee jopa raitiovaunu. Keskustasa on joskus ollut paljon teollisuutta, paikka muistutti jotenkin Tamperetta - ei vähiten siksi, että virtaavaa vettä loinotti vähän joka paikassa; uomissa, kouruissa, kanavissa. Ja siksi, että entiset teollisuuslaitokset oli muutettu asunnoiksi, joihin sinulla ei tule ikinä olemaan varaa. Pysäköin parkkitaloon lähes ytimessä, noin kahdella eurolla tunnniksi, ja kiertelin vesiaiheita hetken. Auringossa alkoi tulla jo lähes kuuma. Harmikseni huomasin vasta poislähtiessä, että se kaikkein hienoin kohta olisi ollut korttelin päässä toiseen suuntaan. No, tänne on palattava, tuumi myös Krista, joka oli jäänyt parkkihallin viileään odottelemaan. Hänellä oli ollut musiikillinen kohtaaminen tuntemattoman kanssa; joku urpo luukutti autossaan paskaa poppia liian kovalla, josta suivaantuneena kätevä vaimo käänsi puhelimen räkivästä kaiuttimesta punkin täysille. Pölyn laskeuduttua oli taas hiljaista. Palasimme E4:lle siinä kohdassa missä on nostettu Saabin lentokoneita tikunnokkaan. Tunnistin Viggenin, Gripenin, Drakenin, Tunnanin ja Saphirin - muutama muu jäi hämärän peittoon. Joo, tänne uudestaan.

Skippasimme ainakin Söderköpingin ja ehkä pari muuta - seuraavana vuorossa Linköping. Taas vanha ja viihtyisä, historiaa täynnä - ja tietenkin vesiaiheita, vanhoja lehtipuita ja viihtyisiä puistoja. Tulppaanit kukkivat, samoin narsissit ja valkovuokot - kevät on kai täälläkin myöhässä ja aikatauluissaan muutenkin sekaisin. Katedraalia sanoivat näkemisen arvoiseksi, ajoin melkein pihaan asti ja parkkeerasin taas kahdella eurolla tunniksi. Hyvä hinta. Kirkko oli tosiaan sisältä mahtava, täynnä naivistisen pökälemäistä keskiaikaista kirkkotaidetta - mm. perunan näköisiä pääkalloja ja eläimiä joista ei tiedä onko kyseessä kissa vai hevonen. Kaiken kruunasi urkuja revittelevän tädin esitys, joka oli joko todella huonosti soitettu tai sitten kummallisesti sävelletty: ihan kuin sävellajeja ei olisi olemassa tai harmonisuudella ei olisi väliä. Kuin kissa kävelisi koskettimilla, sanoi keskikokoinen veljeni, nauhoitusta pätkän kuultuaan. Ole siinä sitten vakavalla mielellä, kun tämän hetkellisesti tavallisen mutta äkisti kummaksi äityvän äänimassan lisäksi seiniltä tuijottavat NE hahmot - keskiaikaisten tekeleiden lisäksi oli toki realistisempaa ja esittävämpää taidetta, mutta niillekin oli jostain siunaantunut erikoisia tai sopimattomia ilmeitä. Poistuimme naurua pidätellen ja elähtyneinä; uskonnollisia emme ole, mutta vanhoilla kirkoilla on useinkin tietty vaikutus.

Mantorpin kiihdytysautoradan ohi, kohti Mjölbytä ja Max-purilaismestaa. Käännyin epähuomiossa yhtä liittymää liian aikaisin, mutta pikkuteitähän pääsee. No, sattuipa kohdalle jonkinlainen juoksutapahtuma, joka jumitti liikenteen täysin. Aloin ja huolestua, kun ohi hölkkäsi pinkki jänis, mutta sitten liikenteenohjaaja päästi meidät menemään. Hän ei tosin huomannut että auton edessä mönki vielä hieman hitaampi osallistuja, ja viittoi vihaisesti, että aja nyt. Enhän minä nyt juoksijan päälle, hyvä mies. Max löytyi onneksi nopeasti ja nälkä herkesi vaivaamasta.

Kohti Vätterniä, Grännaa ja hienoja näkymiä. Poikkesin pienemmälle teille, joka oli näköalojen takia merkitty ruskealla kukkasella. Poikkesimme tuijottamassa riimukiveä, joka jäi eräällä toisella reissulla väliin, kun tuli äkillinen kiire satamaan - huomasimme silloin olevamme tunnin jäljessä aikataulusta juuri näillä main. Kylän nimi on Rök ja kivi siis röksten - se on asemoitu kirkon pihalle, ettei homma menisi ihan pakanalliseksi. Epäselväksi jäi, mitä siinä luki: infotaulu oli perusteellinen mutta ruotsinkielinen - ja lyhennelmä saksaksi. Englanniksi todettiin vain, että tervetuloa, tätä paikkaa hallinnoi muinaismuistovirasto. No sehän on sitten kiva. Kaikkihan toki ruotsia osaavat, mutta runollista muinaisruotsiakin?

Rökistä Ödeshögin kautta rantaan ja pienempää tietä kohti Grännaa. Nämä seudut ovat aina viehättäneet, emme oikein tiedä miksi. Sinisen kaikissa sävyissä kiiltelevässä järvessä ja sen keskellä pitkulaisena makaavassa saaressa on jotain erityistä - eikä Grännakaan huono ole, kaikesta turistisuudestaan huolimatta. Vähän ennen taajamaa käännyin vielä pienemmälle tielle, kohti Kleveniä, ylös mäkeä hienolle näköalapaikalle. Läheisessä talossa olimme yötä yhdellä toisella reissulla. Valo oli hetken aikaa mahtava, mutta vaihtui nopeasti latteaksi - järven toisella laidalla satoi jo. Katselin lautan hidasta menoa kohti Visingsön saarta, sinertävässä usvassa.

Ehdimme Grännaan ja löysimme parkkipaikankin, mutta juuri silloin sade saavutti meidät. Se alkoi ensin vaimeana, mutta yltyi pian - kohta ei tahtonut eteensä nähdä. No, lähtivätpä ötökät tuulilasista. Enää lyhyt ajo Huskvarnan ja Jönköpingin läpi, kohti Vaggerydiä jossa kävimme kaupassa. Ruotsalaiset eineslihapullat ja perunasalaatti ovat jotain ihan muuta kuin meilläpäin, niitä on saatava. Lisäksi mukaan tarttui tietenkin hönökakaa, liian punaista pippurisalamia, port salutia, raparperi-sitruunalimonadia, karviaislimsaa, ruskistetun voin makuisia sipsejä ja muutama kakkosolut. Majoitus on keskellä metsää, pienessä mökissä, joka muistuttaa puutarhavajaa ja joita on samassa pihapiirissä monta. Sisustus on kamala, tuolista irtoavat jalat ja tuoksu on sellainen että sisällä on poltettu, joskin 30 vuotta sitten. Jääkaapissa ei ole pakastelokeroa, mutta on sulamattomia jääpaloja - ja se kylmensi kaljani puolessa tunnissa. Mahtaa viedä jokusen amppeeritunnin sähköä. No, kyllä täällä yhden yön pärjää, eikä maksanut paljoa.

Huomenna koti Tanskalaista maaseutua ja paikkaa nimeltä Klarskov. Nähdään siellä.