Sunnuntai, 5. toukokuuta 2024, Klarskov, Tanska

Aamujen aamu metsämökin tonttuna, tukka solmussa ja kalsarit oletettavasti nurinpäin: heräsin auringonpaisteeseen veden lotinaan ja kiroiluun. Krista oli käynyt suihkussa, ja välttääkseen akrobaattista astu-vessanpytyn-yli-liian-pienessä-tilassa -manööveriä (koko kylppäri oli varsinainen arkkitehtuurin mestarinäyte) päätynyt rentoon istumasuihkuun pöntöllä. Eikä siinä mitään, mutta lattille oli asennettu melko huomaamaton viitisen senttiä korkea reunus, estämään veden pääsy suihkusta vessan puolelle - eikä tällä puolella ollut viemäriä. Syntynyttä pienehköä sisäjärveä mopilla siirtäessään vaimo tuli lausuneeksi pari valittua.

Silmät ristissä ja naurua pidätellen könysin jääkaapille, joka osoittautui sittenkin pakastimeksi; kaksi energiajuomatölkkiä, onneksi sokeritonta, oli purskahtanut yön aikana ja kuorruttanut kaapin sisällön hileisellä hyhmällä. Sehän on sitten kiva. Tuotteita pyyhkiessäni ja sohjoa luututessani yhdyin hetkeksi manauskuoroon, kunnes tajusin aamiasvajeessani maistaa yhtä lihapullaa. Umpijäässä. Kaikki paitsi salami oli täysin umpijäässä. Alkoi naurattaa taas. Ruokien takaa, kaapin sisäpuolelta, löytyi vihdoin tuotekilpi. Freezer, siinä tosiaan sanottiin, eikä fridge.

Siirryimme terassille, kuulaaseen ja raikkaaseen aamuun, näykkimään kohmeisia eväitä, kuten siivutettua juustoa joka oli tullut yhdeksi taas. Linnut karjahtelivat puissa, käki kukkui taukoamatta ja sateenjälkeinen usva kiersi puunrunkoja. Läheiseltä järveltä kiirivät kurkien huudot. Oikein idyllistä, eikä edes hyttysiä vielä tähän aikaan vuodesta. Muurahaisia tosin alkoi kuhista energiajuoman perässä hälyttävää tahtia.

Kävin imeyttämässä loput vedet pyyhkeeseen, pakkasimme auton ja painuimme tietä pitkin alaspäin. E4 on näillä main vielä tavallistakin tylsempi - suora, tasainen, kaksi kaistaa suuntaansa eikä kerrassaan mitään nähtävää. Vaggeryd - där hjulen alltid snurrar on kunnan slogan, ja teollisuutta onkin jos jonkinlaista. Harmi vaan, että peltihallit näyttävät ohikulkijasta kaikki samalta - valmistui sisällä miten kiinnostavia asioita tahansa.

Vähän Laganland-hirviteemapuiston jälkeen vaihdoimme pienemmälle tielle. Matka-aika piteni noin viidellä minuutilla, mutta tienoo kävi hetkessä jännemmäksi; täällä oikeasti asui joku, ja se joku oli aika usein lievästi erikoistyyppi. Ohitimme tiluksia, jotka oli täytetty viimeistä koloa myöten milloin milläkin mielenkiinnon kohteella - oli chopper-prätkää, jenkkiutoa, moottorisahaveistosta, vanhoja mainoskylttejä ja maatalouskoneita. Eikä tosiaan mitään romuläjiä, vaan kaikki siististi aseteltuna, nurmikot ja istutukset viimeisen päälle. Kevät oli täällä alempana jo pidemmällä, lehmät ulkoilivat ja kaikki kukkivat kasvit kukkivat yhtä aikaa; voikukat, valkovuokot, kanankaalit, pajut, tuomet, luumut, omenat, kirsikat - ja jotkut tunnistamattomat puut, jotka olivat täynnä isoja räikeän pinkkejä kukkia. Melkoista tykittelyä, mehiläiset varmasti tykkäävät.

Knäredissä pysähdyimme katsomaan paikallista vanhaa vesimyllyä, sahalaitosta ja niihin liittyvää koskea. Oli vuosisataista mekaniikkaa, kuten isoja puisia hammasrattaita, nahkaisia voimansiirtohihnoja ja valta-akseleita, niin että riitti. Muutenkin oikein nätti paikka, täynnä vanhaa tavaraa ja tunnelmaa - etenkin 1800-luvun tyyliin sisustetut asuintilat viehättivät silmää ja virkistivät mieltä. Näinkin on joskus eletty, eikä mitään ole puuttunut. Samaan aikaan ulkona leijui sininen savu ja kaikui loputon pärinä ja prutke - vanhojen mopojen, prätkien ja määritelmän mukaisten moottori-pyörien kokoontumisajot olivat juuri päättymässä, tai ehkä alkamassa. Joka tapauksessa härveleillä ja etenkin niiden kuskeilla oli tarve päästä jonnekin muualle, mielellään pitkän letkan osana. Pakokaasu jää, en odota enempää, riimitteli eräskin sanoittaja kerran. Katselimme paikkoja vielä hetken, mutta henkilökunta alkoi jo vetää lappuja luukuille ja luukkuja kiinni. Tajusin vihjeen, vaikka esim. panimo jäi kokonaan käymättä - olihan sunnuntai ja kello jo puoli yksi. Kuka sitä nyt tähän aikaan enää nähtävyyttä katselisi. Matkalla huvitti paikannimi Uddared, lausuin sen päässäni Rauno Repomiehen äänellä. Uddared, siellä dummelia levidellään kivasti. Pitää varoa eddei mene silmään, ikäväsdi kirveldää jos sinne osuu vahingossa.

Pienempiä ja sitten isompia teitä kohti Helsingborgia, tuota linnoituksen mukaan nimettyä kaupunkia jossa ei ole enää jäljellä kuin yksi torni. Varustus purettiin 1800-luvun lopulla vanhanaikaisena, eikä tilalle edes rakennettu mitään. Aika surullista. Seurasin tyhmänä opasteita satamaan enkä suuntavaistoani, mokomat ajattivat vähintään peninkulman (1mil eli 10km) pituisen ketunlenkin. Ilmakin oli kääntymässä pilvisen ja harmaan puolelle. Lauttalipun sai ostaa automaatista jonottamatta, matka kestää 20 minuuttia ja lähtöjä on usein - jopa 10 minuutin välein. Painelin kannelle kuvaamaan, ilma harmaantui entisestään ja alkoi tihuuttaa. Kestohuvituksen kohde Ramlösan vesitorni jäi uusien talojen taa.

Laivan läpi kävi kohahdus ja matkustajien keskuudessa alkoi melkoinen vilinä, kun kuulutus kertoi että olemme nyt Tanskan aluevesillä. Se tarkoitti, että alkoholia sai nyt ostaa vapaasti ja mietojen ikäraja putosi kuuteentoista. Dude. Samalla myös aurinko tuli esiin. Ihmettelin lasin takaa sekä seisovaa pöytää että hienompaa ravintolaa, jossa näytti olevan katettuna kolmet eri aterimet ja kaksi viinilasia - aikaa 20 minuuttia, tulee pienehkö hoppu ehkä? Ja tästä vielä keittiön tervehdys, laittakaa vaikka taskuun. Bongasin onneksi selventävän julisteen, jossa kerrottiin, ettei laivalta ole pakko poistua - samalla lipulla saa ajaa edestakaisin vaikka koko päivän, jos siltä tuntuu - automatkustajille moinen ei toki sovi. Nyt alkoi olla ravintolassakin jotain järkeä.

Laivasta poistuminen oli viivästyä ja koko salmen aikataulu mennä solmuun, kun edellämme ollut auto ei tahtonut käynnistyä. Lähti se lopulta, varmaankin pelästyttyään lähestyvän laivareiskan ilmettä. Maissa satoi, ajelimme kuitenkin hetken Helsingørin vanhaa puolta eestaas - ristiinrastiin ei voi, kun on niin paljon yksisuuntaisia. Sade oli kuurottaista, selkeinä hetkinä löytyi kivaa katutaidetta ja hyvin tanskalaisia kaupunkinäkymiä kuvattavaksi.

Takaisin tienpäälle, ensin strandvejeniä eli paikallista kultahammasrannikkoa pitkin kohti Kööpenhaminaa. Meri oli sumun peitossa ja ranta-asumukset erityisen apeita, vettä kun tuli ihan tosissaan. Pysähdyin hetkeksi Bukkeballevej:n kohdalla ihmettelemään: meressä seisoi kaksi hahmoa polvisyvyydessä, noin viiden metrin päässä toisistaan, välillään verkko ja käsissään onkivavat. Kai sieltä jotain tarttui, flunssa edes. Louisiana jäi tällä kertaa käymättä, sää ei ollut vähääkään otollinen.

Tie vaihtui isommaksi ja sade sumuksi, kaistoja oli parhaimmillaan viisi ja liikenne rasittavan kaoottista - koko ajan sai varoa, mihin mahdottomaan koloon joku aikoo tunkea, ilman vilkkua toki, tai kuinka kovaa ylinopeutta mersulla uskaltaa ajaa ruuhkassa. Helsingin kehäteiltä tuttu minäminä-asenne on rantautunut tännekin. Ja jos meininki on tuollaista sunnuntai-iltapäivänä, miltähän näyttää neljän ruuhkassa torstaina? En välittäisi kokea.

Alkoi olla nälkä, eikä sumu helpottanut tilannetta. Toisin kuin Ruotsissa, Tanskassa ei merkitä moottoritien opasteisiin ravintoloiden tai bensa-asemien nimiä tai logoja - ne on itse tiedettävä, ja moni paikka onkin pystyttänyt korkeita Sunny Car Center -tyyppisiä mainostorneja. Onneksi kyltit on sentään saatu pidettyä kivan harmonisina - muusta visuaalisesta saasteesta viis. Oli miten oli, sakeassa sumussa kyltin ehtii nähdä vasta ajettuaan jo liittymän ohi. Tällä taktiikalla päädyin ensin tankkaamaan asemalle jonka nimi (Circle K) toi mieleen erään punkbändin ja myöhemmin hieman vastentahtoisesti syömään mäkkäriin. Sen pihalla oli monta parkkiruutua prätkille, joissa kaikissa luki MC vaan yhdessäkään ei Donalds. Mitä tuhlausta! Valitsin listalta homestyle med pebersovs -purilaisen, jonka sinäänsä erinomainen pippurisoosi oli niin voimakasta, ettei mikään muu aineosa maistunut miltään. Ei voi muuta sanoo ku hattua nostaa.

Syömingin aikana sumu oli vaihtunut auringoksi, asfalttikenttä suorastaan höyrysi. Vahvistin Kristan tekemän havainnon: ravintolassa oli harvinaisen paljon nuoria, atleettisen oloisia miehiä, joilla oli eilen kaiketi ollut tiukka jalkapäivä. Kävely oli tönkköä, portaiden nousu tuskaisen oloista - ja muutamaakin sai auttaa ylös tuolista. Erikoinen sattuma.

Tiet vaihtuivat pienemmiksi, jopa huvittavuuteen asti; kaksi autoa ei mahtuisi kohtaamaan, jos toinen ei väistäisi melkein ojan puolelle - ja rajoitus tuttu 80. Tällaisia kärrypolkuja pitkin kiisimme kumpuilevassa peltomaisemassa, josta ei puuttunut kuin pientareita reunustavat unikot. Niiden aika olisi jo, toivottavasti eivät paleltuneet. Ohitimme ensin hedelmätarhan, jonka vanhan puolet vapaasti kasvaneet puut kukoistivat jo valtoimenaan - kukinta oli vaisumpaa uudella puolella, jossa puun kaikki oksat on sidottu samaan tasoon, kuin kuvitteelliseen seinään. Jostain kumman syystä puu kasvaa tällä tavalla nopeammin, pysyy taudittomampana ja tuottaa vielä enemmän hedelmääkin. Hedelmäpuiden jälkeen saimme annoksen absurdismia - joulukuusifarmin, joka jatkui ja jatkui. Silmänkantamattomiin peltoja täynnä täsmälleen samankokoisia ja jämpteihin riveihin istutettuja kuusia. Jotenkin epätodellinen, unenomainen näky.

Kämppä Klarskovin kylässä on omakotitalon vierasosa, täkäläisittäin uusi rakennus - vain 100 vuotta vanha. Halusimme toki vanhan maatilan mustavalkoiseen ristikkotaloon, kunnon hobitinkoloon - mutta kyllä tällainen modernikin voi olla tyylikäs. Heikäläisillä kun on siihen taju. Tilaa on riittämiin, vähintään 100 neliötä - mahdumme hädin tuskin. Jotkut ratkaisut, kuten kymmenen neliön kylpyhuone, ilman ammetta mutta sohvalla, jonka tyynyissä lukee everything's gonna be alright, ovat hieman outoja - mutta ainoa oikea valittamisen aihe on jääkaappi: siinä kun ei ole pakastelokeroa. Aamuisen perusteella toki ehkä parempi niin.

Kävimme vielä pikaisesti kaupoilla läheisessä Vordingsborgissa, jonka keskustaa hallitsee punatiilinen linnanraunio. Outoa, että noinkin nuori on päästetty tuollaiseen kuntoon; jäljelllä lähinnä sortuneita muureja ja yksi ehjä torni. Palaamme aiheeseen huomenna - nyt kauppaan. Ensin vuorossa Rema 1000, halvempi ja huonompi vaihtoehto; muistuttaa lähinnä kehnoa Alepaa, jossa on hieman nuhjuinen meininki ja suppea valikoima. Kävimme myös varmuuden vuoksi Netossa, joka on kuin pienehkö, kauppiasvetoinen k-market - kalliimpi, mutta kivempi ja tarjontaa laajemmin. Muita tanskalaisia kauppaketjuja ovat ainakin Coop (osuuskauppa) ja DagliBrugsen (elanto?) sekä uudehko 365discount (Coopin halpakauppa.)

Takaisin kämpille, läpi huumaavantuoksuisten ja räikeänkeltaisten rypsipeltojen. Ulko-oven lasissa meitä odotti etana, luuli kai että tätä kautta pääsee täysihoitoon. Valitettavasti meillä on jo täyttä.

Huomenna tutustumme lähialueisiin, mitä se sitten tarkoittaakin - olemme tässä nimittäin kaksi yötä. Katsellaan mitä tapahtuu.