Maanantai, 6. toukokuuta 2024, Klarskov, Tanska

Nukuin pitkään ja hartaasti, se teki hyvää - paitsi että selkä meni jumiin. No, se tokenee kävelemällä. Aamiaiseksi nautin paikallista lounasruokaa eli leipää ja töhnää. Tapana on ostaa pieni rasiallinen majoneesipohjaista "salaattia", niitä on eri makuja, levittää sisältö muutamalle viipaleelle ja väittää sitä terveelliseksi - eipähän ainakaan tullut isosta tehtaasta valmiina. Molemmat ainesosat toki tulivat, mutta se on sivuseikka. Tästä syystä kolmioleipiä ei oikein tahdo löytää.

Oma valintani oli tällä kertaa kurrysalad med kylling, eli kuutioitua perunaa, omenaa, retiisiä, sipulia ja kanaa, keltaisessa kurkuma-jeera-majoneesissa. Hönökakan päälle levitettynä oikein hyvää. Toisella leivällä nautin takaisin viipaleiksi palautunutta port saluttia ja rullepølseä eli pippuroitua ja rullattua siankylkeä. Vähän lime-pepsiä siihen kylkeen ja kylille.

Knudshoved odde on pitkä ja kapea niemi Själlannin lounaisnurkassa. Paikka on enimmäkseen luonnonsuojelualuetta, täynnä vanhaa metsää, linturantoja ja isoja taivaita. Ja, kuten huomasimme, vapaana vaeltavaa karjaa ja suuria etanoita. Ajoin pientä ja kumpuilevaa tietä keltaisina loimuavien rypsipeltojen keskellä, ohi satunnaisten maatilojen ja pienten kivikasojen, jotka myöhemmin osoittautuivat muinaisten hautakumpujen jäljelle jääneiksi jäänteiksi. Melkein perillä jouduimme odottelemaan hetken, kun muutaman päivän ikäinen vasikka ei osannut päättää mihin suuntaan väistäisi. Hieman hirvitti ajaa pienokaisen ja sen äidin välistä, mutta onneksi molemmat osoittautuivat säyseiksi kavereiksi.

Tie päättyi pian parkkipaikkaan, jonkinlaisen vierailukeskuksen pihaan - se oli tietenkin remontissa. Parkinnasta olisi pitänyt maksaa 4 euroa mobilepayn kautta, mikä tuntui maisemiin nähden varsin kohtuulliselta. Harmi vaan, että sovellukseni ei tunnistanut annettua numeroa - ilmeisesti homma vaatisi paikillisen liittymän. Huonosta suunnittelusta saa kärsiä koko järjestö. Lisäksi olin vähällä astua autosta tullessani todella ison kotilon päälle - se ei olisi nostattanut tunnelmaa, vähääkään. Kaveria hiekalta nurmikolle siirtäessä huomasin, että sen kuori oli pahasti lohjennut. Tyyppi vaikutti kuitenkin hyvin elämänhaluiselta ja energiseltä, alkoi välittömästi järsiä ruohonkortta kovalla tarmolla. Luin netistä, että noin isot murtumat eivät parane ikinä, mutta kuoren tilkkeeksi kasvaa nahkamaista suojakudosta, joka pitää elimet sisäpuolella. Kätevää, etenkin kun heikäläisillä on kyllä verenkierto, mutta ei varsinaisesti verisuonia. Krista oli jo perustamassa etanasairaalaa, mutta kaveri ehti jo kadota korkeaan ruohoon.

Krista meni tekemään lähempää tuttavuutta lehmien kanssa, itse kävelin tietä hetken matkaa eteenpäin. Bongasin paahteisella kentällä toisenkin etanan, se oli niin tiukasti kiinni maassa etten saanut nostettua turvaan. Repiä niitä ei saa, kuori saattaa irrota ja siitä ei pitkä ura urkene, ei edes iilimatoimitaattorina. Samassa paikalle kaahasi remppamiesten pakettiauto, se väisti etanan vain senttien päästä. Seuraavalla parkkipaikalla kohtasin kartan, tuijotin sitä hetken ja tajusin, ettei tämä paikka sovi meille ainakaan tänään; matka oli pitkä, mukaan olisi tarvittu eväät ja patikkahenkeä ja vähintään puoli päivää aikaa - mitään näistä meillä ei juuri nyt ollut. Palasin takaisin kivellä istuvan vaimon luo ja kysyin oliko hän ehkä nähnyt isoa etanaa keskellä hiekkakenttää. Ai tätä vai, tätä joka matelee mun kämmenellä? Joo, näin kyllä. Tässä tarvittaisiin nyt vähän aikuismaista jämäkkyyttä.

Seurasi keskustelu asioiden järkevyydestä, logistiikasta ja muusta sellaisesta. Lopputulos oli, että vapautimme uuden ystävän takaisin luontoon, vain hieman haikein mielin. Jos olisimme nyt matkalla takaisin kotiinpäin, voisi tilanne olla eri. Ruohikosta löytyi vielä kaksi muutakin, vielä isompaa yksilöä. Tuollaiseksi ei ihan vuodessa kasveta, tuskin kahdessakaan.

Pikaisena kertauksen niille, jotka eivät ehkä tiedä: kevään -22 autolomalla poimin Etelä-Ruotsista talteen tyhjäksi luulemani kotilon. Pari viikkoa matkan jälkeen pesin sen ja muita simpukankuoria ja jätin ne kuivumaan - hetken päästä tämä heräsi eloon, mutusteli tyytyväisenä leivänmuruja tiskialtaassa. Seurasimme, ihastuimme, nimesimme sen Bismarkiksi ja hankimme käytetyn terraarion - ja vähän ennen joulua se kuoli. Marraskuussa -23 löysin sattumalta duunista tutunnäköisen kotilonkuoren, jonka jemmasin filmipurkkiin muuttohässäkän ajaksi. Jouluna pidimme yhdistetyt kinkku- ja etanavalvojaiset: sika saatettiin uuniin ja etana houkuteltiin ulos kuorestaan - ja ennen kuin liha oli edes lämmintä, oli ensimmäinen kurkunviipale jo syöty. Nimeksi sille soviteltiin Leclerciä, koska itäkeskuksen liukuportaat olivat nyt lähellä ja L'escargot Leclerc dans l'escalier - Itis I, Leclerc! kuulosti liian hyvältä ohitettavaksi. Syvällisemmän luonneanalyysin perusteella nykyinen nimi Dummkopf sopii sille paremmin - ei ole kovin välkky kaveri, mutta sitäkin suloisempi. Ja onhan tässäkin aina legendaarinen keskustelu: Dummkopf! -Was? -Nicht du!

Etanoista linnoituksiin ja leivonnaisiin. Kävimme tarkistamassa Vordingborgin linnanrauniot vielä tarkemmin, homma kun jäi eilen kesken. Ihmeen vähän on jäljellä, etenkin kun ottaa huomioon että tämä oli valtakunnan tärkein paikka ja kuninkaan asunto satojen vuosien ajan. Jopa Tanskan ensimmäiset kirjoitetut lait on annettu tiedoksi täällä - sitä ennen homma perustui kuulopuheisiin ja perimätietoon. Linnoitus oli tarkoitus kunnostaa moneen otteeseen, mutta kun hommaan ryhdyttiin toden teolla joskus 1800-luvun alussa, todettiin että työtä on liikaa ja ei kannata - edes linnan ytimestä, englanniksi stronghold tai keep, ei ollut jäljellä kuin perustukset. Yksi torni saatiin sentään restauroitua; sen nimi on gåsetornet ja sen huipulla on kultainen hanhi, hansaliiton kauppiaille kuittailua varten asennettu. En tiedä miten se liittyy, hanhenmarssi ja kultaisia munia muniva hanhi tulevat toki mieleen. Tällaisen jahkailun ja sekoilun estämiseksi ja niistä aiheutuvien lisätuhojen torjumiseksi, sekä vielä raunioitumattomien linnojen säilyttämiseksi, perustettiin paikallinen museovirasto jo silloin; gåsetornet on sen ensimmäinen suojelukohde.

Linnan piha on nykyään rehevää ruohoa ja puistoa, isoja vanhoja tammia ja muita lehtipuita. Vanhojen rakenteiden paikkoja on merkkailtu rautaisilla palikoilla ja tangoilla, viereisessä rakennuksessa pitää majaa kehuttu tanskan linnamuseo. Siellä olisi ollut kiinnostava näyttely, mutta on maanantai ja museot kiinni. Seurasimme paikallisten koirien viipotusta hetken aikaa ja painuimme sitten täydentämään olutvarantoja; saalis oli tähän mennessä kovin laiha. Se kolmas, kokkeilematta jäänyt marketti eli Quickly osoittautui isommaksi tavarataloksi, valikoimaa riitti. Krista osti mm. Faxe Kombi -limun, jonka makua ei kerrottu etukäteen, vaihtoehdot kyllä - yksi niistä oli salaatti. Aulan leipomosta valitsimme evääksi nakkipiiloja, kolme erilaista kanelsnegeliä eli lehtitaikinakierrettä kanelilla ja runsaalla sokerilla, sekä vielä berlinerin, joka on täälläpäin lehtitaikinasta tehty mutta silti uppopaistettu sokerihillomunkki. Varmaan tuhat kaloria ja joka suupalan arvoinen.

Oli tarkoitus ajaa Slagelseen asti, noin tunnin päähän, katsomaan kun siellä on ollut katutaidetapahtuma ja sen jäljiltä paljon hienoja maalauksia. Pysähdyimme kuitenkin jo Næstvedissä, koska sinäänsä mainio Starbucks triple shot espresso, joita saa noin eurolla kylmäkaapista, alkoi kiertää mahassa. Hyvä niin, koska vessaa etsiessä huomasimme että täällä on aivan riittävästi hienoa katutaidetta yhden illan tarpeisiin. Niitä kiertäessä bongasin kirkon luota ilmeisen pitkäikäisen viinikaupan - viereisen hotellin nimi kun oli hotelli viinikaupan luona. Kauppa oli jo kiinni, mutta sen ikkunasta bongasin paikallisen panimon tuotteita. Tästä innostuneena tormasin ensimmäiseen vastaantulleeseen markettiin, joka osoittautui vielä isommaksi kuin edellinen. Nyt oli valikoimaa, jopa niin, että onnistuin löytämään kaksi pulloa joita kassajärjestelmä ei tunnistanut. Tanskaa en osaa kolmea sanaa enempää, yksi niistä on kammelåsa - enkä tiedä tarkoittaako se edes mitään. Niin vain hävisi kassaltakin englannintaito, vaikka täälläpäin sitä puhuvat kaikki - ja jono senkun kasvoi. Onneksi paikalle osui melko pian joku pomo, joka käski myydä putelit kympillä kappale, että päästään eroon - niistä vai minusta, en kysynyt.

Näimme taiteista ehkä puolet, mutta sekin riitti - taso oli kova. Palasimme kämpille pieniä teitä, etana odotti yhä ulko-oven lasissa. Iltasyömiseksi oli tähteitä ja jäännöseriä sekä muutama Tuborg. Järjestelin takaluukun uudestaan, taas mahtuu. Huomenna ajetaan Berliiniin ja varsinainen lomailu voi alkaa. Jostain pitää vielä hankkia saksalainen päästötarra, niitä saa kuulemma katsastuskonttorilta alle kympillä. Tilasin sellaisen kyllä hyvissä ajoin, kotiinkuljetuksella; lupasivat toimittaa viidessä päivässä, eikä sitä ole kuulemma vielä näkynyt - ja päiviä on mennyt yli kymmenen. Aina pitää olla jotain säätämistä.

Majoitus on muuten Kastanienalléella, tosin pari korttelia Brandenburgin puolella - sielläkin on samanniminen katu, jonka hipsteritiheys saattaa olla hivenen pienempi. No, tämä tulee nähtäväksi huomenna.