Tiistai, 14. toukokuuta 2024, Berliinin kehätie, Saksa

No sepä oli virhearvio - eikä mennyt kuin koko päivä. Tarkoitus siis oli junailla kaupunkiin, hankkia filmiä ja hienoja postikortteja ja tuhlata loput rahat sekä Primarkin vaatteisiin että erilaisiin naamarasvoihin ja shamppoisiin. Suomessa ei oikein ole sellaista kauppaa kuin drogeriemarkt; sieltä saa apteekin käsikauppatavaraa, luontaistuotteita ja täysin arvalla valikoituja päivittäistuotteita. Valikoiman voi ainakin osin asettaa janalle hyvä-huono, joista huonoa ei myydä. Eli vissyvedestä ja mehusta valmistettu kuplajuoma käy, limonadi taas ei. Luomuviiniä toki saa, mutta olut on saatanasta. Viinaa ei ole, paitsi valikoituja yrttiliköörejä. Ei karkkia, mutta suklaata kyllä. Logiikan saattaa keksiä, tai sitten ei - ja toisen ketjun myymälässä se on tietenkin eri.

Harhailu sikseen. Mietimme pitkää paluumatkaa täydessä junassa, isojen kantamusten kera - ei oikein innostanut. Lähistöllä olisi muutamakin drogeriemarkt, joihin voisi ajaa - ja hei, kaupungin etelälaidalle on avattu uusi kauppakeskus, jossa on myös Primark. Sinne voi autoilla päästötarrasta välittämättä. Käydään siis ensin siellä, ehditään takaisin ennen iltapäiväruuhkaa - ja sitten kaupungille hillumaan. Arvaattekin varmaan, miten tässä kävi.

Matkan piti kestää alle tunti, mutta tietöiden ja kolereiden ja muun liikenteen takia siihen meni ainakin puolitoista. Pari kertaa navi ajatti väärään paikkaan ja kerran piti käyttää vaimo vessassa - tuossahan on huoltoasema, sinne vaan. Tie oli kuitenkin vanha reichsautobahn 1, joka olisi pitänyt bulevardisoida viimeistään 40 vuotta sitten - se on edelleen moottoritie, mutta kaupunki on kasvanut sen ympärille. Liittymät ovat siis melko erikoisia, pakon sanelemina. Huoltoasema ei siis ollutkaan ihan tuossa noin, vaan saimme kierrellä pitkin messukeskuksen rekkaparkkeja ja outoja ramppeja. Lopulta löytyi tyylipuhdas ja alkuperäinen raststätte ja tankstelle, vailla sen kummempaa brändäystä, suoraan 30-luvulta. Niiden merkkinä oli, ja on näköjään edelleen, sininen neonkirjain R tai T, ympyrän sisällä.

Bensis oli niin pieni koppi, että vessa ei mahtunut - käyttäkää raststätteä, toivotti lappu. Vaimo käski pysäköidä näkösuojaksi ja painui puskille, päässä alkoi soida se yksi M.A. Nummisen aiheeseenliittyvä biisi jonka nimen aina unohdan. Hetken kuluttua kuului iloinen hihkunta: täällä on etana! Kato, tällanen! Ja tällanen toisenlainen. Ja kolmas vielä. -Toi onkin jo valmiiksi horroksessa... -Eikä kun se pelästy, kato nyt miten söpö. Ilmoitin siirtäväni autoa, jos selkärangattomia ei palauteta luontoon nyt heti. Autiolla asfalttikentällä ei näkynyt ketään, että ei huolta - ja jos totta puhutaan, olisin itsekin kelpuuttanut uuden matkakumppanin. Toisinaan on vain oltava järkevä ja tylsä.

Kauppakeskus löytyi yllättävän pian, ajoluiska parkkitaloon vaan oli kuin 50-luvulta: todella kapea ja jyrkkä. Luulisi, että tämän jos minkä täkäläiset osaisivat suunnitella, vaan ei. Myös kerrosnumeroista oli luovuttu, auto jäi paikkaan pysäköinti vihreä B - joka ei kerro sijainnista suhteessa muihin kerroksiin yhtään mitään. Onko vihreä B punaisen A:n ylä- vai alapuolella? Sanopa se.

Primark oli onneksi ensimmäinen liike suoraan edessä, kun astuimme ulos hissistä - ainakaan ei pääse eksymään. Kauppa näytti mahtavan tyhjältä ja raikkaalta, ei jälkeäkään Alexin-liikkeen tungoskaaoksesta. Valitettavasti myös valikoima oli yhtä laiha kuin osanotto; ei oikein mitään kiinnostavaa. Vaivoin saimme yhden kassin täyteen, kun yleensä menee vähintään kolme - ja tässä oli tuliaisiakin mukana. Jono kassoille kesti silti saman ikuisuuden kuin aina.

Krista meni katselemaan erityisesti oikean kulmakarvan muotoiluun tarkoitettua vahaa ja muuta tarpeellista, itse harhailin hetken - sovimme tapaavamme autolla. Ehdin jo pelata internetin läpi, kun turhautuneen oloinen vaimo rymisteli paikalle. Tiesinkö, että on myös parkkihalli oranssi B, se kysyi. En tiennyt. Meidän auto ei ollut siellä, hän lausui - kävin kyllä tarkistamassa. Hmm. Ilmeisesti koko kauppakeskus on sekavampi kuin Lahden Trio (jossa oli muuten neljä osaa) 2000-luvulla - tai sitten Kalasaataman Redi. Päästin eksyneen lampaan sisään, karautimme yhdessä kotia kohti - ainakin korttelin verran, kunnes ruuhka taas alkoi. Kiersimme kaupungin tällä kertaa länsipuolelta, se vaati hieman lisänavigointia ja otti aikaa pari tuntia. Oli kuuma, oli jano, oli jatkuva liikenteen häiriötila - aika rasittavaa matkantekoa.

Moottoritie heitti ulos jossain kylässä, pellon laidassa. Mitä näinkään? Tuolla on vanhanaikainen tuulimylly ja riveittäin kapeita, hollantilaisia taloja. Lähempi tarkastelu osoitti, että kyseessä olikin iso, lasiseinäinen halli, jonka kylkiin talonkuvat oli teipattu - mylly taas näytti ihan oikealta. Ajoin pihaan asti. Tervetuloa Holland Parkiin, toivotti kyltti - joko nyt ollaan Lontoossa? Ei sentään, kyseessä oli jonkinlainen yhdistetty kasvihuonemyymälä, ravintola ja hoplop, muutamalla karusellilla, oudolla teemalla ja tuntuvalla pääsymaksulla. Olisin ihan mielelläni nauttinut parit frityyrit, tai edes kakkua teehuone viimeisessä murusessa - ravintoloissa oli kuitenkin lappu luukulla. Kaikkea ne keksivät, itse en ehkä olisi päätynyt juuri tähän lopputulokseen.

Lähes kotona totesimme, että kaupassa on kuitenkin käytävä - ja jos vielä syödään jotain, edes nopeaa, on kello silti kolme tuntia enemmän kuin oli tarkoitus. Ei kannata enää mennä kaupungille, kaupat sulkevat ja illalla pitää vielä pakatakin. Hienoa ajankäyttöä, hyvä me! Varmistaakseni aikataulun pettämisen kävin vielä kahdessa eri juomatukussa, etsimässä paikallisia oluita - niitä kun saa jopa meidän ääsmarketista. Vaan löytyykö täältä? Ei löydy, ei mistään. Samoin on kadonnut Beck's unfiltered, jota hankin alkumatkasta kuutiaisen ja johon kovasti tykästyin - ei löydy sitäkään. Himputti.

Ajoin kämpille, hätistimme hyttyset, kuuntelin junien kutsuvia ääniä ikkunasta ja vannoin, että vielä mä ajan edes Pankowiin dönerille. Nyt kun kirjoitan tätä aivan täynnä gnocceja pinaatti-gorgonzolakastikkeella en ole enää niin varma - kuulostaa kevyeltä kesälounaalta, vaan ei todellakaan ole. Filmikauppakin meni kiinni viisi minuuttia sitten, eli ei hätää sinnekään. Ehkä otan oluen, pakkaan auton ja mietin mistä saisi täytettä kuvaosastoon. Päivä tuntuu tavallaan menneen hukkaan, vaan onhan tässä nähty kaikenlaista; katseltu loputtomia lähiökatuja, ihmetelty kuinka pieneltä kärrypolulta voi liittyä moottoritielle, naurettu navigaattorin lausumisille, ihmetelty kadunnimiä, juteltu niitä näitä, tärkeitä ja vähemmän tärkeitä - oltu olemassa ja elossa - kai se riittää, lomalla? Jotenkin tuntuu, että aina ei - mutta jos edes tänään?

Oudoista kadunnimistä pitää ehdottomasti mainita siellä täällä esiintyvät numerokadut: Strasse 1, Strasse 14, Strasse 100 - ja myös yksityisversiot, kuten Privatstrasse 15. Näitä on ympäri kaupunkia, idässä ja lännessä, vailla mitään logiikkaa. Voisi esimerkiksi luulla, että kadun 1 ja kadun 5 välissä olisi kolme tavallista katua. Voitte arvata, onko. Muistan myös nähneeni Bulevardi A:n ja Bulevardi B:n - jotka eivät tietenkään olleet vierekkäiset eivätkä samansuuntaiset. No, mahtuuhan niitä nimiä kaupunkiin - ja jos ei, aloitetaan toinen; taas voi olla Kastanienallee.

Huomenna alkaa hidas kotimatka, ajetaan kolmisen tuntia Rügenille. Saa nähdä, mitä siellä näkee: ainakin meren, kapearaiteisia höyryjunia ja mukulakivisiä maanteitä - ja jos hyvin käy, kummallisen, mansikkateemaisen huvipuiston.