2.12.2019 Kööpenhamina, Tanska

Eilen ajoimme urhean pikku automme laivaan ja kelluimme meren yli Ruotsiin. Lähtö oli tavallista halvempi, pienellä kirjoitettu teksti kertoi syyksi "runsaasti opiskelijoita laivalla." Olihan niitä, tax freessä paikoitellen riesaksi asti, vaan eivät ne hyttiin tunkeneet.

Sushilajitelma oli varsin kelpo, vihreä tee tosin maistui vienosti misokeitolta, mutta sattuuhan sitä - keitto ei toisaalta maistunut vähääkään teeltä. No. Jouluvaloista sai kivoja kuvia ja peräbaarista tarjouskupongilla halva skumppalasin. Olisin tahtonut sen jälkeen oluen, mutta baarimikko ei ymmärtänyt tilaustani - ei suomeksi, ei ruotsiksi, englanniksi tai saksaksi. Itse olen kyllä useinkin saanut tiskiltä alkoholia rahaa vastaan, ehkä konsepti oli hänelle uusi. Onneksi vuoro vaihtui, toinen kyyppari tajusi pelkästä nyökkäyksestä.

Pakenimme huonoa trubaduuria hyttiin, telkkarista tuli joku uudenvuodenleffa, jossa oli läjäpäin isoja nimiä eikä oikein mitään ideaa. Kävin kannella, mutta aurinko oli jo laskenut. Meri höyrysi mustana pakkasessa, tuuli heitti pisaroita vaakatasossa. Ei sitä kauaa jaksanut.

Aamulla pienet juhlijat eivät olleet kyenneet raahautua aamiaiselle, oli kerrankin väljää. Kirkas taivas, pikkupakkanen, viisi senttiä lunta ja puut kuurassa, kuin sokerihuurrettuina. Oikein mukava ajokeli.

Talven ihmemaata kesti pitkään, läpi kaikkien Köpingien, Skånen rajalle asti. Brahe Husissa oli pysähdyttävä, näkymä ei pettänyt taaskaan. Tie oli sula, taivas kirkas ja suolasumu lensi - pissapojasta loppui neste jo ennen Mantorppia. Huoltiksilla myytävän nestepussukan tilavuus on muuten kolme litraa, pesunestesäiliön noin 2,90. Mahtavaa suunnittelua, kertakaikkiaan.

Matka joutui suuremmitta ongelmitta, taivas oli toisinaan kovin dramaattinen ja lehdettömät puut avasivat uusia näköaloja - välillä piti muistella, ollaanko oikealla tiellä ollenkaan. Eihän tästä olekaan ajettu edestakaisin kuin seitsemisen kertaa. Tyynet joet ja järvet, joista heijastuu kumpuileva taivas ja yllekaartuvat lumiset puut, niihin ei kyllästy. Yhtään sopivaa pysähdyspaikkaa ei tietenkään ollut, ei siis kuvia.

Ihmistankkaus suoritettiin vähän Helsingborgista etelään, paikallisessa Max-pikaruokalassa. Vertailun vuoksi testasimme epälihapihviä purilaisen välissä, sellaisen kun saa ilman lisähintaa. Maku ja koostumus eivät olleet samat kuin normaaliversiossa, mutta melko lähellä - enkä osannut sanoa, kumpi on parempi.

Syödessä oli tullut pimeä, todella pimeä. Luntakaan ei enää ollut, kirkas kuutamo ei siis auttanut. Viimeiset 50 kilometriä sai ajaa ihan tosissaan.

Malmön jälkeen the silta. Olin hankkinut liput etukäteen netistä, automatiikan piti osata lukea rekisterikilpi ja avata puomi. Voitte arvata, toimiko systeemi. No, sitten kännykkää esille, sähköposti auki, liitetiedoston avaus - ja menihän se puhelin tietenkin jumiin siinä. Oli pitkät kaksi minuuttia, mutta sain kuin sainkin näytettyä koodin kärsimättömälle ukolle pikku kopissaan. Olisi pitänyt kehua mainio tunnitussysteemi, mutta jotenkin pöllämystyin ja kiitin haukkujen sijasta.

Puhelin onneksi palautui uomiinsa ja navigoi meidät Køpikseen. Hostelli on parin korttelin päässä Tivolista, lähes Tyko Brahen planetaarion vieressä. Huone on mallia dormi, eli iso huone ja kummalliset, vanhoilta laivoilta tutut nukkumapesät, kuusi kappaletta. Vaan ei haittaa, tämä on kokonaan meidän. Auto sai jäädä alakerran parkkihalliin ja kauppakin on lähellä. Matkalla ulos huomasimme, että hostellin alabaarissa on lava ja bändikamat - ja siellä saa näköjään soittaa rumpuja, vaikkei osaisikaan. Geeh.

Kävimme hetikohta kuolaamassa kaupan valikoimaa - muutamia täkäläisiä elintarvikkeita ehtii nimittäin tulla ikävä. Makrilisalaattia ei ollut, mutta kummallisia leivänpäällistahnoja kyllä. Olutjoulukalenteri jäi vielä odottamaan.

Matkalta löysimme kaksi vanhaa kirjaa, vuoden 1900 painoksia, roskiksen päältä. Ei niitä voinut jättää yksin kylmään yöhön, vaikken tiedäkään mitä teemme kuvitetulla tanskan sanakirjalla, vanhentuneella. Kæmpe.

Hostellin yhteiskeittiössä soi lattarimusa, ihmiset tanssivat ja hölisevät, joku paistaa puoltatoista kiloa sipulisilppua. Itse paheksumme mokomaa humpuukia pimeässä nurkassa, kuten sopii.

Ehkä pieni iltapromenadi vielä, oli sangen kuvauksellista, joskin pimeää ja mustaa. Viemärinkannet höyryävät kuin Nyrokissa ikään.

Huomenna joko Tivoliin tai Nyhavnin joulumarkinoille, sään mukaan. Tu dui.