Tukholma, päivä kaksi.

Myöhäinen herätys ja hidas aamiainen - onhan sentään loma. Metrolla Slussenille ja siitä pikku lautalla Djurgårdenille, kaikki samalla lipulla. Matkakorttimeininki olisi pitänyt ottaa haltuun jo kauan sitten, ehtii nähdä paljon enemmän kun turha kävely jää pois. Ruotsin-laiva näyttää lähes merenpinnan tasolta aika massiiviselta, aallot heittävät suolapisaroita linsseihin ja lokit syövät kalaa. Sitä ei usein näe.

Maissa Gröna lundin kohdalla tunnelma on karnevalistinen, vaikkei koko paikka ole edes auki. Ihmiset vilisevät, ravintolat hälisevät ja värivaloihin ruuvataan uusia lamppuja. Skanssenin puolella vireystila laskee, kunhan on ensin noustu mäen päälle rullaportaita. Ulkomuseossa on panostettu myös työntekijöihin; kaikilla on aikakauden asut ja kaupat ovat oikeasti auki. 1850-luvun rautakaupasta saisi ostaa täsmälleen samanlaisen emaloidun suppilon, jolla vieläkin tankataan mummolan ruohonleikkuri. Kehitys kehittyy. Käymme myös maitokaupassa, sekatavarakaupassa ja 30-luvun huoneistossa. Historia on vahvasti läsnä.

Puhelinlangat väreilevät kuumuudessa, nilkat muljuvat mukulakivillä ja lapset huutavat. Pakenemme mäkeä ylös torille, jonka myyntitiskit ovat harmittavasti melkein kaikki kiinni. Löytyy kuitenkin koju, joka tarjoilee rieskatuutillisen muhjottua perunaa ja ohueksi silvottua hirvikäristystä. Aikakausi on ehkä hieman hämärä, mutta maku erinomainen. Jatkamme ohi vesimyllyn ja kirkkomaan, maatilalle, jonka aitauksessa laikukkaat maatiaissiat esittelevät pikkupossujaan. Söpöjä kuin siat pieninä.

Seuraavissa aitauksissa pitäisi olla villieläimiä, mutta Korkeasaaren kasvatteina suhtaudumme näköhavaintoijen todennäköisyyteen penseästi. Heti ensimmäisellä kuitenkin tärppää: ahma esittelee saalistaan, sitten toinen ja kolmaskin. Suomessa noita ammutaan "vahingossa" karhuina - kokoero on niin suuri, ettei erehtymisen mahdollisuutta voi olla. Sitten kohtaamme susilauman, se lekottelee raukeana ja majesteettisen ylväänä kivikossa. Isoilta koirilta ne näyttävät, eivätkä yhtään niin pelottavilta kuin naapuriaitauksen massiivinen villisikakarju, jota omat porsaatkin juoksevat karkuun. Pikkukavereilla on vauhti päällä, tanner pölisee ja riemunkiljahdukset viiltävät ilmaa kun ne kirmaavat. Saman aitauksen biisonit tuijottavat possuja hieman kyllästyneinä - lopettaisivat jo.

Ilves ei ole kotona eikä ketun aitausta löydy, mutta karhujen luona ollaan lemmenpuuhissa. Niskaa purraan, karva pölisee ja pikkulasten vanhemmat keksivät kuumeisesti vastauksia kysymyksiin, kun se kaikkein kaunein tapahtuu. "Äiti, tuo nalle yrittää tuon toisen reppuselkään!" Kyllä, poikani, aivan oikein.

Seuraavaksi hylkeitä, nuoria hirviä ja silakkaa syövä saukko. Tuo vesiemme lutrain esittelee uimataitojaan, kelluu selällään haarat auki ja katsoo paheksuen. Kojusta saamme hodarit, pöytien välissä vaeltelee kanoja kerjäämässä. Nyrpeä hienostorouva ei halua mokomia lähelleen, vaan potkaisee ilmoille kiviryöpyn. Tästä suivaantuneena päivystävä kukko on lähellä höyhentää madamen, mutta perääntyy kuitenkin valitettavasti viime hetkellä.

Alamme valua uloskäyntiä kohti, päivä on ollut pitkä. Matkan keskeyttää kuitenkin lasten eläintarha, jossa sika on saanut porsaita - eikä mikä tahansa sika, vaan minipossu. Voi hyvänen aika miten ihania pikkukinkkuja! Ne pötköttövät kylki kyljessä noin kymmenen minuuttia kerrallaan, heräävät sitten syömään ja juoksentelemaan, kunnes kertyvät taas kasaan lepäämään. En ole varma montako sykliä katsoimme.

Herraskartanon ja muotopuutarhan kautta portille. Ihan viimeisenä on tanssilava, jonka seinällä valokyltti kertoo mennäänkö nyt tangoa, valssia, foxia vai lattaria - mahtaa olla huonoja bändejä, jos ei musiikista tunnista. Onneksi juuri nyt ei tanssita.

Ajamme kaupungin ainoalla ratikalla keskustaan, matkakortti näyttää taas kyntensä: tarkastajia on enemmän kuin matkustajia. Valdemarsuddesta ja ympäröivistä huviloista tulee mieleen Tallinnan Kadriorg - tänne on tultava joskus uudestaan.

Keskustan Designtorgetissa ei ole oikein mitään kiinnostavaa, ei ole ollut aikoihin - ja jossain vaiheessa halusin ostaa sieltä lähes kaiken irtilähtevän. Ajat muuttuvat. Medborgarsplatsilla terassit suorastaan kihisevät ilta-auringossa, hipsteri kohtaa siellä hipsterittären ja kohta jo vaihdellaan ihanien syntsabändien kasettidemoja. Itse löydämme tutun meksikolaispaikan, quesadillat toimivat jälleen.Yksi metroväli kämpille, Krista lähtee jo lepäilemään mutta itse jatkan. Kävelen Skannstullilta sillan yli Globenille ja tuijottelen auringonlaskua - ja siinä se sitten iskee: idea. Kun nyt on tämä matkakortti ja lämmin ilta, miksen ajaisi linjan loppuun asti? Päätepysäkin nimikin on kutsuvasti Farsta Strand.

Tuumasta toimeen. Maisema vaihtuu tiuhaan: ensin on kaksikerroksisia puutaloja isoilla pihoilla Käpylän malliin, sitten pienempiä vauraita puutaloja kuin Torpparinmäessä, seuraavaksi 50-luvun lähiö, sitten 70-luvun betonihelvetti ja lopulta kasvoton 2000-luvun luomus. Perillä ei ole oikein mitään eikä ketään; asemalla notkuu sitä jengiä mitä asemilla aina notkuu, nakkifakiiri myy kojustaan tunnbrödrullea, aseman vahti päivystää lasikopissa ja ihmiset katsovat kerrostaloissaan telkkaria. Ohi pyyhkii nelikaistainen kehätie ja paikallisjunan rata, taustalla laskee aurinko. Jostain syystä hipin sielu lepää tällaisissa puoliteollisissa epäpaikoissa.

Seuraavalla junalla takaisin. Mainos seinällä kertoo Tukholman liikennelaitoksen ja Uberin uudesta yhteistyöstä; uudet asiakkaat saavat ilmaisen matkan - meilläpäin poliisi kehoittaa ilmoittamaan Uber-kuskeista hätäkeskukseen tavattaessa. Kehitys kehittyy.

Samaan vaunuun työntyy kahdeksan nuorehkoa intialaista. Ne puhuvat juuri sillä kliseisellä Practical English Abu -aksentilla, nauravat paljon ja läiskivät käsillään polviinsa huvituksen merkiksi. Nuori mies, jolla on rumat lenkkarit, levikset kainalossa, kauluspaidan ylin nappi kiinni ja kalapuikkoviikset moittii tuttavan tyylitajua: "se ei syö, se ei juo, kaikki rahat menee vaatteisiin, ja mitä se ostaa; vihreät kengät, pinkit housut, keltaisen paidan, kaikki nämä yhtä aikaa päälle." Sitten nauraa hohotetaan ja läiskitään käsillä polviin kuin kaukainen eno sukujuhlissa ja sanotaan monta kertaa "indeed, indeed." Niin se 80-luku 80-lukua soimaa, neonväri kummallakin.

Huomenna vuorossa shoppailua kiinalaisissa krääsäkaupoissa, kiertelyä Söderillä ja laivamatkan ilot. Kyllä Tukholmaan kannattaa tulla, tämähän on melkein kuin ulkomailla. Skanssen sammutti kaipuuni tanskalaiseen pikkukylään ainakin päiväksi, saavutus sekin.