Berliini, päivä viisi.

Aikainen herätys ja epätoivoinen yritys syödä jääkaappi tyhjäksi. Kuka osti näin paljon ruokaa? Pumpernikkeli, tuo 20 tuntia paistettu ja siinä samalla karamellisoitunut ruisleipä, on ns. heviä shittiä. Onneksi sen voi ottaa mukaan. Mukaan otetaan myös matkalaukut, joissa on lähinnä likaisia vaatteita ja sukkiin työnnettyjä olutpulloja. Laukkuvaaka on hävinnyt muutossa, riskillä mennään.

Alexanderplatzin asemalla on kätevät säilytyslokerot ihan meitä varten, 24h maksaa kuusi euroa, se on tässä kaupungissa iso raha. Vain ylimmässä rivissä on tilaa, kuten arvata saattaa. Lokero ei ole sisältä ihan suoraseinäinen, pienempi laukku on työnnettävä ensin syvennykseen että isompi mahtuu viereen. Kokeilemalla tämäkin selviää, onneksi kahdenkymmenen kilon painoraja ei ole lähelläkään ylittymistä. Raha-aukko on niin korkealla, että Krista ei yllä ja itsekin joudun varvistamaan. Onnea, jälkeemme tulleet japanilaisturistit...

Junailemme itsemme syvemmälle itään, katsomaan Tachelesin manttelinperijäksi sanottua Radialsystem V:tä. Heti Ostkreutzin asemalla meitä tervehtää vallattu ja rikkihakattu kerrostalo. Lupaava alku. Netissä luvattiin, että Radialsystemissä olisi keikkapaikka, konserttisali, taidemyyntiä ja terassi. Kohtaamme kuitenkin pian tylyn turvallisuusukkelin, joka ohjaa pois tontilta. Portti oli auki, aukioloaikoja ei ilmoitettu, eikä missään lukenut että eintrit olisi verboten. A New place for culture in Berlin, lukee bannerissa. Kummallista kulttuuria täälläpäin.

Ylitämme joen. Reggaebaari/terassi/tekohiekkaranta Yaam, jossa kävimme joulukuussa 2011, on muuttanut tänne. Ei ole auki, silloin oli, erikoinen kokemus juoda teetä rastaukon kaminalämmitteisessä kojussa ainoina asiakkaina. Kaiuttimet särisivät surumielistä reggaeta, vasen kanava heräsi vain kaikken matalimpaan bassoon - sitäkin lujempaa sitten.

Sillalta on parempi näkymä Radialsystemiin. Joen rannalla on tosiaan terassi - joka näyttäisi olevan auki. Onkohan niillä tunkkia? Voivat pitää senkin. Näkyy myös epämääräisiä telttoja, vallatun oloisia taloja ja muita hipinpesän merkkejä. Eisfabriken, oletamme - ja sehän se. Hieman epävirallisen oloinen rantapolku vie sinnepäin minne olemme menossa, maassa on hiekkaan talloontuneita feikki-itämaisia mattoja. Vastaan tulee hyvin organisoitu ja siistin oloinen hippien telttakylä, joka muistuttaa todella paljon Tachelesin sisäpihaa. Emme kuitenkaan tahdo häiritä. Koira käy nuuhkimassa perusteellisesti, mutta ei meilläkään ole ruokaa.

Pienempi polku jatkuu vasemmalle, pientä mäkeä ylös ja valtavalle tyhjälle tontille. Maa on rantahiekkaa, siellä täällä pieniä betonipalakasoja, pujopuskia ja roskaa - aurinko paahtaa kuin elokuussa vaikka on jo syyskuu. Muutama teltta täälläkin, kierrämme matkan päästä. Kauempana siintää seinänkokoisia maalauksia, niiden lähestyessä roskan määrä lisääntyy. Toinenkin vallattu kerrostalo, lähestymme sisäpihan puolelta. Rantahiekka on vaihtunut asfalttiin, jolla lojuu uskomaton määrä tyhjiä spraypurkkeja, kaljatölkkejä ja epämääräistä roskaa (muovikassillinen kuivia oksia, tägättyjä makuupussinriekaleita, useita vasemman jalan kenkiä.) Joku muukin on kuvailupuuhissa, naurettavan hyvän kameran kanssa. Beige objektiivi ei ole ikinä mikään halpa lelu. Vallatun talon ovi aukeaa, ulos astuu viheltelevä pukumies kahdenistuttavan klaffituolin kanssa. Kiipeävät kameramiehen kanssa isoon bemarin katumaasturiin ja kaasuttavat pois. Mitä täällä tapahtuu?

Astumme kadulle, sen toisella puolella on toinen vallattu talo, jonka kyljessä nyhjöttää kesken jäänyt rakennusprojekti. Parisen kerrosta pelkkiä harkkoseiniä, ei ikkunoita tai muutakaan viimeistelyä, aika tarkkaan spreijattu. Sen vieressä hökkelikylä, jossa roikkuu jos jonkinlaista iskulausetta. Ehkä vallankumous on väsynyt ja kerää voimia tässä. Viereisen - räjähtäneen - teollisuusrakennuksen seinässä lukee overtime, se on hyvin kiteytetty.

Muutama askel eteenpäin, vasemmalla AO-Hotel Berlin Mitte, oikealla lisää rappioromantiikkaa. Jos itse varaisin huoneen "Berliinin keskustasta" ja joutuisin lopulta tänne, saattaisin olla hivenen käärmeissäni... Käännymme toiselle valtavalle sisäpihalle, josta paljastuu oikea katutaiteen ja graffitin aarreaitta. Kymmenittäin Berliinin muurin elementtejä, jotka ovat saaneet varsin laadukasta maalia päälleen - isoja seinämaalauksia - puolivirallisen baarin tarpeistoa. On penkkiä, pöytää, istutuksia, tiskiä, kylmäkaappeja piilossa, grillivaunu, kaikkea mitä voi ihminen tarvita. Tässä on ilmeisesti ollut joku teollisuusrakennus, vain toisiin taloihin rajoittuvat ulkoseinät ovat jäljellä. Trukkilavan päällä ruostuu oranssi kolmipyöräinen akkumopo, josta onneksi puuttuu yksi pyörä. Tasaisella kohdalla odottelee leikkipuistoista tuttu punainen karusellipyörä - tiedättehän, sellainen jota voi polkea vaikka kuinka kauan, ja aina se vaan pyörii ympyrää. Sopii tänne oikein hyvin.

Ympäristö on hyvin jännä; osa taloista on vallattu, osa muuten vain romahtamispisteessä - ja toiset, jopa ihan seinässä kiinni olevat - ovat juuri remontoituja ja kiiltäviä. Rauhanomaista rinnakkaiseloa siitä sulle. Jos Motörhead muuttaa naapuriin, nurmikkosi kuolee, sanotaan. Siinähän se tulee testattua, melkeinpä.