Berliini, päivä viisi (osa 2.)

Koska aikaa oli, lähdimme etsimään jo aikaisemmin mainittua pallonmuotoista kirahvia KaDeWe:stä, kaupungin (ja Manner-Euroopan) suurimmasta tavaratalosta. Täällä ei ole kaupan murroksesta ja Stockmannin sukeltamisesta tietoakaan - jengiä on kuin pipoa sateella. Valikoimissa on kaikkea, mitä ihminen tarvitsee ja ei tarvitse - kirahvia ei toisin löytynyt täältäkään. Ruokapuolen kierrettyämme totesimme olevamme köyhiä - sisustuspuolella kuvaan astui myös tyylitajuttomuus. Ai miten niin ette tahdo ostaa vihreää metrinkorkuista imukkeella tupakoivaa kissapatsasta, jolla on kultaiset korkokengät ja alistajanhattu? Tässä olisi toki myös sarvikuonoversio, sillä on tosin kruunu päässä ja timanttinen käsilaukku... Oletteko ehkä maalta, kun ette tajua? Leluosastolla olisi ollut tarjolla pienoisjunan kanssa samaa mittakaavaa oleva alpeilta tuttu gondolihissi, sähkökäyttöinen tietenkin, tarjouksessa vain 250e. Asennan sellaisen kirjahyllyyn vielä joku päivä. Ostokset rajoittuivat tällä kertaa yhteen olutpulloon, yhteen erikoislimuun (läpinäkyvää kolaa, joka maistui kolalta, häh) rasialliseen tryffeleitä (ei tietenkään niitä sieniä) ja kahteen Spiegelaun IPA-lasiin (14,90e/2kpl.) Alkossa samoja myytiin vähintään tuplahinnalla, ovat jo poistuneet valikoimista niin ei voi tarkastaa.

Shoppailusta tuli nälkä, joten U-bahnilla Kreutzbergiin. Ron Teleskyn "maailman aidoin" kanadalainen pizza toimi tähän väliin oikein hyvin. Makuyhdistelmät olivat outoja, mutta todella toimivia; peruna-bataatti-punasipuli-tuorejuusto ei kuulosta kovin hyvältä, mutta on erittäin suunmyötäinen. Normaalin salamipizzan aateloi ja kruunasi chili-vaahterasiirappi. Voi veljet.

Admiralbrücke, silta, jolle paikalliset tulevat hengailemaan kaljat kädessä, ei ollut kaukana. Nykyisin siellä tosin hengailevat vain turistit, jotka ovat lukeneet tämän Lonely Planetista. Suunnistamista hieman haittasivat muokatut katukyltit - täsmälleen oikealla fontilla tehdyt tarrat, joissa nimi oli melkein oikein. Börekstrasse ja Lahmakunstrasse, nehän ne olivat joo. Alue on vahvasti turkkilainen, että sikäli.

Amiraalinsilta oli kuin olikin täynnä turisteja. Viereisestä jäätelöbaarista, josta saa myös ruoka-annosten näköisiä jäätelöitä (mm. spagetti ja lihapullat) irtosi meille pari palloa. Vihreä omena -sorbetti ja pistaasijäätelö ei ole mitenkään kaunis yhdistelmä, mutta makua ei voi haukkua. Aurinko porotti, lapset rääkyivät ja ampiaiset ahdistelivat, mutta jotenkin se ei haitannut. Kävin vielä kulmakaupasta matkan ensimmäisen Jeverin, tarjolla olisi yllättäen ollut myös kahta eri Sakua - Mõdua ja Rockia. Istuimme turistien katveeseen hetkeksi, reflektoimaan.

Laukut olivat Alexilla edelleen korkealla. Viereinen lokero oli jäänyt tyhjentämättä ajallaan, näyttö vilkutti "please insert 48e." Vain kolikot käyvät, onnea siihen.

Matka lentokentälle oli melkein kokonaan pitkä ja tylsä. Matalalattiaisen haitaribussin käytävällä jos pääsee nelipyöräinen matkalaukku karkaamaan jarrutuksessa, niin sen saa juostua kiinni vasta viime metreillä. Just saying. Bussiin sijoittui myös tämän matkan pakollinen kohtaaminen espanjalaisen mummolauman kanssa. Melkein oli jo ikävä. Ei ollut. Koneessa takana istui kaksi typeriä hölöttävää maalaisukkoa, edessä kaksilapsinen perhe, jonka vauva ei huutanut läheskään koko matkaa. Ruoaksi tarjottiin "saaristolaisleipä poro-juustoleipä-tuorejuustotäytteellä." Onko nyt tulkittavissa niin, että juustoleivässäni oli leipäjuustoa? Maun ja koostumuksen perusteella ei ollut.

Tuloaulaan on Helsinki-Vantaalla sijoitettu Alepa, saa kätevästi ruokakauppapettymyksen heti alta pois. Laukut ja niiden sisällöt tulivat ehjänä perille, ihmiset ovat vielä hieman kesken. Täältä tähän.