6.12.2016 Berliini, päivä 2

Jäin vielä nukkumaan, kun Krista häipyi aamunkähmyssä kosmetiikka- ja vaateostoille. Kostoksi sain ruman jouluneuleen, jonka olettekin jo varmaan nähneet. Tulomatkalla sankarimme oli kohdannut metron hississä uhkean bodarimiehen ja tämän bodarikoiran, joka päästi puolimatkassa aivan järkyttävä proteiinipierun - ja metron hissit ovat tunnetusti hitaita. Tässä kohtaa lastenvaunuäiti loi seurakuntaan merkitsevän katseen, että tällä kertaa ei ollut mun syy. Bulldoggi kannetiin seuraavalta tasanteelta portaita pitkin, täällä kun hissit eivät mene aina ylös asti.

Herra Œtkerin valmistama aamiainen naamaan ja kohti Kastanienalleen kirjakauppoja. Joulukorttivarasto täydentyi mukavasti, sarjakuvia unohtamatta. Sitten ratikalla Haus Schwarzenbergin katutaiteita ihastelemaan, kun oli vielä valoisaa. Vaunu kääntyi kuitenkin yllättäen poikkeusreitille ja kuljetti hämmentyneet hipit ties minne. Palasimme takaisin kartalle Tachelesin takana, noin puolen kilometrin päässä kohteesta. Alkoi jo hämärtää, tienoo oli todella kuvauksellinen - TV-tornikin pilkisteli usvan seasta. Valitettavasti myös Krista alkoi hiipua, laahusti eteenpäin ja hoki että I am Groot. Sopivaa taukopaikkaa ei kuitenkaan ollut juuri näillämain. Tachelesin lisäksi surulliselta näytti mm. lennätinlaitoksen pääkonttori. Ei ole ollut hetkeen käyttöä.

Schwarzenbergille saavuttaessa pimeys oli jo melkein laskeutunut. Kuvaaminen kävi haastavaksi, eikä kohteiden paljous helpottanut yhtään - melkein kaikki oli muuttunut parissa kuukaudessa. Uusi kalansilmäobjektiivikin avasi ihan uusia mahdollisuuksia. Hyydyimme silti lopulta molemmat ja päädyimme jenkkiläiseen ketjukahvilaan sulamaan. Kuvauksellinen usva menee lahkeista sisään ja takin alle; vaikkei ole pakkasta, voi silti olla pirun kylmä. Puolisen litraa erittäin sokerista suklaakahvia lisäsokerilla ja sokerikakulla virkistää kyllä kehoa ja mieltä, ainakin hetkeksi.

Siirryimme Hackescher Höfen sisäpiholle kalansilmäilemään ja etsimään lahjaideoita. Juutalaisessa lelukaupassa oli hieman liian kallista ja hämmentävän laaja valikoima hyrriä, mutta naapurin Eat Berlin or It Eats You -kaupasta, jonka tunnuksessa Godzilla-karhu järsii tv-tornin katkottua antennia kuin karamellitankoa, löytyi yhtä sun toista kivaa.

Gendarmenmarktin joulumarkkinat ovat kuulemma kauneimmat ja muutenkin parhaat - kahden katedraalin ja yhden konserttitalon reunustama aukio on kieltämättä kuvauksellinen, eikä kojuissa tai valoissa ole säästelty. Tyyriistä euron pääsymaksusta huolimatta väkeä oli kuitenkin aivan liikaa; mitään ei ehtinyt kunnolla katsoa, saati ostaa, kun virta vei mukanaan - ja sitten alkoi kuoroesitys. Aargh. Keskinkertainen sekakuoro veti aivan järkyttäviä humppasovituksia suosituimmista jouluschlagereista. The horror! Pakenimme makkarakojulle, josta sai sentään olutta, heti kun pääsimme - yleisö nimittäin velloi humpaten mukana.

Tapahtuman ulkopuolelta löytyi rauhallinen ja lähes tyhjä glögistämö, jonka omatekoisessa glühweinissä oli jännä lakritsin aromi. Kuvauksellinen sumu tunki taas luihin ja ytimiin, häivyimme kaupan kautta kämpille. Mukaan tarttui kaikenlaista turhaa, kuten laatikollinen berliininmunkkeja - jotka ovat siis pölysokerilla päällystettyjä ja vaapukkahillolla täytettyjä; pinkkiä kuorrutetta ei ole vähääkään.

Kotiinpäin metroillessa häivähti mieleen, että jäipä se tärkein ostamatta: appelsiinimehu. Onneksi on spätkauf eli elitarvikekioski joka korttelissa täällä, meidänkin ovelta jopa kymmenen metrin päässä. Sieltä sain mehun, sekä Späti-merkkistä kaljaa. Jännästi muuten kaikki täällä luulevat meitä paikallisiksi ja puhuvat saksaa, paitsi spätien ja dönerkojujen enimmäkseen turkkilaiset sedät heti tunnistavat turistiksi ja vaihtavat englantiin. Vainu on heillä pettämätön.

Huomenna Spandau, toivottavasti ilman balettia.