7.12.2016 Berliini, päivä 3.

Aamun venähtelystä ja vääriin juniin nousemisesta huolimatta olimme Spandaussa aivan hyvään aikaan. Spandauer Zitadellen (tähdenmuotoinen linnoitus) asema sijaitsi rohkaisevasti moottoritien laidalla, keskellä autokauppakeskittymää. Horisontissa höyrysi simpsons-henkinen voimalaitos. Kilometriltä tuntuneen sadan metrin jälkeen olimme kuitenkin aivan toisessa maailmassa; vallihaudan jäätymäisillään oleva peilityyni vesi heijasteli monihaaraisia paljaita lehtipuita ja tummanharmaita pilviä kermanvalkoisella taivaalla. Sorsat ja nokikanat rähisivät, autojen humina jäi jonnekin taustalle. Aika tuntui pysähtyneen joskus sata vuotta sitten.

Harhailimme linnoituksessa, kiipeilin valleille kuin vuorikauris Suomenlinnassa. Eihän tämä sille pärjää, vaikka hieno onkin - etenkin tornin kierreportaat ja näkymä ylhäältä vakuuttivat. Oli laajoja vesialueita, Spandaun keskusta, edellämainittu voimala, Teufelsbergin kuunteluasema, idän ja lännen tv-tornit, mammuttimaisia lähiökerrostaloja - ja joulukuun illan mahtava valo. Oikealla kameralla irtosi hyvinkin toimivaa materiaalia, mutta te saatte nyt tyytyä. [tai no ette enää, toim. huom.]

Isoa kaupunkia kaukaa katsellessa tunsi kuuluvansa siihen jotenkin enemmän kuin paikan päälllä. Hmm.

Linnoituselämyksen jälkeen tallustimme kohti Spandaun keskustaa ja joulumarkkinoita. Katuun oli maalattu turisteja ohjaava keltainen viiva, joka yltyi toisinaan muodostamaan ruutuhyppelykuvion. Emme pomppineet, vaan kävelimme suoraan ensimmäiseen vastaantulleeseen ravintolaan. Sattui olemaan turkkilainen paikka, ruokapuolelta aivan tyhjä mutta mukaanottotiskiltään kuhiseva. Hyvä merkki. Tarjoilijoita oli ainakin neljä, eikä niillä ollut mitään tekemistä - palvelu oli siis kerrankin nopeaa ja tehokasta. Ja ruoka, voi veljet! Ehdottomasti parasta iskenderiä tähän asti, mehukasta ja purutuntumaltaan kokolihaa. Jever, saksalainen suosikkiolueni, oli sekin tuoretta ja kylmää.

Pyörimme kohti markkinoita. Alku ei vaikuttanut kovinkaan lupaavalta; koju siellä, toinen täällä, joka toinen suljettu. Olimme kuitenkin sivukujalla, kulman takaa aukeni varsinainen ilotulitus. Osuimme ritari-keskiaika-yms-teemaiseen kulmaukseen juuri sopivasti; bändi soitti keskiaikaista säkkipilliujellinta ja isoa rumpua lujasti, neito heilui nahkahameessa soihtujen ja muiden tulien kanssa, avotulet paloivat, seppä takoi, glühwein maistui hyvältä rumastakin mukista. Kaikki tämä pienellä torilla kirkon seinustalla, suurten puiden alla. Gendarmenmarktin markkinat jäivät heti toiseksi.

Seuraavalla aukiolla oli 20-luvun tivolilaitteita sekä yrmyttäviä kippurasarvivuohia puolinukuksissa. Panokset kuitenkin kovenivat edelleen; nyt oli jo kokonainen baijerista raahattu baari, puolen metrin bratwursteja ja tietenkin aku ankasta tuttuja kiiltävänpunaisia karamellisoituja omenoita. Yleisön joukossa kierteli Eisbären Berlinin lätkäjoukkueen maskottijääkarhu, glühweiniä hämmennettiin kuparisessa taikajuomapadassa, joulukuusen ympäri sai ajaa pienellä junalla, jos oli itsekin pieni. Kirsikkana kakun päällä suomalainen glögikoju, jossa juoma tarjoiltiin pyydettäessä myös aidolla kossulla terästettynä.

Seuraavan kulman takana kierrokset lisääntyivät vielä hieman; oli tivolilaitetta, isoa liukumäkeä, safariteemaista vekkulaa ja päävetonaulana jonkinlainen jättimäinen narunveto-arvonta-onnenpyörä-entajunnutsääntöjä -hässäkkä, jota juonsi itse joulupukki. Palkintona mm. Darth Vader, luonnollista kokoa. Käsittämätöntä menoa. Eräs koju myi meille omenien punaiseen sokeriin dipattuja viinirypäleitä on a stick. Todellisuus alkoi hämärtyä reunoilta.

Teimme vielä viimeisen toivioretken paikalliseen ostoshelvettiin, toinen meistä erikoisoluen kuvat silmissä. Kuinka ollakaan, täkäläisestä tarjoustalosta löytyi craft beer -hylly. Kalliimpiin pulloihin oli kiinnitetty hälyttimet - ymmärtäähän sen, maksoivat jopa neljä euroa. Kaikki uudet tarjokkaat eivät silti mahtuneet koriin.

Junamatka kotiin tuntui kestävän ikuisesti, reilusti yli puoli tuntia. Täällä Keravakin on näköjään Hämeenlinnassa. Alexilla läikähti kuitenkin taas sama kotoisuuden tunne kuin Spandaun tornissa. Mitä tämä tällainen nyt on? Kämpille ja kalja auki, ettei mene elämänarvot uusiksi.