Matka Malmöstä Odenseen sisältää kaksi huikaisevaa sillanylitystä (Juutinrauma ja Iso-Belt), Stevns Klintin kalkkikiviset itsemurhakalliot (aivan reunalla kirkko, jonka eteisessä lehtileike jossain lähistöllä mereen mulahtaneesta kirkosta, joka oli liian reunalla - alttaritaulun paikalla ovi, josta näkyy pelkkää sinistä: meri ja taivas. Parempaa ei tarvita.) Hikiset raput alas, meri haisee mädältä kaalilta, kärpäset surisevat. Ranta pelkkää nyrkinkokoista kiveä, pitävät outoa rulinaa aallokossa.
Navigaattori välttämään moottoriteitä; polveilevaa maaseutua, lehmiä, hevosia, lampaita, tuulivoimaloita, isoja puita. Motarilla rajoitus 130, rekka ohittaa toista 75km/h ja bemari vilkuttaa valoja peilissä. On kuuma, penkki hiostaa ilmastoinnista huolimatta.
Matkanteon todellisuus on vihdoin läsnä - eikä haittaa yhtään.
Huomenta. Valitettavasti sininen saapasjalkasika ei tee geneerisestä hotellistanne persoonallista. Hieman oudon kyllä tekee.
Eikä iso punainen koira auta yhtään.
Paikallisessa marketissa on lähtenyt jäätelönpakkuu lapasesta.
Miten tuon talon saa mahtumaan kuvaan, peruuttamatta päiväkodin pihalle? Ei mitenkään. Lapsetkin tuijottavat.
Rannalla on käytävä aina kun voi, tuumii koira vedessä.
Tulimme, koska matkaopas kehui laitureita lähes englantilaisten pier'ien veroisiksi. Eivät ehkä ihan ole.
Nuorisolla on toisinaan tylsää.
Siellä on Tanska. Joko mennään?
Matkan ensimmäinen simpukka. Ooh.
Tiesitkö, että englannissa joutsenet ovat kuningatttaren omaisuutta? En nyt muista, että laulu- vai kyhmyjoutsenet, mutta toiset kuitenkin.
Siltakin näkyy. Eikö mennä jo?
No hyvä on, sitten.
Kirkkovene. Tsihihi.
Onhan tämä nyt aika majesteettinen näky.
Eikä mikään halpa huvi, etenkään kertalipulla.
Mutta missä on ruumis?
"Mihin sä ajat, eihän tuolla oo mitään tietäkään."
No joutsenia on. Ja tuulivoimaloita.
Ja tunneli.
Ja hässäkkä.
Whii!
Kaikenlaisia havneja.
Erikoisenmallisia voimaloita täälläpäin. Oikeanpuoleinen tuijottaa.
Unikkoja vauhdissa. Tsihihi. Ei vauhdissa ole unikkoja.
Stevns Klint on täällä jossain, raktoripaikan lähistöllä.
Ruotsalaista raakamehua. Spitaalisen hyvää.
Kirkko on reunalla.
Joku toinenkin kirkko oli joskus.
Eteisen naulakko.
Alttaritaulun sävyt.
Nyt käy ihmistä kipeästi, oi voi.
Tähän ei lisättävää.
Ilme kertoo paljon, en tosin tiedä mistä.
Ulkonakin on ilme.
Ja tietenkin myös parveke.
Silta ja tuulivoimalat horisontissa.
Idylli.
Voisi luulla olevansa kauempanakin etelässä.
Hippi laskeutuu varoen jyrkkiä portaita, brittiläinen tauno laskee kaidetta pitkin ja saa vain vaivoin pysähtymään. Kai siltä nahat lähti kämmenistä, toivottavasti edes vähän.
Kerroksittain kalkkikiveä ja piikiveä. Juuri sitä, mistä kivikautiset ihmiset tekivät kirveitä ja nuolenpäitä.
Hippi ja turistit kirkon parvekkeella.
Mikä ihmeen kivikasa? Ei, vaan polku rantaan. Kiva.
Kalkkikivi toimii kuin taululiitu. Te lapset ette ole sellaista nähneetkään.
Tästä kuvasta voin nähdä kuumuuden.
Aallokossa rulisevat piikivet.
Kyllä noissa nilkan taittaa.
Menisiköhän tuohon alle seisomaan?
No tietenkin.
Kalastushommia.
Hippi tuijottaa.
Tuijotan takaisin.
Kielekkeessä pesi pääskysiä. Olivat niin nopeita, etten saanut kuvaa.
Onnea hän, joka ajoi tuon tuohon.
Avara luonto.
Geologit tiedottavat.
Paras näkymä säästetään viimeiseksi.
Taskalaiselle ei riitä meri, on oltava myös lampi.
Lummekin kuuluu asiaan.
Koska on taas silta? Hippi tylsistyy.
Ei löydy huoltoasemaa, jossa voi pestä tuulilasin. Löytyy kultainen vasikka. Satukirjasta tuttu.
Mäen päällä on erikoistuulimylly, jonka luo on tietenkin polku.
Liikennemerkkien asentaminen on tarkkaa puuhaa. Juuri tuolle 15m matkalle ei saa pysähtyä.
Siellä siintää.
No niin, kohta saa heittää Manuelin kanssa *brofist*
Kovin sinistä.
Kovin suurieleistä.
Ihaile sitä.
Saaren majakka ja parkkipaikka. Tähän suuntaan mennessä tuonne ei pääse.
