Frietjesit Gentin vanhimmasta kojusta, vuodelta 189-jotain. Siihen kylkeen parit mystery meatit, joiden nimiä ei osaa lausua; toinen osoittautuu makkaranmuotoiseksi lihapullaksi, toinen on hieman mausteinen lenkkimakkara. Molemmat luonnollisesti uppopaistetaan, kokonaisuus on taas spitaalisen hyvä. Ja majoneesia päälle.
Ostan torin kioskista kassillisen erikoisoluita, valikoima on laajempi kuin alkossa. Kaupunki on sillävälin hiljentynyt, peli alkaa. Istumme toisen torin laitaan, terassilla näytetään Belgian matsi. Yleisö mylvii, kaikilla on väriä päällä tai maalia naamassa. Joku ostaa baarista tuopin ja juo sitä kiveyksellä, kaveri käy kaupasta tölkin ja istuu viereen, tämä ei ole ongelma. Joku humalainen kolmikymppinen pikkupoika (erittäin Perttumainen, toim. huom.) puhaltaa rasittavasti torveen ja toteaa hollanniksi ettei hätää, hän on turisti. Töräykset kuuluvat vielä korttelien päästä.
Belgia voittaa, kansakunta yhdistyy, lippuja liehuttavat autot ajavat ympyrää ja tööttäilevät - tai sitten äskeinen torvimies on kova juoksemaan. Täältä tähän.
Huomaathan, että tässä on tasoristeys?
Jopa onkin kutsuva terassi.
Näkymiä kaupungilla: Porche, overkill engineeringin valmistama markiisinveivain ja lehmän pääkallo.
Varsinkaan piippu tämä ei ole.
Kultainen pulu.
Tuollapäin on yli satavuotias ranskiskoju. We are ready, siinä lukee - myyjä ainakin on jo kypsä.
Frietjesit amerikkalaisella kastilleella, eli tomaattimajoneesilla. Joku logiikka siinä kai on.
