19.6.2015

Nürnberg.

Aamulla pikasiivous, kämppä ei ollut alunperinkään kovin kliininen. Puolentoista tunnin ajo vailla suurempia tapauksia, mitä nyt pieni ruuhkanpoikanen. Ja neljä kaistaa suuntaansa, pientareella viides, virallisin valokyltein merkitty, koska pitäähän joku järjestys olla. Kaikki kaistat aivan täynnä, kovin lujaa ei pääse.

Nürnbergissä suoraan asiaan - kolmannen valtakunnan puoluekokousten näyttämölle. Tiedotuskeskus sijaitsee varta vasten NSDAP:n kokoontumisia varten rakennetussa talossa, joka jäi sodan alettua kesken - vain puolet saatiin valmiiksi. Kompleksi on järkälemäisen massiivinen, vaikka korkeudesta puuttuu 30 metriä ja jäähallin kokoiselta sisäpihalta katto. Sisällä esitetään sanoin ja kuvin natsien nousu ja tuho, voit lukea siitä lisää jostain muualta. Vaivihkaa se kuitenkin tapahtui, pienin askelin.

Monumentalismin ja suoranaisen suuruudenhulluuden jälkeen hostellille, jonka ikkunasta voi melkein koskettaa vanhankaupungin muuria. Vain hieman kauempana näkyy oopperatalo, jonka katolla enkeli soittaa tuomiopäivän pasuunaa. Rautatieasemakin on aivan vieressä, sieltä kaikuvat kuulutukset. Pikajuna Pariisiin raiteelta neljä.

Ranskis on parkittu sisäpihalle, jonne ajettiin kävelykadun kautta. Suuntaamme kaupungille etsimään ruokaa ja muistikortteja, varannot alkavat olla tyhjät ja täydet. Tavaratalossa en osaa päättää, ovatko muistikortit a) sähköteknisiä laitteita vai b) puhelimen lisävarusteita - eivät kumpiakaan ja silti kumpiakin. Osastot a) ja b) on kätevästi sijoitettu kellariin ja ylimpään kerrokseen, koska pitäähän joku järjestys olla. Ensimmäinen valinta on tietenkin väärä. Onneksi Krista löytää leluosastolta kauan etsityn, pallonmuotoisen kirahvin, jonka näimme ensi kertaa viime vuonna Kölnissä - ja vielä alesta.

Krista menee käymään hippien kosmetiikkakaupassa, pyörin pitkin toreja etsimässä kivaa ruokapaikkaa. Löydän vain kummallisia kivipatsaita talojen seinistä ja metallisen ilmapallokoiran, jolla on pään tilalla lamppu. Kauppa on onneksi kiinni. Istun hetken penkillä ja kuulen, kuinka katusoittaja ränkyttää What a Wonderful Worldin ihan kivalla Armstrong-imitaatiolla ja järkyttävällä remuenglannilla. Viisi kertaa. Toinen katusoittaja tulee penäämään, että eiköhän olisi jo aika. Ei ole vielä, selvästikään.

Kävelemme korttelin, vastaan tulee kolmikerroksinen liike, joka myy "kemikalioita ja äänilevyjä" - ei ole suostunut luovuttamaan. Naapurin CD-Wunderland on jo laittanut lapun luukulle. Seinässä on toinenkin luukku, sieltä myydään falafeliä ja schwarmaa. Jonottaessa taaksemme hiipii äskeinen katusoittaja - on joutunut luovuttamaan, muttei suostu antamaan periksi. On ihana maailma, joo. Tekee mieli käydä heittämässä yksisenttinen yritteliäisyydestä - siirrymme kuitenkin seuraavalle torille, jolla soittaa haitaripartio. Paljon siedettävämpää.

Ohitamme erikoisliikkeitä - tuokin peruukkikauppa on ollut tuossa 50 vuotta, näköjään samoilla hiusmalleilla. Mitäpä niitä vaihtamaan, tulevat kuitenkin taas kohta muotiin. Seuraava tori on selvästi isompi, molemmissa päissä kirkko ja muuta tärkeää. Talot on koottu pommitusten jälkeen samoihin paikkoihin, samoista kivistä, mahdollisimman tarkasti alkuperäisiksi. Ne näyttävät oudoilta kulisseilta. Ruokakaupat ovat vielä vartin auki ja tuolla on yksi - aamiastarpeita sieltä, siis. Saksalainen kassasysteemi jaksaa ihmetyttää: ensin on älyttömän pitkä liukuhihna, sitten kassa ja sen jälkeen puolen neliön pöytä, johon tuotteet kasautuvat hirmuisella vauhdilla. Ne pitäisi siirtää kasseihin, ei tomaatteja alimmaisiksi, maksaa toisella kädellä, pidellä lompakkoa kolmannella ja vahtia, ettei Jarno-Pirkko taas kaada karkkihyllyä, samalla kun seuraavan asiakkaan ostokset pursuvat jo omien päälle. Oliko bonuskorttia?

Torin laidalla on jonkinlaiset kinkerit, viinijuhlat siellä lukee. Paljon pöytiä ja penkkejä, kaljavarjoja, ruokakojuja ja tietenkin humppabändi, joka veivaa Nenan 99 Luftballonsia ja Pet Shop Boysin Go Westiä, huonosti. Viinijuhlat tai ei, oluttakin toki saa; keraamisesta tuopista, 3,50 kiitos. Kristan Behringer-merkkinen viini saattaa herättää hilpeyttä pienessä joukossa lukijoita. Katsomme meininkiä reilut puoli hetkeä; bändi on todella kehno, vanha kähmy juo omasta pullosta takin suojassa - olutta. Keski-ikäiset naiset eivät ole enää seitinohuessa hiprakassa, ääni nousee falsettiin. Taivas on pilvessä, muttei sada - lämpöä noin viisitoista. Kaikki merkit viittaavat juhannukseen.

Kiipeämme vielä linnalle, jonka muurin yli aukeaa näkymä yli koko kaupungin. On ilta, valot syttyvät juuri. Kerrassaan mahtava näkymä, vaikkei Prahaa voitakaan. Helikopteri säksättää taivaalla, leijuu aivan paikoillaan, etsii muttei löydä. Palaamme takaisin toista reittiä, läpi linnanmuurin valtavaa holvitunnelia pitkin, riippusiltaa joen yli pienen putouksen kohdalla. Vanhoja ristikkotaloja ja häliseviä bier gardeneita joka puolella. Kaupunginmuurin sisällä asutaan, näkyy valoa ikkunoista ja postiluukkuja yllättävissä paikoissa. Ihan hostellin vierestä bongaan vielä kaupan, joka myy pelkkiä pienoisjunia - on myynyt jo 95 vuotta.

Huomenna päiväretki Bambergiin ja Rothemburg ob der Tauberiin. Söpö pikkukylä -överit.