22.6.2016

Schwerin.

Aamiainen oudossa hostellissa. Joku on syönyt jääkaapista leikkeemme - jätämme tilalle kiitokseksi melko varmasti vanhentunutta hummusta. Kahvikone kelpuuttaa, ihme kyllä, kolikkoni. Asetan kupin telineeseen ja käännyn voitelemaan leipää - outo lirinä paljastaa, että kahvi menee enimmäkseen sivu suun. Kuppi on tasan siinä mihin käskettiin. Hyvää huomenta.

Ajamme Goslarin keskustaan, kokonaisen kilometrin. Paikka on hämmentävän kaunis, mutta eri tavalla kuin yleensä - täällä voi aistia tiettyä pohjoisen jylhyyttä. Kujat ovat kapeita ja mutkaisia, talot pieniä ja ristikkorakenteisia, ylimääräistä koristelua ei juuri harrasteta - paitsi kultaisia tekstejä mustissa hirsissä ja vuosilukuja, jotka ovat hämmentävän vanhoja; enimmäkseen 1500-lukua. Vanhimmassa talossa on tietenkin modernin taiteen museo. Kylki kyljessä ne siinä kyyristelevät, kuin talvea odottaen. Katot on katettu liuskekivisillä tiilillä, kuin meikäläisillä päreillä. Monin paikoin katonekijällä on käynyt tuuri, on saanut päällystää seinätkin samalla materiaalilla - lasku tulee sitten perässä, kiitos.

Keskustassa on hämmentäviä taloja, kuten 500 vuotta vanha kiltatalo, joka on melkeinpä päällystetty erikoisilla patsailla ja veistoksilla. Yksi niistä kakkii kolikoita, muut ovat muuten vaan kummallisia. Viereisen ravintolan koristeista mainittakoon voita kirnuava ja pyllyään raapiva piika - sellainen kuulemma on, itse en löytänyt. Torilta voi nousta hevosvetoiseen kiertoajeluun - tällä kertaa matka kuitenkin katkeaa alkuunsa, kun toinen hepoista munkittaa aimo läjän. Kuski kipuaa pukiltaan keräämään tuotokset isoon muovisaaviin, kyytiläisiä huvittaa. Taivaan uhkaavat pilvet, jotka antoivat niin hienon taustan kuville, kääntyivät sateeksi. Pakenimme kauppakeskukseen, jota kansoittivat vanhemmat brittituristit. "You can buy that allright, luv, but you're carryin' it up the hill." Olutosastolta ei löydy gosea.

Vielä pieni kierros, toisen kaupan kautta autolle. Sielläkään ei ole gosea, mutta markkinoinnin kenttäoppitunti on. Hyvä myyjä kuulemma myy vaikka pieniä kiviä - täällä niitä saa vanhanaikaisesta purkka-automaatista. Kyllä kaiken voi näköjään tuotteistaa: tällä seudulla poltettiin keskiajalla noitarovioita ihan urakalla, nyt myydään monellakin tavalla kamalia matkamuistonoitia - ja kaupungin ulkopuolella on huvipuisto nimeltä noitatanssien maa (tai jotain vastaavaa.) Pois ajaessa bongaan vielä getränkemarktin ja saa vihdoin gosea - se on tietenkin samaa, jota oli alkossa hetki sitten. Ja ainoa vaihtoehto.

Tylsähköä ajelua kolmisen tuntia, muutama yllättävä kylä. Joudumme taas väistämään ruuhkaa pienemmille teille, tällä kertaa liikenne on täysin seis kilometrien matkalta. Toisinaan sataa, enimmäkseen ei. Maaseutu tuoksuu ja haisee, hyvässä ja pahassa.

Schwerinissä on paljon järviä, hostelli sijaitsee yhden rannalla. Takapihan toisella puolella on todella iso ja vanha hylätty kivitalo - yhdellä kaupungin parhaista paikoista. Huoneen, pienehkön kellariloukon, satuamme kävelemme rantaa pitkin kaupungille. Vastaan tulee mahtaileva palatsi, jossa on sakaraisia torneja - joku ministeriö. Myöhemmin opastaulu kertoo, että entinen arkkiherttuan asunto. Kirkko siintää veden takaa, lammessa on jopa laivaliikennettä, vaikka se on hädin tuskin 500 metriä pitkä. Vanha keskusta on täälläkin viehättävä, siinä on piirteitä englannista ja tanskasta - ja tietenkin kapeita kujia. Antiikkiliikkeet myyvät kaikkea kivaa, kuten tuimailmeisiä enkelipatsaita, karun pulisonkiukon rintakuvia, alkuperäisiä nukkumatti-nukkeja ja DDT-ruiskuja, mutta ovat jo kiinni.

Ruokapaikka löytyy helposti ja osoittautuu heti hyväksi - paljon paikallisia, vain vähän vapaita paikkoja. Nimi on Kartoffelhaus eli pottula ja ruoka erinomaista. Kurpitsansiemenrouheella leivitetty schnitzel paistinperunoilla, tavallinen leike sienikastikkeella ja ranskalaisilla, iso kupillinen kurkku-majoneesi-tillisalaattia, iso olut, iso kola: yhteensä 30e. Ei voi valittaa, paitsi siitä, että konekäännettystä englanninkielisestä ruokalistasta ymmärsi vielä vähemmän kuin saksankielisestä.

Linnalle päin mennessä alkaa kuulua laulua - ensin hiljaa, sitten kovempaa, lopulta jo iha täysii. Museon etupihalla, linnan edessä, harjoitellaan La Traviatan ulkoilmaesitystä - lavalle näkee vapaasti. Esiintyjillä on täydet puvut päällä, orkesteria ei vielä ole, kapellimestari huitoo tyhjässä orkesterimontussa yhdelle pianistille - laulajat näkevät heilunnan videoseinältä katsomon takaa. Aika huvittava tilanne, etenkin, kun näkee samaan aikaan myös lavan taakse eli backstagelle. Tyhjäkäynnillä odottavan muusikon häsläyksen tunnistaa heti.

Linna on täysin överi ja kaiken lisäksi ihan vasta kunnostettu. On tornia, kultakupolia, patsaita, ulokkeita, neljäsosa katedraalia yhdessä kulmassa ja järvikin rannassa. Isoimman kupolin huipulla kultainen enkeli työntää pitkävartista ristiä lohikäärmeen kitaan. Osa talosta on museona, toisessa osassa kokoontuvat osavaltiopäivät eli paikallishallinnon eduskunta. Mustaa mersua piha täynnä, ikkunoista kantautuu puheensorinaa ja aina välillä plim-plom -äänimerkki, kaiketi puheajan täyttymisen merkiksi.

Käyskenetelemme pienen promenadin sangen ihastuttavassa puutarhassa. Siellä on mm. keinotekoinen luola eli grotto, jossa on ihan oikeita hyttysiä, ja tietenkin orangerie eli kasvihuone, josta sai appelsiineja. Nykyisin niitä saa kaupasta, joten lasihuoneet on muutettu kuumaksi ravintolaksi. Puolipyöreä pylväskäytävä järven rannalla, suihkulähde, muotoonleikattuja pensaita, kaarisilta puolen hehtaarin saareen, johon mahtuu jopa kaksi puuta - ja tietenkin patsas, jossa Daavid roikottaa vastikään irtileikattua Goljatin päätä. Mikä voisi olla romanttisempaa!

Palaamme oopperan ohi, on alkanut tihuuttaa. Lavalla on jengiä kuin kisoissa, tanssivat pyörien ja hypähdellen. Ohjaajan välihuudot, tyhjä katsomo ja sateen esiintuomat valoheitinten kiilat luovat oudon tunnelman. Katsomme hetken, vaan en vieläkään pidä oopperasta. Jotkut asiat eivät muutu, kuten kolmosen ratikan reitti - heh heh. Paluumatkalle osuu vielä pienoisjunaliike Onkel Eisenbahn, joka kauppaa hämmentäviä asioita pienoismaisemiin, kuten parittajan näköisiä pappeja ja tissejä vilauttavia muijia - joulupukki huussissa on myyty loppuun. Leipomon oven päällä vahtii kultainen leijona kultaisen pretzelin kanssa. Musiikkiliikkeestä bongaan laadukkaan näköisen käytetyn basson alle kahden sadan - merkiltään se on Santander. Elä vähän enemmän.

Kävelemme saman lammen rantaa takaisin hostellille, sade on lakannut ja taivas veden takana jylhä. Tie on päällystetty keltaisilla tiilillä. Yellow brick road. Sanon sille goodbye.

Ensi töikseni huoneeseen tullessa otin pois sähköisen hajustimen, joka levitti inhaa melonintuoksua. Nyt täällä haisee kivihiili - on sekin parempi. Huomenna Tanskaan, paikalliselle perähikiälle.