23.6.2016

Vålse, Tanska.

Herätys hiilikellarista vähän liian fiiniin aamiashuoneeseen. Ruoka on hyvää, mutta tunnelman pilaa neuroottisesti hääräävä mummo, arvatenkin omistajan äiti. Siirtää kaikkia kahvikuppeja ensin kolme senttiä oikealle, sitten yhden vasemmalle, taittelee lautasliinat uudestaan, asettaa tuolit suoriin riveihin, tasoittaa voirasian pinnan, laskee teepussit, jne. Rentoudu siinä nyt sitten.

Ajelemme kohti Lyypekin Ikeaa, tarkemmin sanottuna sen vieressä sijaitsevaa kauppakeskusta. Viimehetken täydennykset; ensin Kristalle uusi muistikortti kameraan paikallisesta gigantista, sitten ruokakauppaan ihmettelemään. Tarjonta oli taas hämmentävän monipuolinen ja hinnat oikein miellyttävät. Ranskiskin kulkee nyt mukavammin, kun lisäsin kuorman suuretessa käsketysti ilmaa takarenkaisiin. Ajo-ominaisuudet vaihtuivat sangen hyytelömäisistä aivan kivoiksi - ainakaan ei enää pelota mutkissa.

Mutta voi: olemme myöhässä aikataulusta. Puttgardenin satamaan on matkaa 70 kilometriä, aikaa puoli tuntia. Kyllä onnistuu! Kullankeltainen peltomaisema, sininen taivas, kumpupilvet horisontissa, stereoista Deep Purplen Highway Star, Pictures of Home ja Lazy, vain pieniä liikkeitä ohjauspyörällä. Pari milliä ja kaista vaihtuu. Jarruun ei kosketa: jalan nostaminen kaasulta riittää, jos joku hidastelee edessä. Ehdimme hyvin, jää monta minuuttia aikaakin.

Automaattinen lähtöselvitys, koodi koneeseen ja portti aukeaa, helppoa kuin tietokoneen käyttö. Ruudulle pärähtää tanskankielinen virheilmoitus. Näppäilen sarjan uudestaan, nyt herja tulee englanniksi: valittu lähtö täynnä, no can do. Peruutan pois, kuten kaikki muutkin, manuaalipuolelle. Jono seisoo. Lautan lähtöaika tulee ja menee, automaattikaistat suljetaan. Näinkö tässä nyt kävi? Turhaanko taistelin? Saako nyt odottaa kuumalla asfalttikentällä tunnin, että pääsee ostamaan uuden lipun? On tämä saatana työmaa. Vaan jo paistaa päivä: jono liikkuu, täti kopissa hyväksyy koodin, pääsemme seuraavaan jonoon, sitten aiottuun laivaan, joka lähtee viisi minuuttia myöhässä, mutta on ajoissa perillä.

Laivassa syömme erikoishintaiset schnitzelit - summa ei ole järkevä euroissa eikä kruunuissa. Toteutan sisäistä kaljaturistiani ja ostan lavan Tuborg Classickia kympillä. Autokannella huomaamme, että niin on tehnyt moni muukin - jopa pyöräilijät tunkevat tölkkejä sivulaukkuihinsa. Valitettavasti meri ei ollut tällä kertaa yhtä huikean sininen kuin viime vuonna, mutta ei kai kaikkea voi saada.

Tanska alkaa heti rannasta ja on niin Tanska, että tekee melkein kipeää. Luulin, ettei se alppien jälkeen tuntuisi miltään, mutta kyllä vaan. Mittakaava on ihan eri kuin missään muualla, kaikessa. Viljapellot kumpuilevat eri rytmissä, pientareilla kasvaa unikkoja, taloissa ei ole räystäitä vaan katto loppuu heti - ja kieli, siihen törmää kaikissa kylteissä. Hymyilyttää. Tuollapäin on Killerup, tuolla Nykøbing, autonpesu on vask bil, lähikaupan nimi Dagli Brugsen tai Køpmand. Yhä syvemmälle maaseudulle, huumaavaan heinän ja savun tuoksuun - aika moni savustaa lihaa, leijuu palavan puun ja tuoreen nakin aromi. Pikkukylissä kävelee rauhattomia erikoisteinejä erikoiskampauksissa, joku yrittää skeitata, muttei se oikein öljysoralla onnistu. Laajalla ruohokentällä makaa x-asennossa toivoton runopoika taivasta tuijottamassa. Lopulta saavumme valkoiseksi kalkittuun ja olkikattoiseen ristikkotaloon keskellä peltoa, meren rannassa. Voiko tämä olla oikea paikkakaan?

Auto parkkiin, vahtikissa tulee heti tarkastamaan tulijat. Se on kovin ihmislähtöinen, pyörii jaloissa ja kaipaa rapsutusta. Omistajaa vaan ei löydy, eikä ovea - autotallin ovi kyllä, mutta sieltä ei pääse mihinkään. Kissa katsoo kysyvästi, johdattaa meidät sitten ruokakupille: tähän se mamma aina laittaa syötävää. Ottakaa tekin. Miksi ette ota? Tyhmiäkö olette? Kierrämme taloa, kissa seuraa - ja on taas viemässä ruokakupille. Lopulta omistaja vastaa puhelimeen ja kömpii paikalle länsisiivestä. Huoneet ja keittiö esitellään ystävällisesti, kissaa rapsutellaan, avaimet annetaan, aamiainen tilataan. Saamme myös kuulla, että tänä iltana on Tanskassa kokonpolttamista ja yleistä juhannustamista. Ehkä menemme paikalle.

Ruokaa on kuitenkin saatava; ajamme jokusen kymmentä kilometriä Mariboon, jossa on jännä olutkauppa. Tänä vuonna siellä ei kummastella kieltämme kammelåsa-tyyliin - ihan kuin tanskalaisilla nyt olisi jotain sanomista aiheeseen. Ajamme vielä läheiseen Sakskøbingiin kaupoille, siellä on marketti nimeltä Fakta. Erikoisoluissa on punaiset alelaput, vaikka päiväystä jäljellä pari vuotta - saan aika hyvän saaliin. Makrillisalaattia on vihdoin myös, sekä kummallisen punaisia leikkeleitä. Kämpillä huomaan, että ostamassani leikepaketissa on kokonaista kuusi siivua - juustoja taas neljä. Sehän riittää melkein viikoksi, jos ei joka päivä syö.

Lähdemme pienelle peltokävelylle rantaa kohti, ilma on hieno ja pääskyset suhahtelevat. Herätämme vahingossa kissan päiväunilta kasvihuoneesta, se tahtoo mukaan. Puskemista ja pyörimistä riittää, saan itse kohtuuttoman paljon huomiota Kristaan verrattuna. Rannassa on pieni satama, muutama avovene kelluu laiturissa. Ukkojen kopista saa ottaa jääkaapista oluen, jos maksaa kuusi kruunua - valitettavasti ovi on lukossa. Lahdella ui ja sukeltaa kymmenittäin jousenia, noita lintujen kuninkaallisia - levän syönti ei tosin luo kovinkaan arvokasta vaikutelmaa.

Postikorttien kirjoittaminen menee huumorin puolelle - täältä tosin saa varmaan merkkejäkin, saksasta niitä ei löytynyt. Vastaus oli aina, että kysykää tuolta kioskista/metroasemalta/käytettyjen sielujen myyjältä. Niillä ei kuitenkaan ikinä ollut.

Hämärä laskeutuu, jossain paukahtelee kuin ilotulitus, mutta kovin harvakseltaan. Huomenna ollaan jo Ruotsissa. Loma loppuu, apua saatana!