14.6.2016

Cesky Krumlov, Tsekki

Aamiainen Kutná Horassa, täti paistoi pyydettäessä pekonia, ranskis pakattiin ja matkaan lähdettiin. Aamuyöllä kuulemani lähestyvä hälytysajoneuvo ei ollutkaan unta, herätessä näin pihalla ambulanssin ja lääkäriauton. Enempää en kysellyt.

Noin sadan metrin ajon jälkeen parkkeerasin Pyhän Barbaran katedraalin pihalle - paikkoja oli kuulemma vähän, mutta vielä jäi kymmenen. Parveileva lapsilauma söi pihalla eväitään - pakenimme kirkkoon, joka löi kaikki aistit täyteen heti ovella. Kullasta ja kimalluksesta päätellen kaupunki on ollut aikoinaan varakas - eikä vähiten siksi, että täkäläisillä oli oikeus lyödä omaa rahaa. Seinämaalauksen mynttäri näytti tosin lyövän itseään päähän, mutta ehkä kaikkea ei voi ostaa.

Katedraalia on turha kuvailla, koska se nyt vaan ei onnistu. Taide oli kuinenkin enimmäkseen hämmentävän tasokasta, etenkin vuosilukuun nähden - samoilta ajoilta on paljon käppäisempääkin tekelettä ilmoilla.

Lasten rynniessä sisään poistuimme paikalta kaupungin toiselle laidalle, katsomaan Kostnice Cedlek Ossyaryä eli luukirkkoa. Tarinan mukaan joku tyypi joskus oli oletettavasti tuonut mukanaan ns. pyhää maata Israelista - ja nytpä kaikki halusivat tulla haudatuksi tähän pyhäksi muuttuneeseen tonttiin. Parin sadan vuoden jälkeen tila alkoi loppua; käytännöllisinä ihmisinä kirkonmiehet kaivoivat jo unohdetut luut ylös, että mahtuisi lisää. Jäämistö varastoitiin läheiseen kappeliin, jossa pimeinä ja tylsinä talvi-iltoina innokkaat uskonveljet järjestelivät tukiranganpalat ns. uuteen uskoon.

Näky on tunkeilevista kiinalaisturisteista huolimatta vaikuttava; luita kasoissa, luita pyramideissa, luita pitkin seiniä, luita katossa, pääkalloketjuja roikkumassa kuin 90-lukuisen pizzerian valkosipuliletit konsanaan; sodassa kuolleiden kalloja, joissa on selvä kirveenjälki. Jos joskus julistetaan viimeinen tuomio ja luurangot nousevat haudoistaan, saattaa tuolla käydä melkoinen kuhina. Kuka vei sääriluuni ja muita kysymyksiä.

Pääsylipputiskillä oli kaupan kalloreplikoita. Olihan sellainen saatava, etenkin kun metrinmittaisen kiinalaismiehen mielestä moinen ostos oli very cool. Korunoita ei ollut tarpeeksi, mutta eurotkin kävivät - vaihtokurssikin oli meille hyvin suotuisa. Kallokaverille pitäisi vielä keksiä nimi, ehdotuksia otetaan vastaan.

Poukkoilevia pikkuteitä pitkin ja sekoilevia opasteita seuraten kohti Ceske Budejovickeä ja Budvarin panimoa - sitä alkuperäistä Budweiseria. Aikaa matkaan oli varattu kolme tuntia, vaikka netti väitti kahden riittävän. Jäi ihan kymmenen minuuttia yli. Hyvin tehty, te siellä netissä. Maaseutu oli taas kaunista ja kumpuilevaa, melkein vuoristoista - tiekin alkoi jo kiemurrella. Harvat metsätaipaleet eivät todellakaan olleet harvoja; puuta puun vieressä niin ettei läpi mahdu. Eräänlaista tehokkuutta kai sekin.

Panimokierros oli hyvä ja rento, vaikka itse laitos ei ollutkaan niin kiinnostava kuin viime kesän Urquell. Pääsin käymään itse panimossa, jossa oli juuri menossa vierteen keitto; pirullisen kuumaa ja kosteaa, mutta aivan jumalainen tuoksu. Olutkähmyt kähmyilivät näyttöpäätteidensä takana, suu messingillä. Seuraavaksi laskeuduttiin kylmänkosteaan lagerointikellariin, jossa puiset tynnyrit oli ikävästi vaihdettu teräksisiin. Kähmy - tällä kertaa naispuoleinen - laski kaikille lasillisen suodattamatonta ja pastöroimatonta tuotetta suoraan tankista: spitaalisen hyvää.

Käväistiin vielä katsomassa pullotuslinjaa, jossa lasi kilisi, pulo vilisi ja robotit pakkasivat laatikoita lavoille kuin tanssi. Otin videopätkiä, laitan ne julki jos keksin kuinka kännykällä editoidaan. Tuskin se kovin vaikeaa on. Pihalla Reiskat lastasivat rekkoja omaan rauhalliseen tahtiinsa, pistoraiteella odotteli vaunuittain mallasta ja firman oma veturi patsasteli tärkeänä Budvar-teippauksissaan.

Kierroksen päälle kävimme vielä panimon ravintolassa syömässä. Puolikas paahdettu ankka erilaisilla knöödeleillä ja hapankaalilla höystettynä oli suussasulavan rapea ja maksoi huimat kahdeksan euroa. Kristan sika-ruoka oli sekin vallan hyvää, joskin halvempaa. Olutta olisin voinut juoda litran jos toisenkin, mutta ranskis ei ole valitettavasti vielä oppinut ajamaan itseään.

Tämän illan yöpaikka Cesky Krumlov ei ollut enää kaukana. Kävimme sen reunamilla isossa marketissa ihmettelemässä tarjontaa ja hintoja - molemmat ihan toisesta maailmasta. Kristan duunikaverit saavat lajitelman kummallisen nimisiä karkkeja tuliaisiksi, itse löysin muutamia kiintoisia oluita.

Hostellin löytäminen ei ollut tänään helppoa. Kaupunki on vuodelta 1253 ja sijoittunut Vltava-joen mutkaiselle osuudelle - on pieni ihme, että uoma ei ole syönyt itseään läpi ja tehnyt kiemuroista saaria. Kunnollista karttaa ei ollut, lievää epätoivoa sitäkin enemmän - ja tietenkin myös iltapäiväruuhka ja toisen kaistan sulkevia tietöitä. Lukuisien "saako tuosta ajaa?" "Saa, mutta voiko?" -keskustelujen jälkeen hostelli löytyi. Löytyi huonekin, oikea holvikaareilijan unelma, kaupunginmuurin tornin kellarissa. Parkkipaikkakin löytyi, mutta siitä olisi pitänyt maksaa yli 60 euroa vuorokaudessa. Hostellin neuvokas isäntä kuitenkin kaivoi kätköistään avaimen - että sitä huojuvaa siltaa ajat, ei se petä, ja tällä sitten siitä ja siitä portista. Hintakin putosi neljään euroon yöltä.

Kiitokseksi tästä kävimme hostellin ylihintaisessa baarissa juopottelemassa. Kolme olutta, kaksi viiniä ja iso nacholautanen yhteensä 18e. Kiskurihinnat. Erittäin tsekkiläisen makuinen IPA, jonka silti heti IPA:ksi tunnisti, oli oikein mainio - eikä Urquell petä koskaan.

Kaupunki vaikuttaa pintaraapaisun perusteella oikein viehättävältä ja naurettavan kuvaukselliselta. Huomenna kello ei soi; otamme rennosti, käymme ehkä tuon viereisen panimon kierroksella. Saa nähdä.