Kutná Hora: luukirkko
Paikan arvaa heti.
Lue siitä - säästä kuvatekstittäjää.
"Voisko joku tulla auttaa näitten luitten kanssa? Pinot kaatuilee! Omistajat on kuolleet eikä sukulaiset muista!" -
- "Pinot kaatuilee! Mitä? No eihän näitä nyt voi maahankaan haudata!"
Ja niin tapahtui, että pimeinä talvi-iltoina mestari järjesteli luita.
Kevään tullen asetelmat olivat jo aika lennokkaita.
Sotavammakalloja 1400-luvulta.
Kirveellä päähän kerran jos toisenkin.
Osa heistä eli vielä pitkään;
kallo on alkanut luutua uudelleen.
kallo on alkanut luutua uudelleen.
Kiinalaiset mummot hyökkäävät. Aargh.
Iloinen luuristi.
Kallot katossa kuin valkosipulit letissä.
Viimeisen tuomion aikaan tässä voi käydä kuhina.
"Se on mun reisiluu!"
Kuin pitsiliinat.
Katto on parempi korjaamattomana.
I can see for miles!
Jos heittää tuonne rahan, tulee takaisin vielä joskus.
Kallo polvella. Jos en katso, ni ehkä se häviää?
Hyvät varjot. Miltähän näyttäisi lepattavan kynttilän valossa talviyönä? Täydenkuun kajossa?
I believe I can fly.
No voi leukaluurosetit katonrajassa.
Aasialainen kuvausasento.
Jäi epäselväksi, olivatko jalustoidut kallot eläessään jotenkin erityisen tärkeitä.
Ja mikseivät luut ole ristissä?
Aika makaaberia.
Eikä yhtäkään luuta ristissä.
Syvennyksen luukerubit. Jo vain.
Alkaa kulma löytyä.
Harmi, että luinen kattokruunu on jossain toisaalla.
Hilpeä hengailija.
Kiinalaiset lähtevät, suomalaiset tulevat. Yksi jopa näyttääkin ihan sukulaiselta.
Hei vain hei.
Kuninkaalliset luut, otaksun.
Schwarzenbergin suvun vaakuna.
Liekö sama Schwarzenberg kuin kotona Pörliinissä?
Tietyn rajan yli on astuttu. Hippiä naurattaa.
Ja tuo yksi luu näyttää lumikon naamalta.
Hetken rauha turisteilta. Aah.
Kahden minuutin kuluttua...
No nyt on hippi itsekin kuvassa.
Tekijän nimikirjoitus.
Jokohan me oltiin?
Eiköhän me jo oltu.
Matkamuisto. Joo, ei ole aito.
Nimiehdotuksia otetaan vastaan.
To Shakespeare or not to?